Lukko matkaa finaaliin

LIIGA / Raportti
Lukko punnersi kahdella kolmannen erän maalillaan SaiPan ohitse ja pelaa näin Lappeenrannan turnauksen finaalissa Ilvestä vastaan.

Jos oli turnauksen aiempi ottelu vaisu ja tapahtumaköyhä, niin SaiPan ja Lukon ottelussa tapahtui sitten senkin edestä. Ottelun kaksi viimeistä erää pelattiin lähes koko ajan jonkinlaista erikoistilannetta, kun päätuomari Sami Partanen jakeli jäähyjä sellaiseen tahtiin, ettei perässä meinannut pysyä.

Ottelussa nähtiin kaksi suihkukomennustakin, kun Lukon Greg Jacina ja SaiPan Ville Snellman poistuivat kentältä ennen täyttä aikaa. Jacina kunnostautui ulosajoonsa asti erilaisten koiruuksien tekijänä ja ehti kerätä tukun jäähyminuutteja jo ennen riehaantumistaan.

Ratkaisu nähtiin maalivahtipelissä, sillä Lukon Petri Vehanen piti joukkuettaan pystyssä loistavilla torjunnoillaan. Joni Puurula sen sijaan pelasi huomattavasti epävarmemmin ja paluukiekkoja lojuikin rutkasti maalin edessä. Vehanen torjui muun muassa Henrik Höglundin rangaistuslaukauksen.

Vauhtia ja tilanteita

Molemmat joukkueet pitivät varsin hyvää vauhtia ottelun ajankohtaan nähden ja tämä tekikin ottelusta varsin viihdyttävän. Viihdyttävyyttä lisäsivät osaltaan pari kaunista maalia sekä muutamat todella hienot taklaukset.

SaiPan komeasta maalista vastasi Alex Nikiforuk, joka ohitti Vehasen hienosti pienestä kulmasta lähteneellä ylänurkkalaukauksella. Lukon vastineen ampui Henrik Juntunen, jonka ylivoimamaaliin hyvän syötön antoi Ville-Vesa Vainiola.

Lukko pelasi varsinkin ensimmäisessä erässä varsin näyttävää syöttöpeliä. Varsinkin jo viime kaudella hyvin pelannut Toporowski-Saarenheimo-Haataja oli hyvässä iskussa. Puolustuksen ykkönen oli järkälemäinen Mike Siklenka.

Kotijoukkueen parhaimmistoon kuuluivat hyvällä asenteella taistellut Nikiforuk, sekä eleettömän varmaa peliä pelannut Joni Tuominen. Myös ensimmäisen pelinsä pelannut Juho Mielonen kuului illan onnistujiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle