Kärpät menee finaaliin

Tapparan materiaalin ongelmat tulevat vastaan, kun pelataan pudotuspelejä. Joukkueen fyysinen pelaaminen on lähes olematonta, eikä se pysty kunnolliseen kamppailupelaamiseen Kärppiä vastaan.

Kari Jalonen ei toisen Tampereen ottelun jälkeen suostunut asiaa myöntämään, mutta fakta on se, että puolivälierillä ja välierillä on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Ilvestä vastaan Kärppien puolustajat olivat erityisesti Hakametsän kapeammassa kaukalossa helisemässä ja pahasti. Tupsukorvien isot hyökkääjät painoivat herhiläisinä päälle, karvasivat korkealta ja antoivat painetta kiekolliselle pelaajalle. Se pakotti oululaisten puolustajat roiskimaan kiekkoa miten sattuu.

Välierissä Laamanen ja kumppanit ovat saaneet rauhassa katsoa mihin kiekkoa antaa. Päätykiekot Tappara roiskii mihin sattuu ja Kärppien puolustajien päät eivät kertaakaan pyöri kuin Stockmannin ovissa peläten takaa tulevaa hyökkääjää. Sellaista ei ole, ja sen jälkeen on helppo lähteä kääntämään peliä.

Havainnollinen esimerkki tästä nähtiin toisen ottelun kolmannessa erässä. Tapparan nelosketju sai hetkellisesti paineen Kärppien alueelle ja pyörityksen aikaiseksi. Miten? Irtokiekko päätyyn, laituri perään, taklaus, kiekonriisto, syöttö, laukaus, Tarkin torjunta, kiekko päätyyn, jälleen taistelu irtokiekosta, taklaus ja kiekonriisto.

Kärpät on saanut takaisin sen kadotetun itseluottamuksensa. Puolivälierissä Tampereelta paluun jälkeen puoleltayöltä Raksilassa pidetty useamman tunnin ripitys auttoi. Puolivälierät oululaiset käänsivät jo tahdolla läpi.

Nyt vastus on itse asiassa jopa heikompi kuin puolivälierissä. Tapparan passiivisuus heijastuu sen tekemiseen jokaisella pelin osa-alueella. Viime kauden heikosta menestyksestä säikähtänyt Urama on tälle keväälle laatinut ultravarovaisen taktiikan.

Ja se ei sovi Tapparalle. Tapparan peli kärsii ylipassiivisuudesta, jossa puolustajat eivät avaa peliä, vaan sentterit kuten Janne Ojanen ja Jori Lehterä joutuvat hakemaan kiekkoa omasta päästä ja se ei vain yksinkertaisesti sovi raskasjalkaisille pelaajille.

Tuomas Tarkki on edelleen maalinsa suulla epävarma, mutta vähintään yhtä epävarma on Mika Lehto. Karu fakta on se, että kolmesta Lehdon taakse menneestä maalista kaksi voidaan pistää maalivahdin piikkiin. Ja Kärppiä vastaan sellaisiin virheisiin ei ole varaa.

Toinen kristallinkirkas asia on myös joukkueiden materiaalin ero. Kaikki kunnia Tapparan nuorille ja yritteliäille pelaajille, mutta kun Jari Viuhkola ylivoimassa kohtaa Tapparan Iivo Hokkasen, niin puhutaan ihan eri kaliiberin pelaajista. Runkosarjassa nukahduksia saa vielä anteeksi, välierissä niistä rankaistaan.

Edellisessä sarjassa Urama kyykytti peluutuksessa Risto Dufvaa, nyt mies itse ei pysty reagoimaan tilanteeseen pätkääkään. Kari Jalonen antaa luottopelaajille paljon vastuuta, mutta Tappara rullaa härkäpäisesti samoilla yli- ja alivoimamiehityksillä kun on pelattu tähänkin asti.

Runkosarjassa voi kasvattaa pelaajia ja antaa myös nelosketjun pelaajille mahdollisuuksia alivoimalla, mutta pudotuspeleissä pelejä pitää voittaa. Tällä hetkellä Tapparan peli ei ole sen näköistä, että se olisi edes lähellä voittaa. Siksi tämä sarja katkeaa sunnuntaina, tai viimeistään maanantaina.