Leo Komarov
laitahyökkääjä ![]()
s. 23.1.1987 Narva, EST
179 cm / 86 kg / L
NHL-varaus: 2006 Toronto Maple Leafs 6. kierros #180
sopimus: 2010
Ura:

Kausi 2005-06 oli Komaroville ensimmäinen liigassa, jonka mies pelasi Ässissä. Tehoja ei syntynyt kuin kolme maalia ja kolme syöttöä, mutta niitäkin tärkeämpiä olivat röyhkeän duunarin otteet Porin hopeakeväässä. Täysin rajallisilla taidoilla urakoinut ärsyttäjä murtautui väkisin Ässien pelaavaan kokoonpanoon, ei kumarrellut ketään ja sai vastuuta kevään kuumimmissa peleissä. Otteet heijastuivat myös nuorten maajoukkuejohtoon, joka valitsi hyvän taistelijatyypin mukaan pikku-Leijoniin.
Kaudeksi 2006-07 Komarov seurasi 20-vuotiaiden maajoukkuetta valmentanutta Hannu Aravirtaa Lahteen. Ensimmäisellä kaudella Pelicans-paidassa rottamainen Komarov haki vielä hieman paikkaansa, mutta nousi kovalla asenteellaan välittömästi fanien suosikiksi. Viimeistään viime kaudella Komarovista muodostui todellinen jarruketjulaisten kärkinimi, valtakunnallisesti tunnettu haalarimies, joka paitsi taklasi, repi ja ärsytti, myös puolusti hyvin. Agitaattori meni eteenpäin myös pelillisellä puolella: parantunut kiekkokontrolli ja hyvä pelinäkemys näkyivät lisääntyneinä minuutteina.
Vahvuudet:
Komarovilla riittää vauhtia ja asennetta. Pelaa suurella sydämellä, taklaa aina kun on tilaisuus. Pitää omiensa puolia viimeiseen asti ja antaa aina kaikkensa joukkueen eteen.
Ärsyttämisestä ja likaisesta duunariroolistaan huolimatta osaa myös oikeasti pelata jääkiekkoa. Vahvalla pelaajalla on kohtalainen liike, mutta pelisilmä ja kiekkokontrolli ovat yllättävänkin hyvät.
Heikkoudet:
Komarovin suu käy alati, ja pelaaja on joutunut siitä myös vaikeuksiin. Ottanut usein turhia käytöskymppejä, kun ei ole pystynyt hillitsemään itseään ja kattila on kiehunut yli. Välillä keskittymistä ei meinaa löytyä itse peliin, mutta tätä puutetta Komarov on pyrkinyt paikkaamaan kypsemmällä asenteellaan.
Rooli
Jatkaa valtakunnan kovimmassa duunariketjussa yhdessä Henri Heinon ja Kari Sihvosen kanssa. Ensisijaisena tehtävänä puolustaminen ja kiekkosopan yleinen hämmentäminen, mutta lupa myös nousta kiekollisesti aiempaa enemmän esille.
Päivitetty: 4.9.2008
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2002-03 |
Hermes C-jun SM-sarja |
14 | 7 | + | 12 | = | 19 | 8 min |
| 2003-04 |
Sport B-jun SM-sarja |
19 | 6 | + | 9 | = | 15 | 6 min |
| |
Sport B-jun SM-sarja karsinta |
11 | 3 | + | 6 | = | 9 | 2 min |
| 2004-05 |
Ässät A-jun SM-liiga |
34 | 6 | + | 5 | = | 11 | 59 min |
| |
Ässät A-jun SM-liiga karsinta |
6 | 2 | + | 1 | = | 3 | 2 min |
| 2005-06 |
Ässät SM-liiga |
44 | 3 | + | 3 | = | 6 | 106 min |
| |
Ässät SM-liiga playoffs |
14 | 1 | + | 3 | = | 4 | 22 min |
| |
Suomi U20 Mestis |
5 | 0 | + | 3 | = | 3 | 4 min |
| |
Ässät A-jun SM-liiga |
10 | 5 | + | 6 | = | 11 | 59 min |
| |
Ässät A-jun SM-liiga karsinta |
2 | 2 | + | 1 | = | 3 | 10 min |
| 2006-07 |
Pelicans SM-liiga |
49 | 3 | + | 9 | = | 12 | 108 min |
| |
Pelicans SM-liiga playoffs |
6 | 1 | + | 0 | = | 1 | 6 min |
| 2007-08 |
Pelicans SM-liiga |
53 | 4 | + | 10 | = | 14 | 76 min |
| |
Pelicans SM-liiga playoffs |
6 | 1 | + | 1 | = | 2 | 8 min |
| 2008-09 |
Pelicans SM-liiga |
56 | 8 | + | 16 | = | 24 | 144 min |
| |
Pelicans SM-liiga playoffs |
10 | 0 | + | 1 | = | 1 | 16 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Tapparan käsittelypyynnöistä ei seurauksia (29.3.2006)
- Jantunen ja Komarov vahvistamaan Pelicans-hyökkäystä (27.4.2006)
- Suomalaiset NHL:n varaustilaisuudessa 2006: Helenius Tampaan, Joensuu Islandersiin (25.6.2006)
- Pelicans julkaisi jatkosopimuksia (2.4.2008)
- Maajoukkueeseen kolme muutosta (2.2.2009)
- Mika Toivola Pelicansin päävalmentajaksi (2.2.2009)
- Komaroville yhden ottelun pelikielto (16.2.2009)
- Komarov Moskovan Dynamoon (8.5.2009)
- Loukkaantumisia, itkuja, lausuntoja (27.3.2006)
- Narvan nakuttaja kirveen kera kärppäjahtiin (5.4.2006)
- Leksa vastaan Leksa (19.4.2006)
- Pelicansin pahat pojat (11.3.2008)
- Kolme pelaajaa, neljä vastausta (11.3.2008)





