Löytääkö Tappara maalijyvän myös Liigassa?

LIIGA / Ennakko
Torstaina on revanssihenkeä ilmassa.
Kuva © Joonas Hautamäki
Tappara kellisti tiistaina CHL-vastustajansa, tšekkiläisen HC Oceláři Třinecin selvin 5−1-lukemin ja jyräsi tiensä CHL:n pudotuspeleihin. Torstain liigakamppailussa tamperelaiset saavat vastaansa Ässät, jolla on takanaan kirvelevä tappio HPK:ta vastaan.

Tiistain CHL-kamppailusta napattu voitto teki Tapparalle hyvää kaikilla mittareilla mitattuna, sillä joukkueen tappioputki kotoisessa Liigassa oli ehtinyt venähtää jo neljään otteluun. Tamperelaisittain ottelun tärkein anti oli ehdottomasti tukossa olleiden maalihanojen aukeaminen ja joukkueen tärkeimpien pelaajien, Pekka Jormakan ja Kristian Kuuselan, onnistuminen maalinteossa.

Pelillisen ahdingon lisäksi tiistain Třinec-voitto toi helpotusta myös Tapparan henkiseen painetilaan, joka on peli peliltä kasvanut huonosti sujuneen alkukauden ja suurten odotusten johdosta. Runsasmaalinen voitto varmasti vapautti sekä joukkueen sisäistä ilmapiiriä että päävalmentaja Jussi Tapolan toimintaa paineiden alla.

− Luotan ja toivon, että tämä voitto näkyy Liiga-peleissäkin hyvinä otteina. Meidän on keskityttävä tähän hetkeen ja harjoitteluumme sekä siihen, miten voimme parantaa. Ne, jotka pelkäävät huippu-urheilussa, eivät menesty. Koen, että seurajohdon luottamus on takanani, totesi Tapola tiistaina voitokkaan CHL-koitoksen jälkeen.

Ässillä ryhtiliikkeen paikka

Vierasjoukkue Ässillä on ollut Tapparaan nähden varsin erilainen alkukausi, vaikka porilaisilla onkin vain yksi kolmen pisteen voitto enemmän kuin kahden vuoden takaisella finaalivastuksellaan. Penkin alle mennen viime kauden myötä pienempien odotusten saattelemana kauteen lähtenyt Ässät on esittänyt varsin pirteitä otteita ja keikkunut aivan sarjan kärjen tuntumassa koko alkukauden.

Kahdessa edellisessä ottelussaan Pekka Rautakallion johtama ryhmä on kuitenkin kompuroinut sillä seurauksella, että käteen on jäänyt vain yksi sarjapiste. Lauantaina ryhmä taipui kotonaan Kärpille vasta voittomaalikilpailun jälkeen ja tiistaina HPK nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta 3−5–voittoon niin ikään Isomäen jäähallissa pelatussa ottelussa.

Varsinkin tiistain kirvelevä HPK-tappio jätti Ässille ja Rautakalliolle paljon hampaankoloon, mistä kertoo myös porilaisluotsin kommentti ottelun jälkeen:

− Olen todella pettynyt. Olen todella pettynyt pelaajien asenteeseen, en tietenkään kaikkiin, mutta osaan. Unohtui, että 3−1-johtoasema voi helposti pelin edetessä muuttua.

On siis sanomattakin selvää, että torstaina kaukalossa nähdään kaksi sisuuntunutta joukkuetta. Ässien revanssihenki huomioon ottaen, on ottelulta lupa odottaa jälleen viihdyttävää ja värikästä torstai-illan kiekkokarnevaalia.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Tapparan viime kauden kultakypärä sai maalihanansa vihdoin auki tiistain CHL-kamppailussa. Aukeaako maalitili torstaina myös Liigassa kun vastaan asettuu Kuuselan entinen seura takavuosilta?

Jarno Kärki #7 |

Keskushyökkääjä

Porilaishyökkääjä Jarno Kärki on aloittanut kautensa lupaavasti ja noussut takarivistä Ässien kärkiketjujen hyökkääjäksi. Onnistuuko tiistaina HPK:ta kiusannut nuorukainen maalinteossa myös Tapparaa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle