Pelicansin liidolle jatkoa

LIIGA / Raportti
Lahden turnaus alkoi kotijoukkue Pelicansin ja Rauman Lukon kohtaamisella. Kotijoukkueen vahva vire jatkui läpi ottelun ja Pelicans voitti turnauksen avauspelin 3-1.

Vahvaa harjoituskautta pelaavat lahtelaiset lähtivät ottelun ensimmäiseen erään vauhdilla, ottelussa hyviä tekopaikkoja luoneiden Pekka Jormakan ja Vili Sopasen johdolla. Lukko pystyi uhkaamaan lahtelaisia ainoastaan vastahyökkäyksin. Ensimmäinen erä mentiin kuitenkin maaleitta. Kumpikaan joukkue ei pystynyt ottamaan varsinaista hallintaa pelissä.

Kotijoukkueelta vahva toinen erä

Pelicans tuli toiseen erään pirteästi tehden ottelun avausmaalin. Mainiosti pelannut Joonas Järvinen ampui Matias Lopin potkaistua aloitusvoiton lahtelaisille, ja maalille liukunut Loppi ohjasi Pelicansin ottelun ensimmäisen ylivoimamaalin.

Erän toisesta maalista vastasi toistamiseen ottelussa pirteästi esiintynyt LLL-ketju (Lasch-Loppi-Luttinen). Kiekko käännettiin Mika Norosen vartioiman maalin eteen, josta sen sisään survoi Luttinen.

Vierailijat iskivät muutaman terävän vastaiskun, jotka kuitenkin Niko Hovinen ja Pelicans-puolustus selvittivät ilman suurempia ongelmia. Lukolla oli erässä parikin kolmella yhtä vastaan -tilannetta, mutta vierasjoukkuetta vaivasi yleinen tehottomuus ja kotijoukkueen virheitä ei pystytty käyttämään hyödyksi.

Kotijoukkue jaksoi painaa loppuun saakka ja se kannatti. Kolmannesta maalista vastasi Ryan Laschin upeasta syötöstä Joonas Järvinen ampumalla kiekon tarkasti maalin kattoon.

Kolmannessa erässä hallinta vaihteli ensimmäisen erän tavoin. Erän ainoasta maalista vastasi Lukko. Näppärän lyhytsyöttökuvion päätteeksi kiekon löi maaliin Jussi Pesonen, syöttäjinään Teemu Nurmi ja Jesse Virtanen. Lukko sai lopussa mahdollisuuden yrittää maalia kuuden miehen voimin, mutta raumalaiset eivät saaneet vaarallisia maalipaikkoja aikaiseksi.

Ruotsalaiset seuraavaksi vastassa

Kokonaisuutena ottelu oli hyvin vaihtelevaa jääkiekkoa. Parhaimmillaan kummankin joukkueen peli pyöri näyttävästi, välillä peli taas näytti hyvin väkinäiseltä.

Lahtelaisten onnistujaksi voidaan nimetä vahvasti hyökkäyssuuntaan pelannut puolustaja Joonas Järvinen. Myös hyvin toiminut ylivoimapeli ansaitsee erityismaininnan.

Kettupaitojen positiivisimmat onnistujat olivat Samuli Kivimäki ja Janne Keränen sekä muutamat mainiot kopit poiminut Mika Noronen.

Molempien joukkueiden turnaus jatkuu ruotsalaisen MODOn kohtaamisella. Lukolla koitos on perjantaina, Pelicans yrittää jatkaa voittoputkeaan lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle