Länsirannikon harjoitusderbyssä tasaista

LIIGA / Raportti
Ässät ja Lukko käynnistivät kauden täysmittaiset paikalliskamppailut tasaisissa merkeissä. Länsirannikon derbyssä päädyttiin lopulta vaihtelevien vaiheiden jälkeen 3-3 tasatulokseen.

Ässät aloitti ottelun kotiyleisönsä (2418 katsojaa) mieliksi vahvasti. Aikaa ei kerinnyt kulua kuin reilu minuutti, kun Lukon Petri Tähtisalo passitettiin kärsimään rangaistusta. Ässät ei jättänyt ylivoimaansa hyödyntämättä, vaan koko ottelun vahvasti esiintynyt Matti Kuparisen johtama kolmosketju iski ylivoimalla lukemiksi 1-0. Maalin viimeistelijänä toimi laituri Patrik Forsbacka. Ketjun maestron lisäksi maalin alustajana toimi puolustuspäässä kiekollisessa roolissa vahvasti esiintynyt Tero Konttinen.

Ottelun ensimmäinen erä jatkui vahvasti Ässien merkeissä, Lukon pyrkiessä puolustamaan maaliaan, välillä laillisten ja välillä laittomien keinojen voimin. Erän puolivälissä Ässät pääsi jälleen yrittämään ylivoimalla, ja onnistui myös tällä kertaa. Marko Kivenmäki toi kiekon alueelle ja luovutti sen nuoren Sakari Salmisen haltuun. Nuoren taiturin ilmiömäinen syöttö tavoitti Toni Häppölän yksin maalin kulmalta. Häppölä viimeisteli lukemat 2-0 eleettömän varmasti. Enempää maaleja ei Ässät pystynyt ensimmäisessä erässä tekemään. Lukko ei puolestaan saanut luotua vaarallisia tilanteita juuri nimeksikään.

Toisessa erässä ei sitten jääkiekkoilullisia hienouksia nähty. Erän kohokohdaksi jäi Pasi Peltosen tarjoilema vanhan liiton perstaklaus, jonka kohteena oli Isomäen yleisön suosikiksi otteillaan noussut Mike Siklenka. Lukko pääsi paikoitellen paremmin peliin mukaan toisen erän kuluessa, mutta maaleja ei raumalaisryhmittymä pystynyt viimeistelemään.

Kolmanteen erään Lukko tuli sitten uusin asein. Luistelua lisänneet raumalaiset ottivat ottelun haltuunsa ja vajaan kahdeksan minuutin hallinnan jälkeen Lukko onnistuikin kaventamaan. Ottelussa raumalaisista vahviten esiintynyt Mika Viinanen pääsi ampumaan aloituksen jälkeen kiekon ohi ässävahti Eero Kilpeläisen. Syöttäjänä maaliin merkittiin Shayne Toporowski.

Erän puolenvälin jälkeen nähtiin yleisön odottama kohtaaminen ilman hanskoja. Rooleissa esiintyivät kuitenkin hieman odottamattomat pelaajat, sillä mittaa toisistaan ottivat Ässien Tommi Huhtala sekä Lukon Mika Viinanen. Ohilyöntien sävyttämän kamppailun voittajana selvisi Huhtala, joka lopulta kaatoi painiotteilla Viinasen alleen.

Ottelu jatkui vahvasti Lukon hallinnassa eikä ollutkaan yllätys, että vieraat onnistuivat lopulta tasoittamaan ylivoimalla. Juhamatti Yli-Junnila ja Mike Siklenka toimittivat kiekon maalille, mistä Petri Lammassaari siirsi paluukiekon hallitusti verkon perille tasoittaen ottelun 2-2:een.

Ässät onnistui kuitenkin kuin varkain siirtymään vielä johtoon vajaa kolme minuuttia ennen ottelun loppua. Marko Kivenmäki murjoi Ässät johtoon maalin edustalta. Kiekon maalille toimittanut Matti Kuparinen saalisti itselleen syöttöpisteen. Ottelu kuitenkin päättyi lopulta tasatulokseen Lukon onnistuessa tasoittamaan ylivoimalla vajaa minuutti ennen loppua. Maalintekijänä oli Marko Luomala, syöttäjiksi löydettiin Petri Lammassaari sekä Ville-Vesa Vainiola.

Lopussa nähtiin vielä yksi välienselvittely hanskattomana. Tällä kertaa hippasille lähtivät isäntien Marko Kivenmäki sekä vierailevana tähtenä Doug O'Brien. O'Brienille selkeä pistevoitto.

Kokonaisuutena ottelu ei ihmeitä tarjonnut. Ässät näytti kovaa asennetta ensimmäisessä erässä, mutta muuten porilaisten peli ei vielä ymmärrettävästi kovin valmista ollut. Lukko puolestaan oli alussa hieman kohmeessa, mutta terästäytyi loppua kohden huomattavasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle