AIK rankaisi HPK:n virheistä

LIIGA / Raportti
Tukholman AIK haki niukan voiton isäntäjoukkue Hämeenlinnan Pallokerhosta. HPK hallitsi ottelua hienokseltaan, mutta sortui karmeisiin virheisiin, jotka AIK hyödynsi hyvällä prosentilla.

Ottelun alku oli Kerhon painostusta, mutta hyvin torjunut AIK-vahti Christoffer Heino-Lindberg piti lukemat maalittomana. Kärkkäimpänä Heino-Linbergin kiusaajana toimi jälleen kerran pirteästi esiintynyt Juuso Puustinen.

Avausmaalista vastasi ensimmäisessä erässä vierasjoukkue AIK. Johannes Salomonsson sai oivaltavan syötön hyökkäysalueen keskelle ja kiepautti hienosti kiekon ohi Teemu Lassilan.

HPK esitteli kotiyleisölleen nilkkavaivoistaan toipuneen Mathias Porselandin. Kookas ruotsalaispakki ei suuremmin säväyttänyt, muttei myöskään pettänyt. Täyteen pelikuntoon pääseminen vie mieheltä varmasti vielä aikaa. AIK:n paidassa taasen pelasi kuuden ottelun ajaksi HPK:n hätäavuksi palkattu Josh MacNevin. Kanadalainen hoiti tonttinsa kunnialla.

HPK sähläsi, AIK rankaisi

Heti toisen erän alkajaisiksi ylivoimalla pelanneen HPK:n Marko Tuulola menetti pahasti kiekon hyökkäyssiniviivalla ja Daniel Bång siirsi AIK:n jo kahden maalin karkumatkalle.

Tukholmalaisjoukkue maalasi hetkeä myöhemmin jo toistamiseen alivoimalla. Tällä kertaa sähläysvuorossa olivat Kerhopakit Santeri Alatalo ja Jukka-Pekka Laamanen. Lassilan edessä epäonnistuneen jättösyötön verkon perukoille kauhoi David Engblom.

Toinen erä oli muuten lähes täysin HPK:n hallintaa. AIK-maalin tolpat kilisivät erän aikana peräti neljä kertaa lukuisten muiden tekopaikkojen lisäksi. Miikka Männikkö oli lopulta ainoa maalikehikon väliin osuja hänen lakaistessaan Laamasen laukoman paluukiekon ohi Heino-Lindbergin.

Päätöserässä HPK jäähyili ja AIK hallitsi kenttätapahtumia. Ritaripaidat tulivat kuitenkin vielä maalin päähän Janne Kolehmaisen hienolla ohjauksella, mutta lopun painostuksesta huolimatta taululle ei lisäosumia herunut.

Kaikkiaan Kerhon peli oli vielä sekavaa. Ylivoima ei ottanut kunnolla toimiakseen eikä kaksi päästettyä alivoimamaaliakaan tuo ylimääräisiä pääntaputuksia. Ilahduttava asia oli lukuisat laadukkaat maalintekopaikat. Tällä kertaa kiekko ei tosin edes pomppinut kotijoukkueelle.

HPK:sta edukseen esiintyivät Juuso Puustisen ja Teemu Lassilan lisäksi alati vaarallinen latvialaishyökkääjä Kaspar Saulietis, sekä väkivahva alakerran luuta Tuukka Mäkelä. Harmaita hiuksia Kerhon leiriin toi Lauri Kärmeniemen olkapäävamma, joka esti nuorta puolustajaa pelaamasta ottelua loppuun.

HPK pelaa vielä yhden harjoitusottelun ennen SM-liigan alkua kun se matkustaa HIFK:n vieraaksi lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle