Selkä seinää vastaan edellisen ottelun jälkeen joutunut Sport tuli otteluun luonnollisesti kovalla asenteella. Fyysisesti alkaneessa ottelussa saatiin myös väriä kentälle, kun Sportin Joel Kiviranta sai taklauksessa iskun kasvoihinsa ja poistui pukuhuoneeseen paikkailtavaksi. Rangaistuksia ei tilanteesta jaettu, ja Sportin päävälmentaja Tomek Valtonen kävi tapahtuman jälkeen kuumana.
Kotijoukkue loi vaarallisia maalintekotilanteita Teemu Lassilan vartioimalle TPS-maalille. Sportin yritys lopulta myös palkittiin, kun Tero Koskirannan kääntö maalille lipsahti helpon näköisesti maaliin.
Maali herätteli TPS:n ja monen yrityksen jälkeen Henrik Tallinder lopulta onnistui lyömään ottelun numerot tasoihin. Sport oli jo päästä koittamaan johtomaalia ylivoimalla, mutta voimasuhteet tasoittuivat Teddy Da Costan mailan osuessa Ilkka Pikkaraisen naamaan.
Tilanteesta tuomittiin vaasalaishyökkääjälle 2+2 minuutin rangaistus, joten vierasjoukkue pääsi hetken kuluttua pyörittämään ylivoimakuvioita. Sport onnistui kuolettamaan erikoistilanteen, mutta TPS onnistui maalinteossa hetken kuluttua tasakentällisin.
Harri Tikkanen viimeisteli osuman vaasalaispuolustuksen estelyistä huolimatta. Tomi Kallio ja Jerry Ahtola tienasivat osumasta syöttöpisteet. Taistelu oli tulista kenttäalueella ja se oli tulista myös vaihtoaitiossa. Linjatuomarit kävivät kertaalleen keskeyttämässä myös vaihtoaitioiden välisen painiottelun.
Maaleja hyväksyttiin ja hylättiin
Joukkueet kävivät erätauolla jäähtymässä ja toinen erä alkoi vauhdikkaasti ilman ylilyöntejä. TPS pyöritti peliä Sportin kenttäpäädyssä, ja Sport yritti puhkoa vastustajan puolustusta pitkillä avauksilla.
Kotijoukkue sai hyvän paikan, kun TPS oli unohtanut Tomi Körkön vapaaksi maalille. Lassila oli kuitenkin tilanteessa etevämpi ja tasoitusosuma jäi haaveeksi. TPS meni ottelussa jo kahden maalin johtoon hieman yllättäen. Ahtola ohjasi Kallion rystyheiton maalin edestä verkkoon.
Sport ei tästä kuitenkaan häkeltynyt vaan kavensi numerot lähes heti perään. Da Costa karkasi läpiajoon TPS:n vaihtaessa pelaajia kentälle. Ensimmäisen laukauksen Lassila pystyi torjumaan, mutta Da Costa onnistui upottamaan paluukiekon.
Kallio oli vierasjoukkueesta totutusti hyvällä pelituulella. Maalien rakentelun päälle voimahyökkääjä jakeli kovia taklauksia ja osallistui peliin molemmissa kenttäpäädyissä.
Kotijoukkue koki seuraavan takaiskun, kun Eric Perrin oli unohdettu Mika Järvisen vartioiman maalin eteen. Kokenut hyökkääjä ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, mutta laittoi lopulta kiekon Järvisen selän taakse.
Sportin päävalmentaja Valtonen antoi reilun palautteen TPS-leiriin.
− Meillä oli saumat tehdä muutama maali ylivoimallakin. Valmiustila ja halu oli kyllä joukkueella kunnossa. TPS oli parempi maalien edustoilla ja sitä kautta hävisimme ottelun.
Sportin Da Costa oli kuitenkin sitkeästi päättänyt, ettei vierasjoukkuetta päästetä karkumatkalle. Maalille laitettu kääntölaukaus muutti suuntaa pelaajien jaloista ja ohjautui Lassilan vartioimaan maaliin. Osumaa tarkasteltiin pitkään videolta, ja se tuomittiin lopulta potkaisemalla tehdyksi. Tuomari levitti kätensä vaasalaisten harmiksi ja kotijoukkue oli jälleen lähtöruudussa.
Kolmannessa erässä TPS pudotti karvausta ja keskittyi keskialueen puolustamiseen. Maltillinen taktiikka koki kuitenkin kolauksen, kun Ville-Vesa Vainiola otti jäähyn koukkaamisesta. TPS:n alivoimakentälliset eivät kuitenkaan antaneet Sportille tilaa ja joukkueen maaliverkko pysyi tyynenä erikoistilanteen ajan.
Kotijoukkue laukoi käytännössä aina, kun siihen tarjoutui pienikin mahdollisuus ja yleisö sai nauttia suoraviivaisesta pelistä. Kolmannen erän puolivälin jälkeen alettiin ottelussa nähdä jälleen torikokouksia maalitilanteiden jälkeen. Painit olivat kuitenkin rehellisiä vääntöjä, eikä tuomareiden tarvinnut jakaa niistä rangaistuksia.
− Kiitokset vastustajalle, oli fantastiset pelit. Tämänpäiväinen peli alkoi jo hipoa huippu-urheilua, kun siellä joutui oikeasti taistelemaan mies miestä vastaan. Joukkueen valmiustila oli hyvä, muuten olisimmekin jääneet Sportin jalkoihin, oli TPS-luotsi Ari-Pekka Selinin kommentti ottelun jälkeen.
Sport otti TPS:n pitkän kiekon jälkeen aikalisän, kun ottelua oli pelaamatta reilut kaksi minuuttia. Samassa tilanteessa Järvinen jätti palaamatta tontilleen, jolloin Sport jatkoi ottelua kuudella kenttäpelaajalla.
Takaa-ajo loppui kuitenkin Jussi Makkosen laitettua kiekon tyhjään maaliin Pikkaraisen syötöstä. TPS otti Sportista toisen voiton ja jatkaa pudotuspelien seuraaviin otteluihin.