Ilves ja Torpedo tasapeliin

LIIGA / Raportti
Ilves ja venäläinen Torpedo Nizhni Novgorod pelasivat Lempäälän jäähallissa tasaisen ottelun, joka päättyi tasan 3-3.

Ilveksen ja Torpedon välinen harjoitusottelu alkoi vauhdikkaana ja kohtuullisen viihdyttävänä, mutta loppua kohti peli meni vuodenajalle tyypilliseksi puuroksi.

Heti ottelun ensimmäisessä vaihdossa kotijoukkue Ilves sai rangaistuslaukauksen. Vahvaa luistelukuntoa läpi ottelun uhkunut Toni Koivisto laukoi kuitenkin ohi.

Torpedo oli ottelun alussa aivan kohmeessa, mutta iski kuitenkin ottelun avausmaalin. Aleksandr Shinkar iski kiekon yläkulmaan ohi hyvin esiintyneen Tero Leinosen.

Ilves kontrolloi peliä ja Torpedo pyrki kontraamaan. Vaarallisimmat tilanteet syntyivät Andrei Tsarevin vartioimalle Torpedo-maalille. Maaliin asti kiekon sai Ilveksestä avauserässä kuitenkin ainoastaan Miikka Männikkö.

Toinen erä pelattiin selkeästi vieraiden komennossa ja Tero Leinonen joutui venymään maalillaan varsinkin erän alkupuolella. Maaleja erässä nähtiin yksi molempiin päihin. Toni Koivisto kilautti erän puolivälissä kiekon yläristikon kautta maaliin läpiajonsa päätteeksi. Venäläisten vastaus nähtiin erän viimeisellä minuutilla. Leinonen torjui kiekon eteensä ylivoimalla ja Jegor Shastin tälläsi sen maalin kattoon b-pisteiden välistä.

Kolmas erä olikin jo väsyneiden miesten vääntöä. Organisoituja hyökkäyksiä nähtiin korkeintaan kourallinen. Maaleja syntyi edellisten erien tapaan molempiin päihin yksi. Ensin iski Ilveksen Marko Anttila kiekon pomppiessa maaliin Torpedon omasta pelaajasta. Illan viimeinen ja kaunein maali nähtiin, kun Nikita Vyglazov viimeisteli perivenäläisen klap-klap osuman.

Ilveksen kokoonpano

Malmström-Koreis-Anttila

Werner-Kuukka


Koivisto - Peltola - Antonen

Tukio - Kantee


Männikkö - Helminen - Sandell

Niemi - Jääskeläinen



Korhonen - Mattila - Järvinen


» Lähetä palautetta toimitukselle