Tapparan ja JYPin onnistuneille runkosarjasuorituksille yksi syy löytyy suoraan erikoistilannetilastoista. Kun joidenkin joukkueiden maaleista yli kolmasosa tulee erikoistilanteista, on selvää, että niiden merkitys menestyksessä on valtava.
JYP oli ylivoimatilaston selvä ykkönen 72 tehdyllä osumalla. Jyväskyläläiset tarvitsivat aikaa keskimäärin 7.13 minuuttia yhden maalin tekemiseen miesylivoimalla. Tappara oli saman tilaston kolmonen. Ylivoimaosumia syntyi 60, mutta koska kirvesrinnoille ei siunaantunut ylivoima-aikaa yhtä reippaasti kuin kilpailijoille, tehokkuusindeksi nousi hyvin korkeaksi. Tappara tarvitsi keskimäärin 7.42 ylivoimaminuuttia maalintekoon.
Alivoimatilastossa Tappara oli HIFK:n jälkeen kakkossijalla. Tamperelaisryhmän vastustajat tarvitsivat keskimäärin 11.36 minuuttia kuparisen rikkomiseen. Tappara oli myös terävä iskemään vastaan, sillä alivoimamaaleja joukkue teki runkosarjassa kuusi.
JYPin sijoitus vastaavassa tilastossa oli viides 10.18 minuutin lukemalla. Alkukaudella heikkoa alivoimaa pelanneet hurrikaanipaidat petrasivat miesvajaalla pelaamistaan kauden mittaan. Jouluun asti ongelmia tuottanut alivoima asettui uomiinsa samalla, kun koko ryhmä paransi otettaan. Runkosarjan viimeisillä kierroksilla JYP otti lähes poikkeuksetta vähemmän jäähyjä kuin vastustaja, ja tämä näkyi tuloksissa.
Monipuolisuus JYPin ase
JYPin erikoistilannepelaamisen voidaan sanoa olevan hyvällä mallilla. Runkosarjassa tehokkainta ylivoimaa esittäneen jyväskyläläisryhmän kuvioista löytyy monenlaisia variaatioita. JYP pystyy rakentamaan kuvion suoralla hyökkäyksellä, mutta myös päätykiekot ovat toimineet hyvin. Tuomas Pihlman ja Jarkko Immonen pystyvät fyysisyydellään kaivamaan pelivälineen kulmista ja rauhoittamaan kuviota.
Ilari Filppula tuo oveluudellaan mahdollisuuksia toiseen ylivoimakoostumukseen. Taitava laituri tekee luovia ratkaisuja ja petaa paikkoja ketjukavereilleen. Filppulan panosta pelinrakentajana olisi saatava korostettua entisestään, sillä Tommi Hannuksen laukausta pitää pystyä hyödyntämään vielä enemmän.
JYPin ylivoiman vaarallisuutta korostavat puolustajien nousut. Varsinkin Lars Helminen hakeutuu mielellään takatolpalle tai nousee neliön keskelle. Vaikka puolustajista ei varsinaista viivapyssyä löydykään, niin tilannetta helpottaa Pihlmanin vahva maskipelaaminen. Härkämäinen hyökkääjä ei suostu poistumaan maalivahdin näkökentästä kohteliaasti pyytämällä, vaan siirtoon tarvitaan melkoisen kovia otteita.
Kahden miehen ylivoimaan Risto Dufva on luonut viidestä hyökkääjästä muodostuvan sommitelman. Puolustajien paikalla ovat pelanneet Juha-Pekka Hytönen ja tilanteesta riippuen Immonen tai Dwight Helminen. Koostumus on tuonut uutta suoraviivaisuutta ylivoimaan, ja erityisesti Hytösen oikea-aikaiset nousut ovat aiheuttaneet vastustajille päänvaivaa.
Kauden puoleen väliin asti JYPin ongelmana oli alivoimapelaaminen. Erityisesti tämä korostui vieraskentällä ja maksoi pistemenetyksiä runkosarjan aikana. Liiallista kiltteyttä on kuitenkin saatu kitkettyä, ja samalla ovat alivoimatilastotkin parantuneet.
Aktiivisesti liikkuva neliö luo kiekolliselle painetta ja pyrkii pakottamaan hätäisiin ratkaisuihin. Duunariosastolta on heittää alivoimaan useita osaajia. Joukkueelle pelaaminen ja uhrautuminen ovat olleet läpi kauden hyvää luokkaa. Erityistä huomiota alivoimaotteista ovat keränneet Tuomas Vänttinen ja Ville Mäntymaa, jotka torjuvat välillä kilpaa kiekkoja maalivahdin kanssa.
Tappara tarjoilee kiekkosadetta
Tapparan ylivoimassa on useita hyviä elementtejä. Ykköskentässä Janne Ojanen pyörittää pääsääntöisesti peliä, mutta Timo Koskelan pelintekijän taidot tarjoavat variaatiomahdollisuuksia kuvioihin. Kakkoskentässä Jori Lehterän peliäly toimii keskustietokoneena. Myös kolmoskentässä etenkin Sami Venäläinen ja Janne Grönvall pystyvät kelvolliseen ylivoimapeliin, mutta Rauli Urama voi laskea lähes kaiken kahden parhaan kentällisen varaan.
Kirvespaitojen tärkein ylivoima-ase on kuitenkin viivalla oleva tulivoima. Anssi Salmelan ja etenkin Teemu Aallon lämärit viuhuvat sellaisella voimalla, että pienenkin maskin avulla verkot voivat heilua. Vedot lähtevät hyvin myös vaikeista asennoista. Sen vuoksi Rauli Urama on voinut huoletta jakaa ohjeita: laukokaa aina kun on paikka! Vastustajan neliö ja maalivahti eivät ehdi ryhmittyä, kun Aallon pyssystä pamahtaa ilman varoitusaikaa.
Tärkeitä viivapelaajia ovat myös Aallon pari André Benoit ja siirtotakarajalla saapunut Kimmo Pikkarainen, joka pelaa kakkosylivoimassa viivalla Salmelan partnerina. Hekin pystyvät laukomaan hyvin mutteivät käytä kutiaan yhtä aktiivisesti kuin Salmela ja Aalto. Benoit’lla on hyvä vainu siihen, mihin suuntaan kannattaa laukoa, että irtokiekko pomppisi omille pelaajille maalipaikkoihin.
Pakettia täydentävät Timo Vertalan ja Teemu Nurmen kaltaiset vahvat maskipelaajat. Kumpikaan ei runkosarjassa ylivoimamaaleilla juhlinut (Vertala kolme, Nurmi neljä), mutta heidän panostaan ei silti voi aliarvioida. Runkosarjassa 13 ylivoimamaalia paukuttanut Aalto tarvitsi lyöntilaukauksena tueksi myös hyviä maskipelaajia.
Alivoimalla Urama jakaa vastuuta reippaasti ja laajalle rintamalle, eivätkä hyökkääjäparit ole kiveen hakattuja. Ylivoimavastuusta paitsi jäävät sentterit Juha Kiilholma ja Iivo Hokkanen ovat hyviä alivoimapelaajia. Kolmos-nelosketjujen laitahyökkääjätkin saavat vastuuta. Steve Saviano on siitä mielenkiintoinen alivoimapelaaja, että hän voi nopealla luistelullaan aiheuttaa sydämentykytyksiä vastahyökkäykseen irtautuessaan.
Tapparan alivoimaneliö liikkuu erittäin aktiivisesti. Kun Uramalla on varaa hajauttaa vastuuta laajalle, energiaa riittää laajaan rotaatioon vajaalla pelatessa. Pienenä heikkoutena voi pitää maalineduspeliä, sillä todelliseen pystypainiin Tapparalla ei ole Janne Grönvallin lisäksi kovia tekijöitä. Toisaalta JYPiä vastaan vastapuolellakaan ei ole järkälemäisiä rouhijoita. Aktiivinen liike ja syöttöpaikkojen peittäminen ovat ratkaisevammassa asemassa.
