Menneen painolasti

Kun yhteisön status kehittyy nopean menestyksen myötä, ei yhteisön itsetunto välttämättä kehity samaa vauhtia. Tällöin saavutettu status ei vastaa yhteisöllistä itsetuntoa.

Ilves on yksi Suomen tunnetuimmista, kannatetuimmista, pidetyimmistä ja legendaarisimmista jääkiekkoseuroista. Silti sen viime vuosikymmenet olivat silkkaa matalalentoa. Mitaliton ajanjakso Liigassa kesti 21 vuotta. Vielä keväällä 2017 seura keikkui konkurssin partaalla.

Sittemmin pohjalta on noustu lujaa. Keväällä 2022 saavutettua pronssia voidaan pitää sinettinä pitkän korpivaelluksen päättymiselle. Ilveksen nousu ojasta podiumille on ollut hämmästyttävän nopeaa ja onnistunutta, jopa vallankumouksellista. Ilves sai buumin käyntiin vieläpä juuri oikeaan aikaan ennen muuttamista Nokia Areenalle. Nyt viime ja tämän kauden aikana se on saanut uuden areenan nosteesta kaiken irti myös taloudellisesti.

Laaja-alaista menestyksestä on seurannut valtavasti myönteistä huomiota. Paljon ylistystä somessa sekä positiivisia lehtiartikkeleita. Kehuja on sadellut kaikesta; fanituotemyynnistä faneihin ja markkinoinnista pelaajapersooniin. Paljon puhutaan Tampereen jääkiekkobuumista, mutta varsinainen buumi on paljolti toisen seuran ympärillä: Ilveksen.

Ilves on siis seurana ja yhteisönä tilanteessa, jossa se ensin tottui olemaan naurunalaisena, sitten käänne parempaan oli yhtäkkinen ja nyt mestaruus on realistinen tavoite ja koko ajan kehutaan. Miltei koko ajan.

Vaikka Ilves on saanut paljon myönteistä huomiota, aseman paraneminen ja huomioarvon kasvaminen tarkoittavat myös lisää kritiikkiä. Liikuntapsykologian professori Lintunen on samaa mieltä ilmiöstä ja lisää, että Ilveksen itsetunnon kehittymiseen vaikuttavat myös takana olevat vaikeat ajat.

– Kun tulee menestystä, tilanne ja ympäristö muuttuvat. Media rupeaa kiinnittämään enemmän ja erilaista huomiota ja haastatellaan eri tavalla. Kun monet asiat muuttuvat, siitä tulee lisäpaineita.

– Sittenhän voi olla myös eräänlainen huijarisyndrooma. Vaikka onkin menestytty, voi silti tuntua, että se nyt vain oli sattumaa ja onnenkantamoista, Lintunen lisää.

Jatkuvaa hälyä

Urheiluyhteisössä henkinen kantti alkaa ja päättyy urheilijoihin. Yhteisön itsetunto on näkyvimmin esillä kaukalossa. Pelkääkö epäonnistumista vai kykeneekö tarttumaan mahdollisuuksiin.

Ilveksellä on ollut usean kauden ajan laadukas pelaajisto. Silti suoritustaso on pudotuspeleissä enemmänkin vaipunut kuin noussut. Vuosina 2019 ja 2021 Ilves ei voittanut ainuttakaan puolivälieräottelua. Vuonna 2020 Liigassa ei pelattu pudotuspelejä koronakriisin takia. Viime vuonna Ilves oli ennakkosuosikki sekä puolivälierissä että välierissä, mutta joutui erittäin koville jo ensin Kärppiä vastaan ja sitten hävisi TPS:lle. Nyt Ilves oli suunnaton ennakkosuosikki välierissä Pelicansia vastaan, mutta paineet ovat vieneet tehot maalinteosta.

Ilves-yhteisölle on kertynyt leimaa vähäisestä kyvystä nousta oman harmituksen yläpuolelle. Oli kyse sitten filmaamisesta, runsaasta englannin käyttämisestä viestinnässä, kotihallin ruuhkaisesta varauskalenterista, medialta tulevasta kritiikistä tai milloin mistäkin. Ilveksen ympärillä on jatkuvasti pientä tai suurta kohinaa, joka yleensä syntyy joko yhteisön omasta toiminnasta tai yhteisön reaktiosta johonkin ulkoiseen seikkaan.

Nyt välierisarjassa Pelicansia vastaan yksi puheenaihe on ollut filmaaminen. Teeman nosti puheenaiheeksi Ilveksen päävalmentaja Antti Pennanen. Pennasen avauksen takia kriittinen julkinen silmä kohdistui sittemmin myös hänen pelaajiensa edesottamuksiin. Seurauksena oli negatiivista huomiota Ilvekselle ja lopulta 5. osaottelun jälkeen Pennanen palasi aiheeseen kieltäen tarkoittaneensa syyttää Pelicansia filmaamisesta. Joukkue hävisi erittäin tärkeä osaottelun, ja päävalmentajan fokus meni muualle kuin peliin.

Pelicans-välieräsarjan toisen osaottelun jälkeen Ilveksen laitahyökkääjä Santeri Virtanen kommentoi Ylelle sävyyn, jolla hän vihjaili kostoa vastustajan puolustajalle Ben Bloodille. Kun Ilta-Sanomat uutisoi, että Virtanen vihjailee Ylellä kostolla, Twitterissä muutoin passiivinen Virtanen päätyi twiittaamalla syyttämään Ilta-Sanomia vääristelystä. Useimmissa seuroissa olisi hyväksytty, että tuli puhuttua ohi suun. Ilveksen Virtanen lähti selittelyn tielle.

Kuluvan kauden ehkä kummallisin Ilves-kohu on liittynyt kannattajien otteluissa heiluttamiin lippuihin. Tappara kielsi suurikokoiset liput otteluissaan vedoten näkyvyyteen. Ilveksen virallinen kannattajaryhmä Osasto 41 reagoi lippukieltoon uhkaamalla paikallisottelun boikotoimisella. Seurasi päiviä jatkunut häly, johon Ilveksen seuraviestintäkin osallistui yllättävän aktiivisesti. Seuraviestintä jopa piti teemaa yllä.

Herkästi kimpaantuva yhteisö

Ilves tekee some- ja markkinointiviestintäänsä hyvin vahvasti faniensa kautta. Ratkaisu on ammattimainen, sillä fanit ovat urheiluyhtiön avainkohderyhmä. Samalla vankistetaan yhteisöllisyyttä. Mutta sisäänpäinlämpiävyys myös rakentaa sitä, että ajattelutavat, tulkinnat, ratkaisumallit ja mentaliteetti ovat jaettuja. Jos yhteisössä on menneisyyden painolastia, epäuskoa, jolle periaatteessa ei nykyhetkessä enää olisi perusteita, voimakas yhteisöllisyys herkästi pitää painolastia yllä. Puhtaalta pöydältä lähtemisen sijaan.

Ilveksen kannattajat ovat Liigan aktiivisimpia, äänekkäimpiä ja herkkähipiäisimpiä. Osasto 41 käyttäytyy erityisesti somessa suomalaisen kannattajakulttuurin skaalalla erittäin aggressiivisesti.

Kun Lintunen ja liikuntapsykologian yliopistonopettaja Hanna-Mari Toivonen uskovat, että aiempi asema päähänpotkittuna ja nopea nousu pohjalta ovat rakentaneet kannattamiseen voimakkaan puolustautumisreaktion. Voimakkaan me vastaan muut -mentaliteetin.

– Koska kannattajat ovat varmasti todella intohimoisia, niin he kohtaavat kaiken sen mukaisesti. Myös kaikki vastoinkäymiset. Reaktiot ovat niin voimakkaita osittain varmaan myös sen takia, että kulttuuri on vähän erilainen lähtökohtaisesti siellä kannattajien joukossa, liikuntapsykologian yliopistonopettaja Toivonen miettii.

Kyse on luonnollisesti myös siitä perusasetelmasta, että jääkiekon rooli Pirkanmaalla on poikkeuksellisen merkittävä, siellä lajiin suhtaudutaan ylipäätään huomattavan omistautuneesti ja Ilveksellä on perinteikkäänä yleisseurana poikkeuksellisen paljon kannattajia.

– Kannattajien joukossa voi olla vahvoja persoonia, jotka ovat hyvin kriittisiä ja sitten sellainen kulttuuri leviää. Siitä tulee valtakulttuuria. Tuollaisen ei-tavoitteellisen yhteisön, kuten fanien, kulttuurin rakentuminen on sattumaa. Sama voi päteä myös itse joukkueeseen ja seuraan, Lintunen sanoo.

Kulttuuria harvemmin rakennetaan tietoisesti. Sen takia kulttuuriin vaikuttavat monet impulsiiviset ja tunnepohjaiset asiat.

Lintunen korostaa, että myönteisen kannattajakulttuurin rakentaminen vaatii usein tietoisia toimia.

– Urheilussa soisi pyrittävän tietoisesti edistämään hyvää fanikulttuuria. Kun oma joukkue menestyy tai kun kannattajakunnassa on hyvä ilmapiiri, voi katsojana kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka on ihmiselle perustarve.

Rima on noussut

Ilves-yhteisön käytös tuntuu johtuvan siitä, että se ikään kuin kokee itsensä altavastaajana. Vaikka sille ei nykytilanteessa ole suoranaisesti syytä.
Toivonen uskoo ilmiöön vaikuttavan myös vaatimustason nousun.

– Siihen mihin ennen oltiin tyytyväisiä, ei ollakaan enää tyytyväisiä, vaan halutaan aina vaan tähdätä korkeammalle ja korkeammalle. Ei se ainakaan helpommaksi sitä tee. Jos rupeaa haluamaan enemmän ja enemmän, niin silloin pitää myös tehdä entistä paremmin.

– Samalla täytyy pystyä vastaanottamaan kritiikkiä ja katsoa kriittisesti niitä omia toimintatapojaan.

Kun mietitään Ilvestä, herää kysymys siitä, kuinka päteväksi yhteisö kokee itsensä. Koska yhteisöllä on havaittavissa huonoa itsetuntoa, voidaan olettaa, ettei Ilves koe itseään tarpeeksi päteväksi. Tässä tilanteessa se tarkoittaa jääkiekossa pärjäämistä.

– Onnistumiset ruokkivat pätevyyden tunnetta, joten on mielenkiintoista, että huipulla jo useamman vuoden ollut joukkue ei vieläkään koe kuuluvansa sinne, liikuntapsykologian yliopistonopettaja Toivonen pohtii.

– Onko pohjalla jonkinlaista vertailua muihin?

Tapparan vaikutus itsetuntoon

Ilveksellä kaikki on aina suhteessa Tapparaan – ja Tapparalla suhteessa Ilvekseen. Itsetunnon yksi osa-alue on se, kuinka vertailee itseään muihin. Siinä missä Ilves on vastikään noussut takaisin suurten joukkoon, Tappara pelaa tänä keväänä kymmenennen kerran peräjälkeen Liigan mitalipeleissä. Se on Suomi-jääkiekon pitkäaikainen moderni valtias. Menestys luo heidän toimintaansa rauhaa.

Ilveksen ja Tapparan seurakulttuurit ovat kasvaneet omanlaisikseen jo lähtökohdista, jossa Tappara on alkujaan ruotsinkielisen teollisuuspatruunayläluokan seura ja Ilves suomenkielisen pikkuporvariston seura. Tapparan historiallinen tausta on varakkaampi, Ilveksen kannattajakunnaltaan laajempi. Sinänsä vihollisia ne eivät ole olleet, sillä kumpikin on alkujaan koulutetun väestön porvarisseura.

Tapparallakin on historian aikana ollut talousvaikeutensa, mutta isossa kuvassa se on tavannut olla organisaationa selkeästi vakavaraisempi ja seesteisempi. Ruotsinkieliset yritysjohtojuuret vaikuttavat Tapparassa yhä siten, että pääomistaja on rikkaimpiin suomalaisiin lukeutuva Poju Zabludowicz, jonka isä oli Tampereen patruunapiireissä liikkunut Shlomo Zabludowicz.

Kun listaa seurojen suurhahmoja, huomaa Ilveksen olleen lähinnä pelaajien seura ja Tapparan olleen painokkaasti valmentajien seura.

Pätevyyden tunne kehittyy menestymisen myötä. Vaikka Ilves onkin palannut Liigan kärkisijoille, tältä uudelta Ilvekseltä puuttuvat vielä ne kirkkaimmat: mestaruus ja Tapparan selättäminen.

– Heijastuuko tässä (huonossa itsetunnossa) nyt vähän se, että yhteisö kokee, että heillä menee hyvin, mutta he eivät silti ole Tapparan tasolla vielä kaikissa asioissa, Toivonen pohtii.

– Pätevyyden tunnetta ei ehkä koeta sen takia, että verrataan itseään toiseen tamperelaisjoukkueeseen.

Totuus on, että itsetunnon palautuminen pitkästä korpivaelluksesta ei ole helppoa, jos vierellä on niin hurjasti menestynyt joukkue ja yhteisö kuin Tappara.

– Yhteisön pitäisi keskittyä omiin asioihin ja tavoitteisiin sekä niiden eteenpäin viemiseen eikä liikaa vertailla. Ei saa myöskään lähteä liikaa pyrkimään samaan kuin muut ja muuttamaan identiteettiään toisten mukaan, Toivonen jatkaa.

– Se, mikä nyt heijastuu ja näkyy tällaisena alemmuudentuntona, on sitä, että yhteisö vertailee itseään liikaa toisiin. Silloinhan oma tekeminen kärsii. Tärkeintä olisi ylpeästi tehdä sitä omaa juttua. Siihen ehkä ei ole pystytty vielä. Se voisi olla se, joka tyrkkäisi yhteisön kohti omaa identiteettiä, Lintunen lisää.

Kulttuuri muuttuu hitaasti

Esimerkkinä yhteisön kulttuurin kehitykselle voidaan pitää Leijonia, jonka altavastaajavuodet ovat takanapäin.

– Kun Suomi voitti vuonna 1995 ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruutensa, niin sehän oli valtava itsetunnon noste koko Suomelle. Sitä ennen voittaminen tuntui niin mahdottomalta, että siihen syntyi eräänlainen kynnys. Sitten kun se onnistui, siihen alettiin uskoa aivan eri tavalla, Lintunen muistelee.

– Siitä ei kuitenkaan syntynyt sellaista olettamusta, että voitetaan ensi vuonnakin, vaan tätä mestaruutta pidettiin ihmeenä. Kun ajattelee viime vuosia ja kuinka pitkä aika tässä on mennyt siihen, että Suomi menestyy säännöllisesti, niin nykyään meillä on oletus menestymisestä ja siitä, että emme ole altavastaajia. Sen kehittyminen on vienyt aikansa.

Ilveksen kulttuuri ja identiteetti ovat murroksessa. Vaikka se on noussut takaisin suurten joukkoon ja vakiinnuttanut paikkansa siellä, eivät vaikeammat ajat ole unohtuneet. Se Ilves, joka joutui taistelemaan olemassaolostaan, ei ole poistunut yhteisön identiteetistä. Ei, vaikka vaikeuksia on selätetty ja seuran tulevaisuus näyttää upealta.

– Ilveksen tulisi pohtia, mitä he yhteisönä haluavat saavuttaa. Onko kulttuuri, jota he ruokkivat sellainen, jota he tavoittelevat ja jota heillä ei ole tavoitteenakaan muuttaa. Tukeeko kulttuuri siis heidän identiteettiänsä ja haluavatko he pitää siitä kiinni vai tarvitaanko siihen muutoksia?

– Jotainhan Ilveksessä on muutettu ja tehty oikein, koska seuran suunta on jo saatu käännettyä, Toivonen miettii.

Samalla kun seura muuttuu, muuttuu kyllä myös sen kulttuuri. Itsetuntoon vaikuttaa myös kulttuurin tämänhetkinen muutostila, jonka nopea nousu pohjalta pinnalle on aiheuttanut.

– Kulttuuritason muutos ei ole mikään nopea prosessi. Vaikka Ilves on ollut kestomenestyjä noin neljä vuotta, se on todella lyhyt aika, kun puhutaan kulttuurin muutoksesta. Eikä varsinkaan pelkästään yhden joukkueen vaan koko seuran ja kaikkien siihen liittyvien toimijoiden.

– Se ottaa aikansa, että saadaan itseluottamus korkealle tasolle ja muutettua kulttuuria, Toivonen sanoo.