"Rocky Road" on kerskailematon kuvaus Pekka Rautakallion kasvusta NHL-tienraivaajaksi ja paluusta Suomen-pelikentille

LIIGA, NHL / Artikkeli
69-vuotias Rautakallio valmensi pelaajauransa jälkeen muun muassa Ässiä.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Pekka Rautakallion hieno jääkiekkoura on nyt kirjoitettu kirjaksi. "Rocky Road" avaa hyvin jääkiekon isoja murrosvuosia 1970-luvulla, kun eurooppalaisille pelaajille avautui mahdollisuus pelata ammattilaisena Pohjois-Amerikassa.

Pekka Rautakallio nousi köyhistä oloista kaksinkertaiseksi suomenmestariksi ja ensimmäiseksi suomalaispelaajaksi NHL:n tähdistöottelussa. Uusi elämänkertateos Rocky Road on loistava kasvutarina luistelutaidottomasta juniorista aina yhdeksi maailmanparhaista puolustajaksi saakka. 

Kirja voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee lapsuutta, toinen osa pelaajauraa ja kolmas osa valmennusuraa.

"Rocky Road" on asiapohjainen kuvaus Pekka Rautakallion matkasta lapsuudesta NHL:ään saakka.
Kuva © Bazar Kustannus

Jääkiekosta intohimo olosuhteista huolimatta 

Kirja ahmaisee lukijansa mukaan hyvin jännärimäisellä aloituksella. Prologi on hyvin jännittävä ja mielenkiintoinen. Siitä tulee olo, että lukisi jotain todella jännittävää dekkaria.

Teoksen alussa annetaankin pieni maistiainen siitä, mitä tuleman pitää. Mielenkiinto herää niin paljon, että syntyy halu lukea kirja loppuun asti. Itse teos ei kuitenkaan vastaa näihin odotuksiin.

Lapsuutta käsitellään hyvin pitkälle urheilun kautta. Siinä kerrotaan hyvin, kuinka Rautakallio kasvaa pikku hiljaa luotettavaksi NHL-pelaajaksi. Rautakallion lapsuuden perhettä eikä muitakaan taustoja avata kovinkaan paljoa.

Urheiluharrastukset ovat keskiössä ja nimenomaan päähenkilön itsensä kertomana. Harrastaminen alkaa yleisurheilusta, hiljalleen mukaan tulevat jalkapallo ja jääkiekko. Tosin sisarusten ja lapsuuden kavereiden kertomukset olisivat tuoneet mukavaa vaihtelua, näin olisi päässyt paremmin käsiksi päähenkilön persoonaan. 

Kasvu NHL-pelaajaksi ei ole helppo, sillä vähävaraisen perheen pojalla ei ole aluksi edes kunnon luistimia. Rautakallion tarina on hyvä osoitus siitä, että intohimolla, kovalla työllä ja omiin unelmiin uskomisella voi päästä pitkälle.

Tarinan siirtyessä kertomaan puolustajan pelaajaurasta mielenkiinto hiukan lässähtää, koska kirjassa kuvaillaan hyvin tarkasti yksittäisiä otteluita. Tässä osuudessa ääneen pääsivät Rautakallion lisäksi vaimo ja pelikavereista Veli-Pekka Ketola. Olisi ollut mukava lukea kertomuksia Rautakalliosta pelaajilta, jotka ovat pelanneet häntä vastaan. Rocky Road avaa myös hyvin 1970-luvun jääkiekon murrosvuosia, kun eurooppalaiset pelaajat raivasivat tietä nykyisille NHL-pelaajille. 

Kirjassa ei mässäillä päähenkilön yksityiselämän asioilla: se on hyvin asiallinen kertomus aikansa tähtipelaajan urasta. Rautakallion päätös palata Suomeen 29-vuotiaana parhaassa peli-iässä kertoo paljon päähenkilöstä. Perhe menee Rautakallion arvoissa NHL:n edelle. 

Valmennusfilosofia

Viimeisessä osassa käsitellään Rautakallion valmentajauraa. Sekin on hyvin pintapuolinen raapaisua niistä paikoista, joissa hän on ollut valmentamassa.

Viimeinen osa käsittelee myös pintapuolisesti yksityiselämää. Se avaa jo vähän päähenkilön persoonaa valmennusfilosofian kautta. Rautakallio ei uskonut vanhanaikaiseen autoritääriseen valmentamiseen vaan keskustelu ja pelaajien kunnioittaminen olivat avainasemassa. Myös nuorille pelaajille Rautakallio oli mielellään antamassa näytönpaikkoja.

Pelaajana ja valmentajana Rautakallio oli kokemassa isoja murroksia, sillä autoritäärinen valmentaminen alkoi olla jo aikansa elänyttä 2000-luvun taitteessa. Valmennusuraa kuitenkin käsitellään vain Rautakallion vinkkelistä. Esimerkiksi pelaajien kertomukset olisivat tuoneet tähän paljon enemmän syvyyttä.  

Rautakalliomainen kirja

Kirja saa miinusta yksittäisten pelien yksityiskohtaisesta tarkastelusta, joka oli ajoittain yksitoikkoista luettavaa − olisin kaivannut kirjaan kertomuksia muidenkin puhumana kuin päähenkilön itsensä kertomana.

Kirja oli kuitenkin päähenkilönsä näköinen: vaatimaton ja kerskailematon. Rautakallio ei ole ryvettynyt keltaisen lehdistön kohuissa eikä elämänkertakaan ollut sensaatiohakuinen. Kirjassa puhuteltiin lukijaa tekojen kautta. 

Erityisen puhuttelevaa olivat lapsuudenajan muistelmat, joissa Rautakallio esimerkiksi kertoo jääkiekkoharrastuksen alusta. Luistimilla ei voinut luistella ja juniorijoukkueessa joutui maaliin sen takia, kun ei osannut luistella. Siitä huolimatta Rautakallio kipusi aina NHL:n tähdistöotteluun asti.

Teksti oli helppolukuista viihdyttävää luettavaa. Kronologinen eteneminen ansaitsee myös kiitokset. Kuitenkin sellaiset puutteet, kuten Turun Palloseuran puuttuminen SM-sarjajoukkueista, antaa lukiessa sellaisen kuvan, ettei kyseistä joukkuetta olisi sarjassa ollenkaan.  

Rocky Road − Pekka Rautakallion tarina (2022). Mikko Rautakallio & Mikko Merilinna. Bazar. 367 s.

» Lähetä palautetta toimitukselle