Ennakkokaavailuissa kiekollisesti taitavia Bulgariaa ja Turkkia voitaneen pitää ennakkosuosikkeina. Lisäksi kaksi vuotta sitten Sofiassa kultaa voittaneen, ylemmällä tasolla yhdet kisat viettäneen Luxemburgin puskutraktorikiekosta ei koskaan tiedä.
Taiwanin jääkiekkossa on hyvä kehitysvaihe päällä. Maajoukkueet pääsevät harjoittelemaan viikoittain useita kertoja yhdessä ja se alkaa näkymään kentälläkin. Etelä-Afrikassa on menossa sukupolvenvaihdos, mikä näkyy joukkueen tasossa. Turkmenistan on täysi mysteeri kaikille. Ennen kisoja maa ei ollut hävinnyt vielä yhtään seitsemästä pelaamastaan maaottelusta.
Turkmenistanin kokemattomuus näkyy pieninä virheinä turnauksen järjestelyissä: joukkue menee väärään aikaan lämmittelyihin, pelaajat eivät ota kypäriään pois kansallislaulujen aikana ja tulevat myöhässä erien alkuun. Turkmenistanilaisten oppimisprosessi on selvästi käynnissä.
Jo ensimmäinen ottelupäivä tarjosi mukavaa jännitystä. Ensimmäisessä ottelussa kiekollisesti taitava Turkki hallitsi peliä mielin määrin, mutta kiitos hieman löysän tuomaritoiminnan ja erinomaisen maalivahti Marcus Anselmin, Luxemburg onnistui kairaamaan 3–2-voiton. Anselm saa kiittää myös kiekkojumalattaria viimeisten sekuntien ylärima-olkapää-tolppa-kombinaatiosta.


Toisessa ottelussa Taiwan ja Turkmenistan tarjosivat viihdettä muutamalle paikalle saapuneelle katsojalle. Taiwan meni jo 3–0-johtoon, mutta niin vain kansallisaatetta uhkuva Turkmenistan onnistui kairaamaan pelin tasoihin ja jatkoajalle. Jatkoajalla Taiwan kuitenkin hoiti homman kotiin ja Turkeminstan koki kiekkohistoriansa ensimmäisen tappion.
Päivän viimeisessä ottelussa isäntämaa Bulgaria antoi kyytiä Etelä-Afrikalle lukemin 12–2, Miroslav Vasilevin viimestellessä viisi maalia. Bulgaria pelaa yleisöystävällistä kiekkoa, ja etenkin paikallinen legenda, 40-vuotias Alexei Yotov (2+2), joka tarjoaa kaikki suoritukset valmiiksi hidastettuna.
Toinen päivä alkoi Turkmenistanin ensimmäisellä voitolla III divisioona -tasolla, kun se voitti Etelä-Afrikan selvin 7–2-lukemin.


Päivän toinen ottelu oli jälleen trilleri, kun Luxemburg ja Taiwan kohtasivat. Luxemburg yritti puskea totuttuun tapaan, kun hyvin organisoitu Taiwan taas viljeli vaarallisia vastahyökkäyksiä ja esitteli tehokasta ylivoimaansa. Lopulta peli päättyi lukemin 5–4 Taiwanille, mikä oli kova kolaus Luxemburgin kultahaaveille.
Päivän kolmannesta ottelusta oli odotettavissa erittäin kiihkeä, kun Balkanin herruudesta pelattiin Bulgarian ja Turkin välillä. Jotta turnaus pysyisi jännittävänä, Turkin voitto oli toiveissa. Ensimmäiset käänteet nähtiin jo hotellilla, kun Turkkille ei oltukaan valmistettu lounasta ja pelaajat joutuivat lähtemään tyhjin vatsoin otteluun.


Turkki onnistui kuitenkin haastamaan bulgarialaiset energiavajeesta huolimatta. Toinen erä oli Turkilta heikko ja sinä aikana Bulgaria onnistui tekemään kolme maalia, ja tämä tapahtuma muodostui kamppailun ratkaisuksi. Ottelu päättyi Bulgarian 3-1-voittoon ja näyttää vahvasti siltä, että isäntämaa on matkalla kohti mestaruutta ja sarjanousua.
Turnauksessa on paikalla myös suomalaisväriä. Allekirjoittaneen lisäksi paikalla on linjatuomarina operoiva Henri Neva. Myös Suomessa vuonna 2022 järjestettävien MM-kisojen pääsihteerinä toimiva Heikki Hietanen saapui hakemaan vaikutteita. Kolme suomalaista jääkiekon ystävääkin ovat löytäneet tiensä lehtereille.
Seuraavaksi joukkueet nauttivat välipäivästä. Turnaus jatkuu kolmella ottelulla jälleen torstaina 25.4. Otteluita voi seurata internetin välityksellä kansainvälisen jääkiekkoliiton sivuilta.
Muokattu 24.3.2019 kello 16.05: Poistettu yksi epäsuora sitaatti.