Somervuori ja loukkaantumiset Kärppien kiusana

LIIGA / Raportti
Kärpät kaatui Helsingin IFK:n vieraana loukkaantumisiin ja IFK:n ykkösketjun tehoihin. Eero Somervuori tekaisi varsinaisella peliajalla kaksi täysosumaa Granlundin veljesten esityöstä, ja voittomaalikilpailussa Granlundit tekaisivat molemmat komeat maalit.

Helsingin IFK ja Oulun Kärpät väänsivät ensinmainitun kotihallissa vaisun ja hidasvauhtisen tiistai-ehtoon. Kärpät johti ottelua lähes 50 minuuttia, mutta sai lopulta kotimatkalle vain yhden pisteen. IFK nousi tasoihin Eero Somervuoren osumilla ja kuittasi lisäpisteen voittomaalikilpailusta.

– Todella hyvä, että tulee tasaisia otteluita, ne kasvattavat joukkuetta, myhäili IFK:n päävalmentaja Petri Matikainen.

Kärpät oli ottelussa hyvin mukana sen avauspuolikkaan. Loukkaantumiset kuitenkin pilasivat vieraiden pelin, lopussa se pyrki vain roikkumaan mukana.

– Kova taistelu tehtiin. Meillä oli jo otteluun lähtiessä puolenkymmenen pelaajan vajaus, tänään putosi riveistä kolme lisää, harmitteli vieraiden päävalmentaja Hannu Aravirta.

Juha-Pekka Haataja joutui jättämään ottelun kesken jo avauserässä keskivartalovenähdyksen vuoksi. Mikko Lehtonen puolestaan jätti kaukalon toisen erän puolivälissä, kun hän sai 5–3-alivoimatilanteessa kiekon kasvoihinsa. Ville Mäntymaa pelasi ottelun loppuun asti, mutta Aravirran mukaan puoliteholla.

– Mäntymaa kävi välillä antamassa neljälle muulle puolustajalle lepoaikaa, vaikka hänellä oli nivusarkuutta, kärppäkäskijä kertoi.

– SM-liigan järjetön sääntö näytti taas ahterinsa. Haluaisin nähdä ne liigan päättäjät, joiden mielestä 18+2 on hyvä kokoonpano!

Somervuori Hostikan turma

Alkukauden sensaatiovahti Ville Hostikka piti maalinsa puhtaana yli puolet ottelusta, mutta joutui lopulta antautumaan, kun Somervuori pääsi laukomaan vapaasti.

Simon Suoranta menetti kiekon keskialueella Mikael Granlundille, joka syötti pikkuveljelleen Markukselle. Tämä jatkoi rystyltä Somervuorelle, joka tähtäsi pitkään ennen kuin pamautti rannelaukauksensa kärppävahdin oikean olkapään yli maalin yläkulmaan.


Somervuori pääsi juhlimaan kahdesti.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Kärpät sai toisessa erässä aikaan vain viisi laukausta kohti Juuso Riksmania, ja sama tahti jatkui ottelun loppuun asti. Kärpät peruutteli kiekon kanssa omalle alueelleen, eikä enää edes pyrkinyt hyökkäämään organisoidusti.

Lopulta IFK sai aikaan tasoitusmaalin, kun Donskoi istui jäähyaitiossa. Markus Granlund jätti laidassa veljelleen, joka kiihdytti päätyyn ja syötti täydestä vauhdista millintarkan rystylätyn Somervuoren lapaan. Tämä kiitti ja laukoi ranteelta illan toisen osumansa.

Ottelun varsinainen peliaika päättyi tasatilanteeseen, eikä jatkoaikakaan tuonut ratkaisua. Voittomaalikilpailussa IFK:n kaikki kolme laukojaa – Granlundit ja Kim Hirschovits – onnistuivat, ja Kärppien VIuhkola epäonnistui. Niinpä lisäpiste jäi Helsinkiin.

– Hienoa, että ykköskenttä onnistui, Matikainen kiitteli.

– Somervuorelta kaksi hienoa maalia, mutta etenkin "Pikku-G" oli tänään todella hyvä. Kypsää pelaamista häneltä.

IFK kesti jäähyilynsä

Nuoremmalle Granlundille olisi tosin voinut merkata kakkossyötön myös ottelun avausmaaliin, sillä hän tarjoili kiekon omalla alueellaan suoraan Jari Viuhkolan lapaan. Riksman torjui Viuhkolan yrityksen, mutta Joonas Donskoi ehti paluukiekkoon ensimmäisenä ja laukoi sen IFK-vahdin taakse.

Kärpät pääsi ottelun avauspuoliskolla pelaamaan ylivoimaa viisi kertaa, mutta alkukaudesta takellellut pakkopeli oli edelleen liian hidasta, mielikuvituksetonta ja vaaratonta. Lopulta vierasjoukkue onnistui kuitenkin tekemään erikoistilannemaalin, kun kiekko pomppasi Mikko Alikosken luistimesta Riksmanin taakse.

– Jäähykuri oli yksi asia, josta puhuttiin ennen ottelua. Se ei mennyt niin kuin piti, viisi jäähyä ensimmäiseen puoleen otteluun, Matikainen torui.

IFK jatkaa pelejään perjantaina Ilveksen vieraana. Kärpät puolestaan isännöi torstaina toista tamperelaisjoukkuetta Tapparaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle