Suuret sijoitukset pelaajabudjettiin, kotikaupungin menestyvä profiili ja jatkuvasti pettymyksiin päättyneet kaudet kasvattivat Bluesin saamaa ulkopuolista painetta valtaisaksi viime vuosina. Toisinaan myös sisäinen paine laajeni niin suureksi, ettei rajuiltakaan yhteenotoilta organisaatiossa säästytty.
Kun viime kausi oli viimein menestyksekäs, on suurimmat paineet pudonneet Bluesin organisaation harteilta. Espoolaisen liigakiekon kuudestoista kausi ja Tapiolan hulppean areenan kymmenes vuosi toivat vihdoin ensimmäisen jääkiekon miesten mitalin kotiin. Edellisenä vuonna voitettu Aaro Kivilinna –palkinto osoitti jo suunnan olevan oikea.
Enää kiekkokansan keskuudessa, puhumattakaan Bluesia läpi sen historian, pitkälti aiheestakin, nälvineestä mediasta, ei tarvitse esittää retorista kysymystä: “Joko nyt vihdoin tulisi menestystä, Blues?”
Kaiken kaikkiaan espoolaisseuran imago on kokenut merkittävän muodonmuutoksen, joka huipentui viime keväänä. Ennen suuri yleisö näki Bluesin tunteettomana, harmaana ja jatkuvasti alisuorittavana muukalaislegioonana, joka profiloitui Jussi Salonojan ja rahan ympärille. Nyt keskeisiä sanoja Bluesista puhuttaessa ovat sitkeys, taistelutahto ja nuoret pelaajat. Pääomistaja on väistynyt valokeilan tieltä ja esiin ovat nousseet Petri Matikainen ja Jukka Holtari.
Vihdoinkin saavutettu menestys ja sitä seurannut uusi profiloituminen eivät jääne hetkelliseksi ilmiöksi. Yhden kauden ihmeestä voidaan tuskin puhua jatkossakaan; siitä kielii Bluesin viime vuosien menestyskäyrä, joka on vahvasti nouseva. Neljän viime vuoden sijoitukset ovat yhdestoista, seitsemäs, neljäs ja toinen.
Kun johtohahmot ja runko ovat lähes identtisiä viimevuotiseen verrattuna ja jatkuvuus on jo nyt pitkälti taattu aina kauteen 2009-2010 asti, voidaan Bluesille povata onnistumisia tulevaisuudessakin. Mestaruus on ainoa mikä espoolaisilta enää puuttuu, eikä se uudesta lähtöasetelmasta ole lainkaan utopistinen tavoite.