Kiekko-Espoo ja HIFK iskevät yhteen kutkuttavassa ottelusarjassa − seuraa näitä asioita naisten liigafinaaleissa

Auroraliiga / Artikkeli
Kiekko-Espoo ja HIFK kohtaavat jälleen Naisten Liigan finaaleissa.
Naisten Liigan finaalit ovat jälleen Kiekko-Espoon ja HIFK:n välienselvittely. Odotettavissa on tasainen ottelusarja, jonka ratkaisua on hyvin vaikea ennustaa. Lauantaina alkavaa mittelöä voi lähestyä muutaman avainasian kautta.

Kiekko-Espoo ja HIFK aloittavat paras viidestä -periaatteella pelattavan Naisten Liigan finaalisarjansa lauantaina espoolaisten kotiluolassa, Tapiolan harjoitushallissa kello 14.45. Mestari on selvillä viimeistään viikon päästä sunnuntaina, mikäli sarja venyy aina viidenteen kamppailuun asti. Aikaisintaan mestarin nimi on tiedossa tulevana tiistaina kolmannen ottelun jälkeen.

Pääkaupunkiseudun voimakaksikko on tuttu taistelupari viime kausilta Naisten Liigasta HIFK:n noustua terävimpään kärkeen − Kiekko-Espoo on siellä pitkään jo ollutkin. Viime kaudella Stadin Gimmat veivät historiallisen ensimmäisen mestaruutensa, mutta tänä vuonna tilanne on uusi. Kiekko-Espoo voitti runkosarjan ja on edennyt voitosta voittoon pudotuspeleissä. Pelillisesti tasaiseksi povattava ja pieniin asioihin ratkeava sarja pitää sisällään muutamia kiinnostavia tarkkailtavia seikkoja.

1. Paineensietokyky

Kiekko-Espoo ja HIFK olivat jo kauteen lähdettäessä kaksi suurinta mestarisuosikkia. Kaksikon lähimmät haastajat HPK ja KalPa ovat oikeastaan yhtä vähän yllättäen pronssiottelussa kuin pääkaupunkiseutulaiset finaalissa. Sekä Kiekko-Espoo että HIFK ovat siis tilanteessa, jossa niiden voitiin odottaakin olevan − töitä joukkueet ovat tietysti joutuneet saavutuksen eteen tekemään.

Paineensietokyky korostuu naisten liigafinaaleissa.

Ennakkosuosikkiasetelman ja paremman mestaruusnäkymän myötä joukkueiden tavoitelista lienee ollut jo pitkään hyvin lyhyt: vain mestaruus kelpaa. Vaikka hopeakin on kunnioitettava suoritus, kirpaisee se takuulla kumpaa tahansa osapuolta, jolle luu jää käteen.

Kauden kahden hallitsijan peitsien kalistelu aiheuttaa varmuudella jokaiselle pelaajalle vähintään jännitystä. Jotkut saattavat oikeasti jännittää finaalipelejä toden teolla. Mikäli vastustaja saa vihiä toisen heikkouksista ja epävarmuuksista, on niiden hyödyntäminen tärkeässä roolissa. Rohkeampi ja ennakkoluulottomampi joukkue lienee vahvoilla.

2. Keskustan puolustaminen

Vain harva pelaaja Naisten Liigassa pystyy ratkaisemaan pitkiltä etäisyyksiltä, varsinkaan ilman maskia. Maalinestopeli onnistuu todennäköisimmin hyvin silloin, kun vastustaja ei pääse rellestämään muutamien metrien päähän omasta maaliviivasta. Kummallakin joukkueella on vikkeliä hyökkääjiä, jotka pyrkivät puikkelehtimaan hyökkäysalueiden pieniin tiloihin ja puolustajien jättämiin väleihin.

Pystyvätkö HIFK ja Kiekko-Espoo siivoamaan maalinedustansa?
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Finaalisarjassa tyylillä ei ole senkään vertaa väliä, mitä ehkä joissain helpommissa runkosarjapeleissä. Nyt tulos on ainut, mikä merkitsee. Jos jompikumpi onnistuu peittämään ne viimeiset metrit ja tekemään omalle maalivahdilleen torjuntatyön mielekkäämmäksi, kallistuu pelin painopiste helposti johonkin suuntaan. 

3. Tuomarilinja

Naisten Liigassa on kauden aikana nähty monenlaisia iltoja. Joissain otteluissa on saanut ottaa kontaktia raisumminkin, kun taas toisinaan liki jokainen kaatuminen on vihelletty pois. On odotettavissa, että pudotuspelien kliimaksissa tuomarilinja on enemmän siellä sallivan puolella.

Sen myötä erikoistilanteet ja pelinkuva nousevat klassisesti ja kliseisestikin suureen rooliin. Pudotuspelien aikana Kiekko-Espoo ja HIFK ovat olleet tehokkaimmat ylivoimajoukkueet ja parhaat alivoimajoukkueet, mutta etenkään ylivoimamaalien määrä (Kiekko-Espoo neljä, HIFK kolme) ei enteile suurta erikoistilannerallia.

Nähtäväksi jää, millaista peliä finaaleissa saa pelata.

Mikäli toinen joukkueista sortuu yli-innokkaaseen puolustamiseen tai jää potkun jälkeen vauhdissa, saattaa päätuomarin käsi nousta pystyasentoon turhan tiuhaan. Etenkin kampitusjäähyt tulee joukkueiden pystyä kitkemään pois, sillä vaikka "taklaustilanteista" ei niinkään vihellettäisi, mailan joutuessa vääriin paikkoihin pilli vislaa takuulla.

4. Huippuyksilöt

Kiekko-Espoon ja HIFK:n parhaat pelaajat haistavat vastustajistaan niin epävarmat pelaajat, jäähyherkimmät yksilöt ja pelitilanteiden epätasapainot. Vaikka pudotuspeleissä puhutaan usein alempien ketjujen pelurien nousevan isompaan rooliin, lienee Naisten Liigan finaalisarja edelleen tähtien taidonnäytteiden säkenöintiä.

Kiekko-Espoolta muun muassa Emma Nuutinen, Julia Schalin ja Lisette Täks ja HIFK:lta Michaela Pejzlová, Sanni Vanhanen ja Clara Rozier ovat sellaisia hyökkääjiä, jotka aiheuttavat varmasti puolustajille harmaita hiuksia. Paitsi, että parhaat pelaajat ovat joukkueilleen tärkeimpiä tuloksen kannalta, ovat ässät myös katsojille viihdyttävintä katseltavaa.

Sanni Vanhanen ratkaisi viime kaudella mestaruuden HIFK:lle. Kuka on tämän kevään sankari?
Kuva © Aleksi Koskinen

Eikä laatu lopu hyökkäyspäähän, sillä Kiekko-Espoon tasaisessa puolustuksessa pelaa muun muassa konkari Minttu Tuominen ja Naisleijonissa tällä kaudella esiintynyt Ada Eronen. HIFK:lta siniviivalle on heittää ainakin luotettava ranskalainen Athéna Locatelli ja MM-ryhmäänkin valittu nuori Siiri Yrjölä.

Jos toisen joukkueen tähtiosasto pystyy pimentämään vastustajien loiston tekemisellään, voidaan Aurora Borealis -pystiä alkaa kiikuttaa jo Kiekko-Espoon kapteeni Reetta Valkjärven tai HIFK:n kippari Karoliina Rantamäen käsivarsille.

» Lähetä palautetta toimitukselle