HPK vahvempi jäähytalkoissa

LIIGA / Raportti
Lahdessa harjoituspelikauden avausottelun suurin anti oli runsas jäähymäärä. Pelicans ja HPK hyödynsivät ylivoimatilaisuuksia huonosti, mutta kolmannessa erässä hana aukeni vähän, ja hämeenlinnalaiset taistelivat 4−2-vierasvoiton (0-0, 1-1, 1-3).
Kuvakooste

Pelicans - HPK
[katso kuvat]

SM-liigan tuomaristolla on selvästi tavoitteena antaa heti ukaasinomainen muistutus tuomarilinjan tarkkuudesta. Kun Pelicans pelasi vasta kauden ensimmäistä harjoitusotteluaan ja HPK toista, oli selvää, että verkkaiset pelaajat turvautuivat puolustamisessa mailankäyttöön reippaalla kädellä. Ottelussa jaettiin peräti 24 kaksiminuuttista ja kolme kymmenen minuutin käytösrangaistusta.

Tarvittiin kuitenkin 11 jäähyä ennen kuin ylivoimalla tärppäsi. Ajassa 24.04 Karo Koivunen sai kahden miehen ylivoimalla paluukiekon niin avoimeen paikkaan, ettei erehtynyt. Syöttöpisteen avausmaaliin sai siniviivalaukauksen lähettänyt Jan Latvala.

Myös Kerho sai avausmaalinsa kahden miehen ylivoimalla. Maalintekoaika oli 30.20, mikä varmasti harmittaa Pelicans-vahti Tommi Satosaarta, sillä hänet vaihdettiin heti maalin jälkeen pois − pelihän oli juuri ylittänyt puolivälinsä. Osuman teki vanha konkari Kai Nurminen siniviivamiehen paikalta.

Toisessa erässä Pelicans joutui muuttamaan kokoonpanoaan, kun Jussi Saarinen loukkasi itseään törmäystilanteessa. Tilanne ei vaikuttanut kovin vakavalta, mutta kentälle Saarinen ei enää palannut.

Ei pelkästään erikoistilannemaaleja

Kolmannen erän alkajaisiksi tehtiin vielä kaksi ylivoimamaalia. Ensin Juha-Pekka Loikas ohjasi Veli-Pekka Laitisen laukauksen maaliin b-piste-aloitusvoiton jälkeen ajassa 42.12. Vain reilu minuutti myöhemmin Pelicans tuli tasoihin. Ville Uusitalo laukoi siniviivalta ylärimaan ja kiekko jäi pyörimään maaliviivan tuntumaan, mistä maskimies Jani Forsström tuikkasi pelivälineen sisään.

Kaksi minuuttia myöhemmin Uusitalo sai kunnian olla ensimmäinen käytösrangaistuksen saaja, kun hän jäi purnaamaan kampitusjäähyään. Sitä seuranneen neljän minuutin aikana kädet kävivät lanteilla vielä kahdesti. Ensin käytösrangaistuksen sai Kerhon Jonas Andersson, hetkeä myöhemmin Pelicansin Leo Komarov.

Siihen jäähyily sitten loppuikin, mutta HPK teki vielä tarvittavat maalit. 3−2-voittomaali oli syntyi onnekkaasti parin kimmokkeen kautta. Mikko Palomäki laukoi viivalta ja kiekko päätyi maaliin Pasi Salosen ohjauksen kautta. Salonen ei kuitenkaan ollut ilmeisesti viimeinen kiekkoon koskenut pelaaja, koska hetki ensimmäisen kuulutuksen jälkeen maalintekijäksi korjattiin Juha-Pekka Loikas ja syöttäjiksi Salonen sekä Palomäki.

Viimeisen maalin viimeisteli Roni Andersson suoraan syötöstä lähietäisyydeltä. Tarkan passin antoi maalin takaa Emil Lundberg.

Tasaisen verkkaista

Kumpikin joukkueista oli vielä selkeästi tunnustelevalla pelipäällä, joten suuria analyyseja peliesityksistä on turha tehdä. Vierailta maininnan ansaitsevat kaksi maalia tehnyt Loikas sekä kapteeni Veli-Pekka Laitinen, joka hoiti tonttinsa eleettömän varmasti. Myös Kai Nurmisen jaloissa oli vuodenaikaan nähden paljon potkua, vaikkei hän taidollisesti ihmeitä esittänytkään. Ottelussa esiintyneestä ikämieskaartista hän oli selvästi pirtein.

Pelicansin yritteliäimpiin kuuluivat Jesse Saarinen ja nuori Vili Sopanen. Etenkin Saarisen jaloissa oli vipinää ja muutamia maalintekotilaisuuksiakin oli, mutta tolppien väliin hän ei tällä kertaa osunut.

Kerhon maalia vartioi koko pelin ajan Andy Chiodo. Hän onnistui tontillaan hyvin, samoin kuin molemmat Pelicans-vahdeista.

Kentälliset:

Pelicans

Ju. Saarinen − Heino − Sihvonen

Julkunen − Loppi − K. Koivunen

Je. Saarinen − T. Koivunen − Santavuori

Jantunen − Komarov − Sopanen

(Pöyhönen)

Laurila − Heiskanen

Mäkelä − Latvala

Uusitalo − Forsström

Kakko − Koponen

Satosaari (vaihto 30.20, Niemi)

HPK

Tuominen − Uusikartano − Nurminen

R. Andersson − Lundberg − J. Andersson

Järvinen − Loikas − Salonen

Pellinen − Hokkanen − Karevaara

Laitinen − Palomäki

Jarrett − Erholtz

Seikola − Tikkanen

Ruohola − Leinonen

Puolustajaparit eivät pelanneet säännöllisesti yhdessä.

Chiodo (Lassila)

» Lähetä palautetta toimitukselle