Tomas Kurka palaa KalPaan

LIIGA / Uutinen
Viime kaudella KalPassa kaksikymmentäkolme maalia paukuttanut Tomas Kurka siirtyy Tampereen Ilveksestä takaisin Kuopioon.

Tomas Kurka siirtyi menneen kauden päätteeksi Tampereen Ilvekseen suurin odotuksin. Kausi on kuitenkin ollut tsekille jonkinasteinen pettymys. Tehoja ei ole kovasta työnteosta huolimatta syntynyt 20 ottelussa kuin 2+6. Varsinkin maalimäärä on pettymys.

- Hän pyysi itse siirtoa, koska on todella pettynyt omaan suoritukseensa ja siihen, että ei ole pystynyt auttamaan joukkuetta tarpeeksi. Keskustelimme asiasta pitkään, emme olisi halunneet päästää häntä pois, mutta koska hän itse näin halusi, niin ratkaisu on tämä, Ilveksen urheilupäällikkö Juha Hautamaa kommentoi siirtoa.

Viime kaudella Kurka teki KalPassa erinomaiset tehot 23+11. Kuopiolaisseurassa hän pääsee myös AHL:stä tuttujen ketjukavereiden, Martin Sonnenbergin ja Matt Davidsonin kanssa samaan joukkueeseen.

Joukkueet pelaavat tänään vastakkain Hakametsässä, mutta Kurka ei pelaa kummankaan riveissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle