Tappara vs. JYP: kumman ylisuorittaminen loppuu?

On perusteltua väittää, että Tappara ja JYP ovat tällä kaudella ylittäneet odotukset paremmin kuin mitkään muut liigajoukkueet. Sarjan positiivisimpien joukkueiden sattuminen vastakkain puolivälierissä on tavallaan onnekas, tavallaan onneton sattuma. Nyt jompikumpi pääsee varmasti mitalipeleihin, mutta toisen tie katkeaa väistämättä.

Nyt runkosarjakauden päätyttyä Tapparan ja JYPin materiaalien tutkiminen tuntuu aivan erilaiselta kuin kauden alussa. Runkosarjan tilastot kertovat niin maireaa tarinaa Tapparan pelaajistosta, että nyt joukkuetta ei voi pitää minään muuna kuin itsestäänselvänä mitalikandidaattina. JYPin arsenaalissa on hieman enemmän kysymysmerkkejä, mutta Risto Dufvan joukot ovat osoittaneet tasaisesti 56 ottelun ajan, että kykyä mitaleille on.

Puolivälieräsarja näyttää, kuinka paljon Tapparan ja JYPin menestyksen takana on ollut ylisuorittamista ja kuinka paljon luontaista kehitystä. Ovatko kaikki uudet vastuunkantajat kasvaneet uusiin, vahvoihin rooleihinsa pysyvästi?

Taistelupari: Tuokkola vs. Lehto

JYPin kakkosmaalivahtina kauden aloittanut Pekka Tuokkola sai todellisen näytön paikan joulukuussa, kun Sinuhe Wallinheimo myytiin Venäjälle. Tuokkola ei ole jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, vaan on kiittänyt luottamuksesta. Varsinkin runkosarjan loppuvaiheissa nuori maalivahti oli heikoilla hetkillä joukkueen tuki ja turva. Jos Tuokkola pystyy käsittelemään pudotuspelipaineet oikein, JYP ei kaadu maalivahtipeliin.

Melko paljon jään kautta pelaava Tuokkola on kasvanut kevään aikana henkisesti erittäin paljon. Huonoja pelejä ei ole tullut, ja suoritusvarmuus on hyvää luokkaa. Tuokkolan vahvuutena voidaan pitää mailapeliä. Aktiivisesti rännikiekkoja katkova maalivahti tekee välillä rohkeitakin ratkaisuja kiekon kanssa, mutta osaa myös avata peliä nopeasti tarpeen vaatiessa.

Tietynlaisena heikkoutena Tuokkolalla voidaan pitää yläkulmia. Hän pudottaa nopeasti polvilleen ja pyrkii peittämään alas tulevat laukaukset. Toisaalta lähitorjujana Tuokkola on hyvää luokkaa. Reaktiot ja poikittaisliikkeet ovat nopeita, ja torjumiseen on löytynyt sopiva rauhallisuus. Ylitorjuminen on vähentynyt vuosien saatossa huomattavasti. Tuokkolan varamiehenä on luotettavana kakkosvahtina tunnettu Jaakko Suomalainen, joka voitti viime vuonna Kärpissä kultaa pelaamatta minuuttiakaan pudotuspeleissä.

Vastapuolella Tuokkolan taisteluparina on yhden SM-kullan torjunut Mika Lehto. Mestaruuskevään 2003 jälkeen Lehto on pelannut hyviä kausia, mutta kun Tappara ei ole selvinnyt kertaakaan puolivälieriä pidemmälle, mainetekojen uusiminen ei ole onnistunut. Nyt on erinomainen sauma päästä taas näyttämään kyntensä mitalipeleissä asti.

Lehdon torjuntatyyli ei ole erityisen kaunis, sillä hänen osaamisensa perustuu enemmän vaistonvaraiseen toimintaan kuin opittuihin tekniikoihin. Huonona iltanaan hän näyttää pahasti haparoivalta, mutta kuluneella kaudella hyviä iltoja on sattunut runsaasti, ja hän on jälleen osoittanut olevansa todellinen voittava vahti. Viime vuonna Tommi Nikkilä pelasi runkosarjassa enemmän minuutteja kuin Lehto, mutta Nikkilä aloitti puolivälieräsarjan huonosti ja Lehto otti tutun paikkansa. Tapparan pelastajaksi hänestä ei kuitenkaan ollut.

Nyt asetelma on selvempi alusta pitäen. Lehto pelaa, ja Nikkilä pääsee kentälle vain jos ykkösmiehelle sattuu sysimusta ilta.

Liigan paras puolustus

Tapparan puolustus on SM-liigan paras. Sen voi lukea jo pelkästään pakkien pistepörssin perusteella, mutta kirvesrintojen pelejä nähneet ihmiset tietävät, että nämä pisterohmut eivät ole paperitiikereitä. Teemu Aalto, André Benoit ja Anssi Salmela kuuluvat kaikki liigan kymmenen parhaan puolustajan joukkoon. Vahvuudet ovat hyökkäyspäässä, mutta myös puolustaminen hoituu hyvin.

Vielä viime keväänä Teemu Aalto oli pudotuspeleissä pahasti eksyksissä omassa päässä, mutta vuoden aikana on tapahtunut huimasti kehitystä. Pistesaldon näyttävästä kohentumisesta ja pakkien pistepörssin voitosta huolimatta suurin edistys tapahtui nimenomaan puolustuspelissä. Myös Salmelan ja Benoit’n osaaminen on vahvalla tasolla, mutta riskitekijänä on se, että taitavat taiteilijasielut eivät aina tyydy helpoimpaan ratkaisuun.

Superkolmikon tukena ovat Kimmo Pikkarainen, Janne Grönvall, Jussi Halme ja Atte Pentikäinen. Kiekollisesti taitava Pikkarainen tuli Tapparaan siirtorajan kynnyksellä ja paransi joukkueen siniviiva-arsenaalia entisestään. Kokenut Grönvall ja Halme ovat hyviä moneen paikkaan sopivia yleispuolustajia. Pentikäinen pyörii rotaatiossa seitsemäntenä puolustajana, ja isona ja ilkeänä tyyppinä hänellekin on paikkansa Tapparan takalinjoilla.

JYP-pakistossa vastuu kasautuu

JYPin ennen kautta heikoimmaksi lenkiksi epäilty puolustus on runkosarjan aikana onnistunut sulkemaan epäilijöiden suut. Yllättäjiä ja tasonnostajia on riittänyt. Erityisesti aiempina kausina lähinnä jämäminuutteja keränneet Ville Mäntymaa ja Kalle Kaijomaa ovat nousseet tasaisen varmoiksi luottopelaajiksi. Kaksikko löytyy myös runkosarjan peliaikatilaston kärkisijoilta.

Peräpään ehkäpä suurin yllättäjä on kuitenkin pienikokoinen Lars Helminen. Käytännössä suoraan yliopistosarjasta tullut sulavaliikkeinen puolustaja pelaa hyvällä itseluottamuksella ja pyrkii avaamaan peliä nopeasti eteenpäin. Fiksusti pelaava Helminen jakoi runkosarjassa JYPin sisäisen tehopörssin voiton Kaijomaan kanssa lukemalla +17.

JYPin puolustus kulminoituu juuri edellämainittuun kolmikkoon, sekä joukkueen kokeneimpaan pudotuspeliratsuun Miska Kangasniemeen. Erityisesti Kangasniemen osuus esimerkin näyttäjänä korostuu pudotuspeleissä.

Nimettömyys ei ole koitunut ongelmaksi, sillä JYP pelaa vahvasti viisikkona omaan päähän. Vastustaja pyritään eliminoimaan parhailta maalintekosektoreilta, ja pienenä kysymysmerkkinä ollut puolustajien kiekollinen osaaminen ei ole koitunut akilleen kantapääksi. Pudotuspeleissä suurin haaste onkin, että kuinka kokemattomat puolustajat pystyvät toteuttamaan samaa peliä kuin runkosarjassa, ja vastaamaan Tapparan taitavien hyökkääjien tarjoamaan haasteeseen.

Menestysjanoa Immosen johdolla

Jyväskyläläisten nimekkään hyökkäyksen tuki ja turva on Jarkko Immosen johtama ykkösketju. Pitkin kevättä profiiliaan nostaneen keskushyökkääjän laidoilla ovat pelanneet Tuomas Pihlman ja Dwight Helminen. Ketjun työnjaossa Pihlman on selkeästi tilaa raivaava pelaaja, kun taas Immonen ja nopea Helminen kantavat enemmän vastuuta kiekollisesta pelistä.

Ketjun vaarallisuutta kasvattaa entisestään Immosen monipuolistunut pelaaminen. Ketjunjohtaja pystyy suojaamaan kiekkoa pienessäkin tilassa, ja ketju luo maalipaikkoja tasaisesti pelistä toiseen.

Ennakkoon ajatellen JYPin hyökkäyksen todellisiksi pudotuspelipelaajiksi saattavat nousta joukkueen kapteeni Juha-Pekka Hytönen ja puolustava sentteri Tuomas Vänttinen. Moneen rooliin sopeutuva Hytönen pystyy kääntämään pelejä omalla yllätyksellisyydellään ja esimerkillään.

Vänttisen muodonmuutos mielialapelaajasta armottomaksi tsemppariksi on ollut vähintäänkin yllättävä. Pelistä toiseen mustelmia keräävä sentteri on tärkeä lenkki erityisesti alivoimalla. Alkukaudesta tehottomuutensa kanssa tuskaillut Vänttinen alkoi osua maalikehikon sisäänkin kauden loppua kohden, joten tämä leventää JYPin hyökkäyksen iskukykyä.

Tärkeäksi seikaksi myös hyökkäyksessä nousee suoritusvarmuuden ylläpitäminen. Immosen ketjun pitää pystyä jatkamaan maalitehtailuaan runkosarjan malliin. Ilari Filppulan ja Tommi Hannuksen panos voi nousta arvaamattoman korkealle. Runkosarjassa ailahtelevasti esiintyneet taitopelaajat saivat hiljalleen peliä uomiinsa, ja molemmilta alkoi löytyä tuttua juonikkuutta ratkaisuissaan.

Ojanen ja Lehterä johtavat tehoketjuja

Tapparan hyökkäys jyllää sitkeästi Janne Ojasen johdolla. Huhtikuussa 40 vuotta täyttävä Ojanen paukutti runkosarjassa 52 (17+35) pistettä, ja hän muodostaa Timo Koskelan (20+33) sekä Kärpissä kautensa aloittaneen Timo Vertalan (10+14) kanssa huippuvaarallisen ykkösketjun. Ojanen ja Koskela ovat kumpikin rauhallisia ja moniosaavia pelintekijätyyppejä, voimahyökkääjä Vertala taas kyttää kärkkäästi maalipaikkoja ja niittaa irtokiekot sisään.

Kakkosketjussakin on runsaasti ratkaisuvoimaa. 20-vuotiaat Jori Lehterä ja Jonas Enlund löivät rytinällä läpi rikkoen kumpikin 40 tehopisteen rajan. Teemu Nurmi on löytänyt paikkansa kaksikon rinnalta, ja ketju on pysynyt samassa koostumuksessa pitkään. Lehterän ketju ei ole yhtä takuuvarma pistetehdas kuin Ojasen vitja, mutta huippuoivaltavan Lehterän ja vauhdikkaasti polkevan, maalivainuisen Enlundin johdolla yhdistelmä pystyy arvaamattomiin ratkaisuihin.

Kolmosketju Steve Saviano - Juha Kiilholma - Sami Venäläinen on myös hitsautunut varsin hyvin yhteen ja osoittanut pystyvänsä maalintekoon. Nelosketju taas sai runsaasti lisää syvyyttä siirtotakarajalla, kun monipuolinen Iivo Hokkanen saapui Arsi Piispasen ja Jarkko Pyymäen sentteriksi. Nelosketjun vahvistumisen myötä Tapparan suurin kysymysmerkki tiukoissa pudotuspeleissä on kolmosketju, sillä kolmikon peli on ajoittain tasapainoilua hyökkäysinnon ja puolustavan roolin rinnalla.

Reservissä Tapparan hyökkäyskalustossa ovat vielä Ossipekka Lehtonen ja tanskalaislupaus Nichlas Hardt. Jompikumpi heistä on aina kokoonpanon 13. hyökkääjä ja tilaisuus voi aueta pelin edetessä, jos kaikilla muilla ei kulje.

Miten käy?

Runkosarjan otteluiden perusteella Tapparalla on pieni ote JYPistä. Syyskuussa kauden ensimmäisessä kohtaamisessa JYP oli vahvempi maalein 5-2, mutta sen jälkeen Tappara on korjannut kaikki jaossa olleet pisteet itselleen.

Kotietu painaa paljon, sillä molemmat kuuluvat sarjan vahvimpiin kotijoukkueisiin, mutta vierassaldot ovat liigan keskitasoa. Tappara on kärsinyt kotonaan vain neljä suoraa tappiota, JYPillä vastaavia on viisi.

Tappara pystyy usein pelaamaan 50 minuuttia vahvaa peliä, mutta se puuttuva 10-minuuttinen on monta kertaa koitunut kohtaloksi. Pudotuspeleissä vastaavalla keskittymishäiriöllä voi olla kovat seuraukset. JYP lopetti runkosarjan erinomaisessa vireessä, ja kurinalaisesti pelaava joukkue pystyy nappaamaan pudotuspelisarjan ratkaisemiseen tarvittavat neljä voittoa.

Arvio: JYP jatkoon voitoin 4-2.