SaiPa ja Langnau tasasivat pisteet

LIIGA / Raportti
SaiPa ja Sveitsin sarjassa pelaava SCL Tigers pelasivat tasaisen ottelun Kisapuiston harvalukuisen yleisön edessä. SaiPa hallitsi kenttätapahtumia etenkin ensimmäisen erän, mutta henkilökohtaiset virheet ja viime minuuttien jäähyily aiheuttivat voiton lipumisen sormien välistä.

Ottelun ensimmäinen erä oli ajoittain täydellistä SaiPan hallintaa ja kuten koko ottelun ajan, saivat kaikki SaiPan neljä hyökkäysvitjaa painettua jatkuvasti pelin Langnaun päätyyn. Sveitsiläiset joutuivat jatkuvasti rikkomaan liukkaampia lappeenrantalaisia ja vain Mikko Rämön hyvät otteet pitivät numerot siedettävinä avauserässä.

SaiPa avasi maalitilinsä ja teki erän ainokaisen vain kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Simo Mälkiä laukoi lappeenrantalaiset ottelussa johtoon tarkalla lyöntilaukauksella Tigersien Fabian Sutterin katsellessa SaiPan ajoittain mallikkaasti toiminutta ylivoimaa jäähypenkiltä. Maalin syöttäjäksi merkittiin Ville Koho.

Toisessa erässä tunteetkin kuumenivat

Tigers tuli ottelun toiseen erään alkukankeudesta hieman heränneenä ja voimasuhteet kentällä tasoittuivat. SaiPalla oli ottelu kuitenkin tiukasti hyppysissään ja maalilla tänään torjuneen Ville Hostikan varmat torjunnat erän alussa pitivät lukemat ennallaan.

Viiden minuutin pelin jälkeen kuitenkin tämän syksyn ensimmäistä otteluaan pelannut, rytmihäiriöistä toipunut Pauli Levokari lahjoitti kiekon alimpana miehenä Tigersien illan parhaalle pelaajalle Jeff Tomsille, joka nopeasti kiekon saatuaan ampui voimalla limpun ohi Hostikan.

Tasoitusmaalin jälkeen otteet kentällä menivät ajoittain rajuiksikin ja jo hetkeä aiemmin SaiPan Juho Mielosen kaulaan mailansa nostanut Mathias Joggi päätti taklata Mielosta laidan lähettyvillä päähän. Tilanteen jälkeen Mielonen halusi päästä käsiksi Joggiin, mutta joutui vain jäähyaitioon kymmenen minuutin istunnolle hanskojen tiputtua.

Toinen erä ei lisämaaleja tarjonnut, vaikka SaiPa rakentelikin pari hyvää paikkaa jopa alivoimalla. SaiPan pirteimpiin kuulunut nuori hyökkääjä Anssi Löfman ei kuitenkaan läpiajostaan pystynyt kiekkoa toimittamaan maaliin.

Kolmannessa erässä ei ratkaisua nähty

Kolmannen erän aikana ei hienouksia nähty ja joukkueet pelailivat vailla intensiteettiä tai suurempia ponnisteluja. SaiPa sai erän puolivälin tienoilla hyvän mahdollisuuden ratkaista ottelu, kun jäähyaitio kutsui ensin Tigersien Martin Stettleriä ja heti perään Michel Zeiteriä. Maaleja ei kuitenkaan SaiPa onnistunut tekemään, vaikka kiekon siirtely olikin ajoittain mallikasta.

Pitkään näytti, että pisteet tasataan lukemin 1-1, kunnes neljä minuuttia ennen päätösvihellystä Sami Ryhäsen hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen Ville Snellman pelasi kiekon viivalle, josta muuten epävarmasti esiintynyt Ossi-Petteri Grönholm lakaisi kiekon tolpan kautta ohi Rämön.

SaiPa vetäytyi suojelemaan johtoaan ja Tigers vyörytti aikalisänsä jälkeen voimakkaasti itsensä kotijoukkueen puolustusalueelle. Kuumana toisen erän tapahtumien vuoksi edelleen käynyt Mielonen otti kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä ja minuutin ylivoimapyöritykseen jälkeen sai seurakseen Ville Kohon.

Tigers yritti tasoitusta kuudella kolmea vastaan maalivahti Rämön luisteltua vaihtoaitioon ja hienon kuvion päätteeksi Curtis Murphy ja Jeff Toms pelasivat kiekon maalinkulmalle Vaclav Varadalle, joka sai viimeistellä tasoituksen vain 16 sekuntia ennen päätösvihellystä puolittain tyhjään maaliin.

SaiPa jatkaa harjoitusotteluitaan perjantaina, kun Lappeenrantaan saapuu vieraaksi JYP.

» Lähetä palautetta toimitukselle