Mielipide

Hakametsän jäähalli on yhä vahvasti tamperelaisten sydämissä

LIIGA / Kolumni
Viikonloppuna Hakametsässä pelattu Tampere Cup oli menestys. Perjantain paikallispeli veti lähes 4 300 katsojaa, ja hallin tunnelma värähteli korkealla ihan niin kuin entisaikoina.

Hakametsän jäähallin aika Ilveksen ja Tapparan edustusjoukkueiden kotina päättyi marraskuussa 2021, kun tamperelaisseurat muuttivat uudelle Nokia-areenalle. Jo silloin kadunmies osasi uumoilla, että Ilves ja Tappara pelaisivat vielä joskus taas yksittäisiä otteluita Hakametsässä – ikään kuin retrohengessä.

Ja nyt näin vuosia myöhemmin ruvettiinkin tekemään.

Ilves kiekkoili yhden harjoitusottelun Hakametsässä jo viime syksynä. Tapparan paluun aika koitti vasta tänä viikonloppuna, kun hallissa järjestettiin neljän joukkueen kesken Tampere Cup.

Joku voisi moittia, että menneiden pitäisi antaa olla menneitä ja tamperelaisseurojen tulisi pysyä visusti Nokia-areenalla, mutta Hakametsä-otteluiden yleisömäärät osoittavat toista.

Ilveksen viimevuotinen harjoitusottelu houkutteli reilut 3 300 katsojaa ja tämän perjantain Tappara–Ilves puolestaan lähes 4 300 katsojaa. Hakametsä vetää 7 300 katsojaa, mutta lukemat ovat oikein kilpailukykyisiä. Oli vertailukohtana Nokia-areenan nykyaikojen tai Hakametsän entisaikojen harjoitusottelut.

Hyvien lukujen lisäksi Hakametsä-visiitit kirvoittavat katsojilta myönteistä palautetta. "Täällä on ihan niin kuin ennen vanhaan" -kommentteja vilisee hallipuheessa ja sosiaalisessa mediassa. Jää käsitys, että katsojat kokevat palaavansa Hakametsässä kotiin, katsojauransa juurille vanhojen muistojen pariin. Toistaiseksi halli on pysynyt hämmentävän hyvin yksityiskohtia myöten samana kuin Liiga-ajan päättyessä kolme vuotta sitten.

Tänä syksynä Hakametsä-otteluita on tarjolla yhä viiden ottelun verran. Ilves ja Tappara pelaavat syyskuussa Hakametsässä kumpikin kaksi CHL-ottelua. Lisäksi ensi perjantaina Ilves pelaa vanhassa hallissaan harjoitusottelun KalPaa vastaan.

Myös tulevina vuosina Ilveksen ja Tapparan yksittäisiä alkusyksyn otteluita hallissa nähtäneen. Yhtäkään Liiga-peliä Hakametsään tuskin kuitenkaan siirretään – siitä pitää tiettävästi huolen tamperelaisseurojen ja Nokia-areenan välinen sopimus.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös