Pesonen maagiseen rajaan

LIIGA / Raportti
Kärpät vei Espoossa voiton jatkoajalla maalein 2-1. Voittomaalista vastasi tuttu mies, Janne Pesonen, joka saavutti samalla SM-liigassa maagisena rajapyykkinä pidetyn 30 maalin rajan.

Ottelu sisälsi paljon tarkkaa puolustamista varsinkin kahdessa viimeisessä erässä. Blues oli pelin hallitsevampi osapuoli, mutta myös Kärpillä oli omat maalintekotilaisuutensa, ja yhtä maalitilannetta selvitettiin pitkään videotuomarin kanssa.

kuvakooste

Kärkiottelun parhaat kuvat
[katso kuvat]

Bluesin paidassa Jeff Szwez teki liigadebyyttinsä, kun taas Niko Nieminen oli palannut kasvattajaseuraansa. Kärpät sai takaisin polvivaivoista kärsineen tsekkitähden Michal Brosin, joka pelasi kuitenkin selkeästi vähemmän kuin yleensä. Tärkeimmillä hetkillä Kärppien ykkösketjuna hääri loukkaantumisen aikana koottu Pesonen-Kuusela-Hyvönen.

Ryminää avauserässä

Ensimmäinen erä oli ottelun mielenkiintoisin. Oskar Osala otti rangaistuksen kampituksesta jo ensimmäisellä minuutilla. Kärppien Pesonen laukoi ylivoiman aikana yläputkeen.

Rangaistuksen jälkeen ote siirtyi Bluesille, ja omat paikkansa olivat niin Erkki Rajamäellä kuin Tomi Sallisellakin. Rajamäki esitti myös kovaa taklauspeliä yhdessä uuden hankinnan Szwezin kanssa.

Kärpät siirtyi johtoon erän puolivälissä, melkoisen sählinkin jälkeen. Jonas Andersson yritti ensin vanhanaikaista, ja lopulta Kalle Sahlstedt onnistui iskemään kiekon maaliin.

- Pääsin sitten irtokiekkoon. Näin että Brückler oli mahallaan ja yritin vain nostaa yli, kommentoi Sahlstedt maaliaan.

Blues sai pian kahden miehen ylivoiman, mutta se päättyi pikaisesti Erkki Rajamäen rangaistukseen. Muutenkin erä sisälsi paljon rangaistuksia, mutta kumpikaan joukkue ei onnistunut käyttämään hyödyksi.

Kauden avausmaali tärkeään paikkaan

Toinen erä oli tapahtumiltaan vähäisempi. Oskar Osalan läpiajo alivoimalla oli erän paras maalintekotilanne, mutta Tarkki pysyi harhautuksissa mukana ja torjui myös jatkotilanteen.

Jos avauserä oli jäähyjen sävyttämä, toisessa erässä nähtiin vain yksi rangaistus, joka tuomittiin Bluesin Ismo Kuoppalalle.

Kolmannessa erässä Blues tuli tasoihin. Tommi Paakkolanvaaran ja Ville Lajusen samanaikaisten rangaistusten takia pelattiin tasavajaalla, kun Santeri Heiskanen teki harhautukset ja laukoi ranteella kiekon ohi Tarkin.

- Kilven puolelle yritin ja sinne se myös meni, arvioi Heiskanen ensimmäistä maaliaan sitten joulukuun 2006.

Pari minuuttia myöhemmin Sahlstedt oli lähellä tehdä ottelun toisen osumansa. Bernd Brückler venytti kuitenkin patjansa eteen. Kukaan ei nähnyt mihin kiekko meni, eikä videotarkistuskaan tuonut asiaan selvyyttä. Mitään varmuutta kiekon olemisesta maalissa ei ollut, joten maalia ei myöskään syntynyt.

- En väitä, että kiekko olisi maalissa ollut, näki Sahlstedt tilanteen.

Sahlstedt järjesti jännitystä myös loppuhetken jäähyllään. Rami Alanko oli saada hyvän maalipaikan, mutta kiekko pomppi ratkaisevalla hetkellä lavan yli ja tilanne kuivui kokoon. Näin joukkueet menivät jatkoajalle jo kolmannessa kohtaamisessa peräkkäin.

Ratkaisu jatkoajan alussa

Jatkoaika ehti vanheta vain 47 sekuntia ennen ratkaisua. Hannes Hyvönen kuljetti kiekkoa, harhautti Arto Laatikaisen ja antoi lopulta maalin takaa jättösyötön Janne Pesoselle, joka laukoi suoraan syötöstä ratkaisuosuman. Kärpät vei näin kaksi pistettä. Blues oli edellisen kerran hävinnyt jatkoajalla runkosarjassa yli vuosi sitten.

- Harmittaa, ettemme saaneet pistettä enempää, mutta sekin on hyvä, kommentoi Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen lopputulosta.

- Kaikki hyvän illan elementit olivat kasassa tässä pelissä, arvioi Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen

Molemmat joukkueet puolustivat hyvin ja myös maalivahdit kuuluivat illan onnistujiin. Sen lisäksi Bluesista on nostettava esiin hyökkääjä Erkki Rajamäki, joka taklasi useampaan kertaan ja pelasi muutenkin hyvin.

Joukkueilla on vielä yksi ottelu ennen maaottelutaukoa. Blues matkustaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella Ilveksen vieraaksi ja Kärpät isännöi Oulussa Lukkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle