Kyselykierros Suomi-sarjan päävalmentajille osoittautui varsin antoisaksi. Mukaan mahtui hyviä ja mielenkiintoisia mielipiteitä nykyisestä sarjamallista sekä hyviä parannusehdotuksia.
Amatööripohjaisen kilpasarjan raadollisuus ja rahavaikeudet tulivat myös hyvin esille. Valituksien ja itkuvirsien sijaan seurat tuntuvat olevan pääsääntöisesti tyytyväisiä nykytilanteeseen ja sarjamalliin. Niin pelaajat kuin seurat ovat mukana rakkaudesta lajiin.
Valmistautuminen sarjakauteen tuntuu sujuneen käsikirjoituksen mukaan kaikilla paikkakunnilla. Valmentajat ovat varsin yksimielisesti nimenneet K-Espoon sarjan suurimmaksi voittajaehdokkaaksi. Kovimmat haastajat näyttävät löytyvän Nokian Pyrystä, Forssan Palloseurasta ja Porvoon Huntersista.
Usko Mestis-paikkaan tuntuu olevan varsin horjuva. Karsinnoista povataan tulevan ensi keväänäkin Mestis-joukkueiden ylikävely.
D-Kiekko – Jari Tapper
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Hyvät lähtökohdat. Ryhmä on iso ja on nuorta ja kokenutta pelaajaa. Joukkueen kanssa tavoite lyödään pystyyn juuri ennen sarjan alkua. Pyritään ainakin parantamaan viime kaudesta. Kuuden joukkoon nyt aluksi olisi tarkoitus kiivetä, että päästäisiin hyvistä asetelmista pudotuspeleihin. Vaihtuvuutta on vähän joka paikassa, kuten tässä sarjassa tuppaa aina olemaan.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Sen sarja sitten näyttää. Suomen Cupin perusteella tekemistä on jonkun verran ainakin meidän osalta, että sinne ylletään. Kausi on pitkä ja kehitystä tapahtuu pitkin kevättä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Varmaan nuo samat. K-Espoo, Pyry, FPS, Hunters ja JHT tietysti vielä siinä mukana. Alkuajatuksena nuo neljä ensimmäistä olisivat ne kovimmat.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Minusta ihan hyvä ja toimiva systeemi. Playoutit tekee oman suolansa, että siinä on sitten hyvä mahdollisuus alemman loppusarjan joukkueilla mahdollisuus haastaa playoff-paikasta.
FPS – Asko Rantanen
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Lähtökohdat on suht koht hyvät. Hyvin on touhuttu ja tehty töitä. Joukkue näyttää ihan hyvältä kokonaisuudelta. Muutamia palasia haetaan vielä, mutta hyvin on päästy harjoittelemaan. Playoff-paikkaa lähdetään selkeästi tavoittelemaan ja ottelu kerrallaan tässä täytyy tietysti mennä. Istutaan vielä joukkueen kanssa alas miettimään tarkempaa tavoitetta.
– Katsotaan tilannekohtaisesti yhteistyötä Mestis-joukkue TUTOn kanssa. Katsotaan mikä on tilanne kummassakin päässä. Jonkin verran pelaajaliikennettä tulee olemaan, mutta mennään viikko kerrallaan ja katsotaan tilannetta. Uskoisin, että saadaan ihan hyvä yhteistyö käyntiin.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Ihan samanlaiset kuin tähänkin asti. Hyvinhän siellä pitää pystyä pelaamaan. Monta vuottahan tässä on mennyt, että pelaamalla sieltä ei ole kukaan pystynyt kampeamaan itseänsä ylös. Ne joukkueet, jotka ovat karsintoihin asti päässeet ovat nousseet muuta kautta.
– Nyt jos pystyttäisiin sitä pelillistäkin kiilaa laittamaan sinne, että pelaamallakin joku paikkansa ansaitsisi, ettei mentäisi aina jonkun muun kortin kautta.
– Suomi-sarja menee eteenpäin ja kehittyy. Ketä siellä karsinnoissa keväällä onkin, niin toivottavasti pystyy lyömään kiilaa sinne.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– K-Espoon nimilista on tottakai vahva. Sitten on Pyry. Samat siellä kärjessä taas on ketkä on keikkunut ennenkin ja aina sinne joku yllättäjä nousee. Kyllä mekin ollaan vahvasti siinä taistossa mukana, tai ainakin itse uskoisin näin. K-Espoo on mielestäni selkeä suosikki tällä hetkellä.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Mielestäni hyvä. On ollut hyvä systeemi tämän kolme kautta. Hyviä pelejä ja sarjan jakaminen ylempään ja alempaan loppusarjaan on hyvä.
Haukat – Sami Helenius
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Runko pysyi erittäin hyvin kasassa varsinkin hyökkäyspään osalta, jonne on saatu muutama hyvä lisäys, kuten K-Espoosta tulleet Ramil Jokinen ja Ville Rantanen, jotka ovat kokeneita Suomi-sarja-jyriä. A-nuorista tulee nuoruutta ja vauhtia.
– Väittäisin harkkapelien perusteella, että tulee olemaan vauhdikas Haukat. Kysymysmerkkinä puolustuspää, jossa meillä on nuoria pakkeja. Kuinka he sitten miesten peleihin sonnustautuu.
– Maalivahtiosastokin on sellainen, että se voi olla vimpatin hyväkin. Samu Mäkinen ja Julius Aven ovat nuoria eteenpäin pyrkiviä pelaajia, mutta pitkässä sarjassa kysymysmerkkejä. Onneksi on kaksi veskaria, jotka voi aina heittää maalille eikä siten, että on yksi hyvä ja toisella on vaan ne veskarin kamat.
– Hyökkäys ei kyllä kalpene juuri millekkään joukkueelle, mutta tuo alakerta on kysymysmerkki.
– Tavoite pitää tehdä realistisesti joukkueen materiaalin mukaan. Viime kaudella se oli sarjapaikan säilyttäminen ilman karsintoja. Siitä jäätiin maalieron turvin ja jouduttiin karsimaan. Muutamia pelejä sössittiin keväällä. Jos kaikki tähtimerkit on kohdallaan, niin ylempi loppusarja voi olla mahdollinen. Mutta tuo pakisto on kysymysmerkki.
– Se on jännä homma, kun A-nuorista tulee Suomi-sarjaan pakkeja, niin vauhdissa he eivät häviä pätkän vertaa ja voisin väittää ettei kaksinkamppailutilanteissakaan, mutta maltti pitää opettaa. Muutama oppi heti ja muutama oppi kauden aikana ja sitten oli sellaisia kavereita, joille ei yksi kausi vielä riittänyt. Maltin sisäistäminen ja tunnistaa ne paikat milloin voi ottaa riskiä ja milloin ei. Tämän kun he sisäistävät niin tästä voi tulla hyvä keitos.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Aikamoinen ero siinä on ollut joka vuosi. Kajaanissa oli viime kaudella puoliammattilaisjoukkue. He pystyivät antamaan pelaajille puolipäivätöitä ja järjestämään aamujäitä. Mutta se on hirvittävä ero, kun Suomi-sarjassa pelaajat käyvät töissä ja Mestis-joukkueet ovat jonkun Liiga-seuran alla, niin siellä pelaa nuoria jätkiä, jotka pystyvät keskittymään vain jääkiekkoon. Kyllä siinä on huikea ero.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Ehkä heittäisin paineet tänne Etelä-Suomeen ja meidän naapuriseuroille K-Espoolle ja Porvoon Huntersille.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– En sano juuta enkä jaata, mutta tuo raha on ehkä se ongelma. Sielläkin on puolet pelaajista jotka pelaa ilmaiseksi ja puolet joutuu maksamaan pelaamisesta. Haukat on ikävä kyllä sillä puolella, joka joutuu maksamaan. Se kyllä karsii pelaajamateriaalia.
– Kyllä se on sellainen homma, kun keväisin meillä on palaveri eri Suomi-sarjatoimijoiden kesken, niin kyllä siellä moni joukkue on tuon rahan kanssa kusessa. Sponsoreita ei välttämättä pieniltä paikkakunnilta hirveästi tule ja me painittiin viime kaudella 80 000 euron budjetilla.
HC Giants – Jesper Jalonen
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Paremmista kuin viime kaudella. Valmistautuminen kauteen on sujunut hyvin. Tavoitteenamme on selviytyä ylempään loppusarjaan ja sitä kautta pudotuspeleihin. Uskon meidän pystyvän haastamaan sarjan kärkijoukkueet. Mitään virallista sopimusta ei ole paperilla, mutta tarkoituksena on viritellä yhteistyötä Mestis-joukkue Peliittojen kanssa ja sieltä onkin tulossa pelaaja meidän mukaamme sarja-avaukseen.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Uskon niiden olevan samanlaiset kuin viime keväänäkin. Vaikka taitotasoa Mestiksen viimeisten ja Suomi-sarjan kärjen välillä ei paljoa olisikaan, niin isoimmat erot tulevat kovemmasta harjoittelusta ja rutiinista. Suomi-sarjaa pelataan enemmän harrastusmielessä ja monet pelaajista käyvät töissä tai opiskelevat pelaamisen ohella. Se rasittaa lopulta yllättävän paljon kevään peleissä.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Aika vaikea nimetä. K-Espoo ja Hunters. K-Laserin uskon tällä kaudella olevan neljän sakissa. Sitten on D-Kiekko ja Pyry myös. Siinä on viisi kovaa, mutta sen jälkeen on tasaista.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Ihmetyttää suuresti, miksi Suomi-sarjassa ei pelata finaaliottelua, vaikka playoffit pelataankin? Esimerkiksi kahdeksannelta sijalta playoffeihin lähtevä joukkue ei voi voittaa mestaruutta. Ehkä tähän tulee vielä joskus muutos. Muuten sarjasysteemi on ihan ok.
HCIK – Mika Palmroos
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Lähdetään hakemaan playoff-paikkaa. Koitetaan ehkä vähän parantaa viime vuodesta, että oltaisiin pudotuspelien toisella kierroksella.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Henkilökohtainen mielipide on, että aika heikot. Kuitenkin Mestiksen taso on ihan hyvä. Siellä on se liike ja nopeus. Lisäksi siellä pelataan enemmän kovempia pelejä. Pienet mahdollisuudet Suomi-sarjasta on nousta, mutta vetoa en lähtisi lyömään.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Samat kuin aiemmin. Pyry, K-Espoo ja Hunters. FPS on aika iskukykyinen joukkue. Forssan melkein laittaisin kovimmaksi.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Systeemi on kallis, mutta vaihtoehdot ovat aika pienet. Jos vaihtoehtona on nykymalli tai sitten laitetaan sarja maantieteellisesti halki niin sitten mentäisiin neljä kertaa joku yön yli reissu.
– Sitten täytyy mennä siihen, että Liigasta joukkuemäärää pienennetään 10-12 joukkueeseen. Sitä kautta Mestis pienenee ja joukkueita putoaisi Suomi-sarjaan. Sitten voitaisiin jakaa sarja vaikka neljään maantieteelliseen lohkoon. Mentäisiin vähän kuin Ruotsin malliin, mutta pystyykö Suomi sitä tekemään?
– En näe järkeä siinä, että Suomi-sarja ja II-divisioona yhdistettäisiin. Silloin välimatka Mestiksen ja Suomi-sarjan välillä kasvaisi entisestään. Kyllä näitä asioista mietitään meidänkin joukkueessa, kun meillä ei sitä rahaa hirveästi ole.
– Jos sarja halkaistaisiin pohjois ja etelä-lohkoon, niin pelimäärä pysyisi silti samana ja matkustusmäärät samana. Eikä siihen varmaan suostuttaisi, että etelän porukat pelailee täällä keskenään 200 kilometrin säteellä ja sitten ne muut jollain 500-600 kilometrin etäisyydellä. Ei sekään oikein toimisi. Vaihtoehtoja on tavallaan aika vähän.
Hunters – Mikko Juutilainen
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Pääsemme lähtemään hyvistä asetelmista kauteen, sillä suurin osa viime kauden pelaajista jatkaa joukkueessa ja olemme lisäksi saaneet hyviä uusia pelaajia ryhmäämme.
– Tavoitteenamme on saavuttaa kotietu pudotuspeleissä.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Viime vuodet ovat osoittaneet, että mahdollisuudet ovat olleet aika pienet johtuen kauden aikana Mestiksessä pelattavista kovatempoisemmista peleistä, mutta urheilussa voi onneksi tapahtua ihan mitä tahansa.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Jos muita joukkueita katsoo, niin ennakkosuosikkeja ovat Kiekko-Espoo sekä Nokian Pyry ja aivan täysin pelaajamateriaalin perusteella.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Runkosarjan osalta ei ole mitään moitittavaa.
– Ainoa asia minkä henkilökohtaisesti muuttaisin olisi sarjaohjelman muokkaus siten, että keväällä olisi mahdollista pelata myös Suomi-sarjan finaalit kunnolla. Sarja voisi tällöin alkaa viikkoa aikaisemmin ja joulutauon ei tarvitsisi olla kolmea viikkoa.
– Ymmärrän toki myös sen, että Jääkiekkoliiton taholta tällainen temppu saattaisi olla hankala toteuttaa Mestiksen sarjakalenteria mukaillen, etenkin jos karsintojen pelaamisaikataulua ajattelee.
JHT – Ville Kautiainen
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Harkkapelit meni hyvin ja peli on kehittynyt. Tietty Suomen Cup loppui lyhyeen. Se oli tietyllä tapaa pieni pettymys. Hyvin on muuten mennyt.
– Joukkue asetti viime viikolla tavoitteeksi, että tammikuussa alkusarjan loputtua oltaisiin ylemmässä loppusarjassa.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Tosi vaikea sanoa, mutta Cupissa jatkoon pääsi vain Mestis-joukkueet. Eihän sitä tietenkään tiedä miten joukkueet ja pelaajat kauden aikana kehittyy. Siitähän se on kiinni.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– K-Laser, Pyry, K-Espoo, jos ei omaa joukkuetta lasketa mukaan.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Vaikea sanoa, kun olen ensimmäistä kertaa Suomi-sarjassa mukana, mutta sarja alkaa suht myöhään ja loppuu suht myöhään. Varmaan sarjassa isoja eroja ykkösen ja viimeisen välillä.
Karhu HT – Niko Palonen
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Lähdetään hyvässä tilanteessa. Joukkue on pikkuhiljaa terveenä ja runko on huomattavasti laajempi kuin viime vuosina. Lähtökohdat kauteen on paremmat kuin moneen vuoteen.
– Muutamia erilaisia tavoitteita ollaan joukkueen sisällä sovittu parin kuukauden välein. Tavoitteena on olla paremmilla sijoilla kuin viime vuosina. Se oli selvä tavoite seuran puolelta jo ennen kun joukkuetta alettiin kasaamaan.
– Itse aloitan joukkueen valmennuksessa, kunnes löydämme uuden. Tommy Flinck lähti Itävaltaan tuossa Suomen Cupin aikana. Silmät ja korvat auki etsitään sopivaa valmentajaa.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Rehellisyyden nimissä se on aika haastava tilanne. Toivottavasti tänä vuonna Suomi-sarjajoukkue pystyisi paremmin haastamaan Mestis-joukkueen. On siinä ero, että Mestis-joukkueet treenaavat vielä napsun ammattimaisemmin kuin Suomi-sarjajoukkueet ja pelaavat vielä kovempia pelejä, joten heillä on etulyöntiasema.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Niitä on vähemmän enemmän kuin viime vuosina. Siellä on ehkä kuusi joukkuetta ja sitten on vielä mustia hevosia. Pyry, Hunters, FPS, K-Espoo ja D-Kiekko. Uskon, että D-Kiekko tulee olemaan se tämän kauden musta hevonen, joka tulee vielä yllättämään monet.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Mielestäni ihan hyvä. Ylemmässä loppusarjassa tulee enemmän kovia pelejä. Uskon tämän olevan hyvä systeemi.
Kiekko-Espoo – Kim Hirschovits
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Valmistautuminen on lähtenyt normaalisti käyntiin ja kovilla tavoitteilla lähdetaan kauteen. Isoin tähtäin siintää kauden lopussa ja Mestis-karsinnoissa, joissa haluamme olla mukana.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet Mestis-karsinnoissa tänä vuonna?
– Joka vuosi mahdollisuudet karsinnoissa ovat haastavat arjen ja kovan pelimäärän suhteen, kun verrataan näitä Mestiksessä pelaaviin joukkueisiin.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Pyry ja Hunters ovat varmasti kärkikahinoissa, ja me.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Monella eri tapaa on mahdollista pelata, mutta nyt pelataan tällä systeemillä ja mennään sen mukaan. Eipä siinä sen kummempia.
Laser HT – Janne Saarenpää
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Joukkueen rakennus on vielä hieman vaiheessa, joka tietysti ei ole ideaalitilanne tässä vaiheessa kautta.
– Muutoin olemme kokeneet hienon valmistavan kauden yhdessä ja uskon, että olemme valmiita aloittamaan taistelun sarjapisteistä.
– Tavoitteenamme on olla vahvoja yhdessä niin henkisesti kuin pelillisestikin ja nauttia pelaamisesta. Varmasti jokainen ukko haluaa keväällä pelata pudotuspelejä ja tietää mitä se vaatii.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet Mestis-karsinnoissa tällä kaudella?
– Aina on mahdollisuudet olemassa vaikka mihin, kunhan jätkät uskovat omaan juttuunsa ja pistävät yhdessä kaiken likoon. Oli vastustaja vaikka sitten sarjatasoa ylempääkin.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Uskon, että Espoosta ja Nokialta tulee sarjan ennakkosuosikit. Tämä ihan vain nimilistan perusteella.
– Vaikea perustella tässä vaiheessa tarkemmin, kun en ole pelejä nähnyt.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Itse olisin vanhan mallin kannalla, kuten Liigassa ja Mestiksessäkin pelataan. Runkosarja ja sitten pudotuspelit / karsinnat.
Muik Hockey – Marcus Ittonen
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Lähtökohdat tähän kauteen ovat edellisiä selkeästi paremmat. Tiesimme sarjatason ajoissa, jonka ansiosta saimme kasattua joukkueen rungon jo alkukesästä valmiiksi.
– Joukkueemme on nuorentunut reilusti viime kaudesta ja tavoitteemme on kilpailla paikoista kärkikymmenikössä eli pudotuspelipaikoista.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Mestis-karsintoihin pääsevillä joukkueilla voi olla ihan hyvätkin mahdollisuudet pärjätä, sillä Suomi-sarjassa on tarjolla kovatasoisia pelejä koko kauden ajan.
– Ainoana kysymysmerkkinä pitäisin Suomi-sarjajoukkueiden materiaalin leveyden riittävyyttä pitkän sarjakauden lopulla.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Arvelisin, että kärkikaksikko on tänä vuonna Kiekko-Espoo ja Nokian Pyry.
– Molemmilla on kasassa laadukas sekä leveä materiaali ja myös alkukauden tulokset viittaavat espoolaisten ja nokialaisten olevan vahvoja joukkueita.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Nykyinen sarjasysteemi on mielestäni hyvä ja oikeudenmukainen. Pidän myös sitä hyvänä asiana, että alemmasta loppusarjasta on mahdollista nousta mukaan pudotuspeleihin.
Pyry Hockey – Niko Raiskio
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Joukkueen vaihtuvuus melkoinen, noin puolet pelaajistosta uusia. Tilalle saatu paljon nuoria pelaajia ja ripaus kokemustakin. Tavoitteena suora pleijaripaikka eli kuuden sakkiin.
– Pyry pyrkii pelaamaan energistä ja luisteluvoimaista peliä, jonka tarkoitus on viihdyttää yleisöä. Suomi-sarjassa pelit ovat muutoinkin erittäin vauhdikkaita, niissä sattuu ja tapahtuu paljon. Yhteistyö nokialaisten BC Nokian ja Nokian KRP:n kanssa on rakennettu helpottamaan markkinointia ja tarkoituksena on saada enemmän katsojia kaikkiin lajeihin.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Aikaisemmin rutinoituneemmat mestisjoukkueet ovat olleet vahvempia karsinnoissa, mutta kyllähän mahdollisuus yllätykseen on olemassa. Se vaatii koko joukkueelta koko kauden kehittymistä ja iskukykyisyyttä keväällä ja halua haastaa kovempi joukkue.
– Mestiksessä on enemmän pelejä, kovempia pelejä, joten heillä vahvempi pelinopeus
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– K-Espoo, Hunters, JHT, D-Kiekko, FPS ja Pyry
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Ihan hyvä, ei mitään muutettavaa.
RaaheK – Joni Hannuksela
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Lähdetään hakemaan playoff-paikkaa ihan tosissaan. Yritetään edellisestä kaudesta parantaa sijoitusta. Viime kaudella olimme nousijajoukkue, joka pääsi hieman ehkä yllättämään. Nyt joudutaan tekemään töitä tuloksen eteen entistä kovemmin.
– Joudutaan antamaan tasoitusta siinä, että lopullinen joukkue saatiin kasaan vasta tällä viikolla. Harjoituspelejä ollaan jouduttua pelamaan välillä kolmella ketjulla, kuten Cupin pelissä Mestis-joukkue IPK:ta vastaan. Elokuun ensimmäiset harjoituspelit hävittiin, mutta silloin mukana oli A-junnupitoinen porukka.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet tämän kauden Mestis-karsinnoissa?
– Onhan siinä tasoero olemassa. Kun pelattiin Cupin pelejä Mestis-joukkueita vastaan, niin he olivat treenanneet neljä kuukautta harjoitellen pari kertaa päivässä. Meillä oli puolestaan pelaajia, jotka olivat jäällä ensimmäistä kertaa 4-5 kuukauteen. Tottakai se vielä korostaa sitä eroa. .Suomi-sarjassa joudutaan aika paljon työn ja perheen ohella harjoittelemaan.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Pyry, Hunters, K-Espoo.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Kun harrastelijapohjalta pelaa suurin osa pelaajista niin olisi varmaan mielekkäämpää, jos pelattaisiin kahdessa maantieteellisessä lohkossa sarjaa alkukausi. Saataisiin tasokkaampi sarja. II-divisioonassa pelaa pohjoisen alueella hyviä pelaajia, jotka eivät ole valmiita reissaamaan Etelä-Suomeen. Samalla se on taloudellinen kysymys. Voitaisiin satsata enemmän joukkueeseen ja maksaa parempia pelaajapalkkioita.
Riemu – Eero Kauppi
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Ihan hyvät. Ihan alkukauteen ei ole kaikki mukana. Siellä on sairasteluja ja loukkaantumisia ollut. Tietenkin valmennushan on kovasti heikentynyt, Kauppi nauraa.
– Suomen Cupista lähdettiin heti lauluun ja tosi vähän on treenipelejä pelattu. Varmasti ulkopuolisten silmin ollaan niitä häntäporukoita, mutta kyllä me täällä ajatellaan, että parannetaan sijoitusta viime vuodesta. Meillä on ollut aiempina kausina sijoitukset 10, 11 ja 9. Nyt jos oltaisiin pleijariporukka.
– Tiedostan, että meidät sijoitetaan ennakkokaavailuissa hännille, mutta sehän kyllä passaa meille.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet Mestis-karsinnoissa tällä kaudella?
– Silloin joskus kymmenisen vuotta sitten oli niin, että Suomi-sarjan joukkueet voittivat karsinnoissa Mestis-joukkueen monena vuotena putkeen. Nyt tilanne on muuttunut. Näen tässä olevan kuitenkin mahdollisuuksia. Se on vähän harmi, että nousut menevät kabinetin kautta Mestiksen, Suomi-sarjan ja II-divisioonan välillä.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– K-Espoo. Forssa on myös kaudesta toiseen kova. Huntersilla on hyvä ja vankka runko. Ihme, jos ei joku näistä mainitsemistani ole välieräporukka.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Pelejä on aika paljon. Ymmärrän, että siinä on urheilullinen tausta ja halutaan viedä pelaajia eteenpäin. Voisi olla kuitenkin parempi, että pelejä olisi vaikka se 30. Tästä on sarjan sisällä varmasti tosi paljon näkemyksiä. Kiva sarjahan tämä muuten on.
– Raaka sarja tämä myös on, kun aikuiset ukot 36-37 kertaa pistävät itsestään kaikkensa likoon. Välttämättä kaikki lajin sisälläkään eivät tiedä millaista taistelua tämä touhu täällä Suomi-sarjassa on. Aikuiset miehet käyt töissä tai opiskelee, on mahdollisesti orastavaa perhe-elämää siinä ja sitten mennään noin monta kertaa täysillä. Kyllähän tässä mennään rakkaudesta lajiin.
S-Kiekko – Pasi Määttänen
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Lähtökohdat näyttää aika hyvältä kyllä. Meillä on ollut aika paljon sairastelua tämän syksyn aikana. Tuntuu, että joku virus on käynyt koko joukkueen läpi tässä. Joko ajan on ollut joku pois vuorollaan. Nyt muutamat loukkaantuneetkin ovat päässeet mukaan, joten siinä mielessä näyttää hyvältä. Odotetaan sarjan alkua ja valmiina ollaan.
– Pelaajat ovat asettaneet ylemmän loppusarjan ja playoff-paikan tavoitteekseen. Sitten katsotaan uudestaan, jos sinne mennään.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet Mestis-karsinnoissa tällä kaudella?
– Aina on mahdollisuuksia, kun pelataan. Sinänsä tuntuu kaukaiselta ajatukselta, että yritetään elää tässä päivässä ja hetkessä. Ne asiat tulee myöhemmin ajankohtaiseksi. Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että en oikein edes tunne Suomi-sarjavastustajia saati sitten Mestis-joukkueita.
Hermes ollaan kohdattu ja oli vauhdikas ja kova joukkue, mutta en sitten tiedä miten he Mestiksen puolella sijoittuvat.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Ei mitään hajua. En tiedä, turha sitä on kaarrella. Jokainen vastus on uusi tuttavuus. Muikia ja Laser HT:ta vastaan ollaan pelattu. Molemmat vaikutti ihan päteviltä joukkueilta.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Sekin on uusi tuttavuus. Mielenkiintoinen siinä mielessä, että sarja jaetaan kahteen porukkaan ja alemmasta sarjasta on vielä mahdollisuus nousta playoff-peleihin yläsarjan joukkueita vastaan.
Kotkan Titaanit – Mika Iltola
Millaisista lähtökohdista ja millaisin tavoittein joukkue lähtee kauteen?
– Meillä on kasassa yksi Suomi-sarjan keski-iältään nuorimmista joukkueista, jonka viimeisimmät jäsenet liittyivät mukaan aivan runkosarjan avausottelun alla.
– Pelaajistossa on jonkin verran kokemusta, mutta suurin osa aloittaa ensimmäisen kautensa Suomi-sarja- ja ylipäänsä edustustasolla, joten alku voi hyvinkin mennä sarjan tavoille opetteluksi ja suoritustason hakemiseksi.
– Tavoitteemme on taistella uskottavasti pudotuspeleihin oikeuttavista sijoituksista, kun taas miniminä on sarjapaikan säilyttäminen ilman karsintoja.
Mitkä ovat Suomi-sarjajoukkueiden mahdollisuudet Mestis-karsinnoissa tällä kaudella?
– Kaikkihan on aina mahdollista, mutta vahvasti näyttää siltä, että Suomi-sarjajoukkueiden saumat karsintojen kautta suoritettavaan Mestis-nousuun ovat erittäin pienet.
Mikä tai mitkä joukkueet saa ennakkosuosikin viitan harteilleen?
– Harjoituspelien tulosten perusteella Kiekko-Espoo on kokeneen ja nimivahvan pelaajamateriaalinsa puolesta yksi Suomi-sarjan ennakkosuosikeista.
– Myös Porvoon Hunters on leveän ratkaisijarintamansa ja luisteluvoimaisuutensa myötä yksi ennakkoon kärkikahinoihn ennakkoon ounasteltavista joukkueista.
– Lasken Nokian Pyryn niin ikään mukaan voittajasuosikkien joukkoon, vaikka heillä onkin joukkue kokenut selkeän nuorennusleikkauksen viime kaudesta.
Mitä mieltä olet Suomi-sarjan nykyisestä sarjasysteemistä?
– Näillä mennään mitä on yhteisesti seurojen taholla päätetty, mutta henkilökohtaisella tasolla ajateltuna toisin alkusarjalohkot takaisin sarjasysteemiin.
– Ne toisivat mielestäni mukanaan kaivattua paikallispeliluonnetta ja olisivat taloudellisestikin seuroille varmasti hyödyllisempiä, sillä matkustuskustannukset pienenisivät selkeästi.