WHA eli World Hockey Association oli vuosina 1972−79 NHL:n kanssa kilpaillut ammattilaisliiga. Sen riitaisa ja lopulta lukuisiin konkursseihin johtanut tarina ei ollut kaikilta osin hohdokas, mutta liigan ansioksi voidaan lukea etenkin myöhemmin NHL:ään siirtyneiden seurojen synty, pelaajien oikeuksia edistänyt palkkakilpailu ja eurooppalaispelaajien laajempi siirtyminen Pohjois-Amerikkaan. Parhaimmillaan WHA:ssa oli 14 seuraa kaudella 1974−75.
Tätä elämää pääsivät viettämään myös suomalaispelaajat, tai toisinpäin; seurat saivat riveihinsä ison määrän kiekollista taitoa, jota ei kaikilta osin oltu koskaan nähty NHL:ssä. Varaustoiminta oli sekavaa. Yksikään suomalainen ei pelannut hänet varanneessa seurassa WHA:ssa, vaan seuroja ajautui konkurssiin ja sopimuksia solmittiin ristiin rastiin.
Kymmenen suomalaista pelasi WHA:ssa. Suomalaisia varauksia olivat pelanneiden lisäksi Suomeen jääneet Kari Makkonen, Seppo Lindström, Juhani Wallenius, Jouni Rinne, Ari Kankaanperä, Hannu Helander ja Matti Forss. Näistä neljä valittiin suomalaisista tunnettuun Phoenix Roadrunnersiin.
WHA:n taso oli kärjestä kova ja peräpäästä heikko. Sen kärkiseurat voittivat harjoitusotteluita NHL-seuroja vastaan. Vuonna 1976 vielä WHA:ssa ollut Winnipeg Jets voitti kaikki neljä otteluaan NHL-seuroja vastaan. Heikompien joukkueiden taso taas muistutti Lämäri-elokuvaa ja sen tappelijoista koostuneita "kaljaseuroja" (Hansonin veljeksien esikuvathan olivatkin WHA:n Carlsonit). Liiga ehti kuitenkin vuosiensa aikana houkutella joukkueisiinsa muun muassa Gordie Howen, Bobby Hullin ja Mark Howen ja teini-ikäisen Wayne Gretzkyn. Eurooppalaisia maailmankärkiä olivat muun muassa Anders Hedberg, Ulf Nilsson ja Tšekkoslovakiasta loikannut Vaclav Nedomansky.
Veli-Pekka Ketola
Selkeästi menestyksekkäimmän suomalaisuran WHA:ssa teki porilainen Veli-Pekka Ketola, jolta historiaan jäivät suomalaisista suurin peli- ja pistemäärä, sekä yksittäisen kauden maali- ja piste-ennätykset. Ennen WHA-vuosia Ketola oli ehtinyt käydä Detroit Red Wingsin NHL-leirillä 1960-luvun lopussa.
Ketola ja Heikki Riihiranta olivat ensimmäiset Suomessa pelaajina kasvaneet jääkiekkopelaajat, jotka lähtivät vuolemaan kultaa Pohjois-Amerikan ammattilaisjäille. 218 ottelua tuottivat 173 tehopistettä. Kevät 1976 päättyi Avco World Trophyn voittamiseen eli mestaruuteen.
Ketola oli kookas ja fyysinen sentteri ja sai kakkosketjun roolin WHA:ssa. Joukkueen ykköstähtiä olivat Hedberg, Nilsson ja Bobby Hull.
Kauden 1976–77 loppupuolella Ketola kaupattiin Calgary Cowboysiin, mutta seuran mentyä konkurssiin koitti paluu Suomeen ja Porin Ässiin.
Ketola on myös kuvannut WHA-uraa värikkäin sanankääntein sen hyvine ja huonoine puolineen. Vuonna 2019 Ketola lausui, että häntäpään kohtaamisiin olisi voinut paremmin valmistautua painisalilla.
− Olisi ollut vähän liukkaampi, lausui Ketola Tampereella pidetyssä WHA-tapaamisessa.
Pienenä kuriositeettina voitaneen mainita, että Weilin-Göösin vuonna 1979 julkaisema ja paljon WHA-elämää kuvaava "Vellu Ketola – Ässien ässä" on omanlaisensa, nykyajan näkökulmasta paikoin vähemmän sovinnainen kiekkokirjallisuuden helmi. Ässät on jäädyttänyt Ketolan paidan numero 13. Hän voitti kolme Suomen mestaruutta.
− Näytimme tuleville sukupolville, että voimme pelata ammattilaiskiekkoa siellä. Hiihdimme sen "vähän huonon ladun" auki, sanoi Ketola WHA:n muistelotilaisuudessa Tampereella 2019.
Lauri Mononen
Joensuusta kotoisin oleva Lauri "Leuka" Mononen oli luonnonjäillä harjoitellut nuorisotähti, joka pelasi ensimmäiset aikuisten sarjan ottelunsa jo 15-vuotiaana Kiekko-Karhuissa. Nuorukainen iski avausottelussaan hattutempun, ja sama toistui hänen ensimmäisessä maaottelussaan. Eikä siinä vielä kaikki; Mononen iski myös kolme maalia WHA-avausottelussaan. Monosen kerrotaan saaneen WHA-hattutempustaan palkinnoksi käärmeennahkastetsonin ja buutsit. Vastassa kyseisessä ottelussa oli Winnipeg Jets.
Monosen ura WHA:ssa kesti kaksi kautta Phoenix Roadrunnersissa. Kaudella 1975–76 joukkueen tähti oli WHA:n supertähtiin kuulunut Robbie Ftorek, Monosen ja Pekka Rautakallion kuuluessa tukijoukkoihin. Toisella kaudella suomalaisia tuli lisää.
Vuoden 1972 olympialaisissa Mononen tykitti seitsemän maalia viidessä pelissä. Monosen paita on jäädytetty Mehtimäen jäähallin kattoon.
Pekka Rautakallio
Pelaajana ja valmentajana tunnettu Pekka Rautakallio lähti Pohjois-Amerikkaan vuonna 1975. Seuraksi valikoitui tuolloin Monosen tavoin Phoenix Roadrunners. Tehot olivat kovat; heti ensimmäisellä kaudella pisteitä kertyi 73 ottelussa 11+39=50, mikä oli koko sarjan puolustajista viidenneksi paras lukema, ja lisäksi paras lukema kaikista eurooppalaisista puolustajista. Vain Jetsissä pelannut Lars-Erik Sjöberg ehti kerätä eurooppalaisista pakeista kerran saman ja kerran paremman (60) yhden kauden pistesaldon WHA:n olemassaolon aikana.
Rautakallio oli hyvä luistelija ja taitava kiekonkäsittelijä. WHA:ssa taival päättyi kahden kauden jälkeen konkurssiin, mutta parin Suomessa vietetyn kauden jälkeen Rautakallio palasi Pohjois-Amerikkaan NHL:n puolella, tehden erittäin kovaa jälkeä. Toinen paluu Suomeen tapahtui perhesyistä, vaikka Rautakallion taso olisi riittänyt pidempäänkin uraan NHL:ssä.
− WHA:ssa pelaaminen oli ihan erilaista kuin Euroopassa. Parhaat, kuten Winnipeg, pystyivät hyvään syöttötyöskentelyyn, mutta monessa joukkueessa ainoa avaus oli kiekko ränniin. Tietysti tämä johtui siitäkin, että parhaat pelaajat olivat NHL:ssä. Työmäärä liigassa oli kuitenkin valtava, lausui Rautakallio kirjassa "WHA − unelmien liiga".
Juhani Tamminen
Suomen eräs tunnetuimmista jääkiekkokasvoista, kansan rakastama pelaaja, valmentaja ja tv-kasvo Juhani Tamminen, täydensi peliurallaan Phoenix Roadrunnersin "Laplinen" toisen laitahyökkääjän tontin. Ura WHA:ssa alkoi jo vuotta aiemmin Cleveland Crusadersissa kaudella 1975–76, mutta seuran mentyä konkurssiin Roadrunners iski kiinni. Suomalaisketjussa "Tami" lähes kaksinkertaisti edellisen kauden pistemääränsä.
Tamminen ei ollut pelaajana erityisen kookas, mutta asenteesta pelaaminen ei jäänyt kiinni. Kovana jutunkertojana tunnettu "Leijona 79" on sittemmin muistellut ilolla yhteenottojaan kivikovien Gordie Howen ja vastaavien huippupelaajien kanssa.
Kahden kauden ja kahden konkurssin jälkeen tie vei Tammisen takaisin Turun Palloseuraan, jossa hän toimi kapteenina neljällä kaudella. Birmingam Bulls oli tarjonnut Tammiselle vielä jatkoa WHA:ssa. Tamminen pelasi pelaajauransa aikana vielä myös Sveitsissä ja Japanissa.
− Se oli todellinen eye-opener. Se näytti, että kiekkoa voidaan pelata eri tavalla ja valmentaa eri tavalla, mietti Tamminen vuonna 2019 Tampereella.
Seppo Repo
Phoenix Roadrunnersin konkurssi päätti useamman suomalaisen taipaleen Pohjois-Amerikassa. Ehkä kipeimmin asiasta kärsi Seppo Repo, jonka ensimmäinen kausi liigassa oli suorastaan erinomainen. Joukkueen kakkossentterinä pelannut joensuulaislähtöinen taitopelaaja keräsi 29+31=60 pistettä 80 ottelussa.
Tuolloin 30 vuotta täyttäneelle pelaajalle yksi kausi Pohjois-Amerikkaa riitti. Ura jatkui TPS:n kautta vielä Japanissa, Saksassa, Tanskassa ja muissa suomalaisseuroissa vuoteen 1989 asti. Tehojen perusteella voi kuitenkin uskoa, että Repo olisi pärjännyt ammattilaisliigoissa pidempäänkin, ja isommassa roolissa tehoja olisi voinut tulla tätäkin enemmän.
Syksyllä 1976 Tampereella leiriään pitänyt Roadrunners yritti houkutella joukkueeseen myös Seppo Ahokaista, mutta tämä jatkoi uraansa Ilveksessä.
Matti Hagman
Keskushyökkääjänä pelannut Matti Hagman oli yksi kaikkien aikojen taitavimmista suomalaispelaajista. Pelit Pohjois-Amerikassa alkoivat harvinaisesti NHL:n puolella kaudella 1976–77, mutta seuraavalla kaudella liiga vaihtui. Boston Bruinsin päävalmentaja Don Cherry ei ollut Hagmanille eikä muille eurooppalaisille suosiollinen, vaan piti uppiniskaisena huipputaitaviakin pelaajia pienellä peliajalla.
Toisella kaudella Hagmanille riitti, ja hän jatkoi pelaamistaan tuolloin WHA:ssa mukana olleessa Quebec Nordiquesissa. Siirtoa edelsi agentti Don Baizleyn oikea-aikainen toiminta, kun Nordiquesin ykkössentteri Christian Bordeleau oli loukkaantunut. Siellä tehoja syntyi yli piste per peli -tahdilla. Sisältyipä tehoihin sellainenkin erikoisuus, että Izvestija-turnauksessa Hagman teki maalin Suomen verkkoon.
− Kun kävimme ruokaostoksilla kukaan ei muka osannut englantia. Mutta kun aloin saada pisteitä, niin yhtäkkiä samat ihmiset osasivatkin sitä, kertoo Hagman kirjassa "WHA − unelmien liiga" quebeciläisten suhtautumisesta eurooppalaisvahvistukseen.
WHA jäi "Hakin" osalta yhteen kauteen. Pitkän aikaa kautta Hagman oli joukkueensa sankarina. Kun Bordeleau palasi peleihin, oli kohtelu tylyä: suomalainen putosi nelosketjuun. Tämä ei maistunut voimakasluontoiselle Hagmanille, joten edessä oli paluu Suomeen. Myöhemmin ura jatkui vielä uudella NHL-visiitillä.
Heikki Riihiranta
Puolustajalegenda ja Leijonien joukkueenjohtajanakin tunnettu Heikki Riihiranta vietti urastaan kolme kautta Winnipeg Jetsin takalinjoilla WHA:ssa. Seurana edelläkävijän maineessa olleella Jetsillä oli neljä ruotsalaista ja Veli-Pekka Ketola. Hän oli fyysinen pakki, joka oli värikkään luonteensa ansiosta luomassa myös HIFK:n kuuluisaa "brändiä", niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Riihiranta voitti peräti viisi Suomen mestaruutta.
Paikkaa Pohjois-Amerikasta tunnusteltiin vuonna 1974 Boston Bruinsin NHL-leiriltä. Bruins ei Riihirannan mukaan tarjonnut kuitenkaan edes vakuutusta koeajan päätteeksi, NHL-sopimusta olisi pitänyt kärkkyä omalla riskillä. Leirin aikana Jets tarjosikin WHA-sopimusta, ja se johti yhteisymmärrykseen.
Riihiranta on kertonut ensimmäisen kauden olleen aikamoinen koetinkivi. Joukkueessa ei ollut tappelijoita, eikä jäähyjä vihelletty lainkaan modernin kiekon malliin.
WHA:ssa Riihiranta pelasi ilman kypärää vielä kaudella 1974–75.
− Piti näyttää, että suomalaiset eivät pelkää. Kesällä kuitenkin vaimo sanoi juttujen alkavan olla sitä tasoa, että kypärä päähän, kertoi Riihiranta Hämeen Sanomille 2019.
Riihiranta pelasi aluksi enimmäkseen kakkosparissa. Kevät 1976 tuotti mestaruuden. Riihiranta oli lähellä myöhästyä omista Suomeen järjestetyistä häistään hyvän pudotuspelikevään takia, mutta finaalisarja ja voitonparaatit saatiin alta juuri ajoissa.
Vuonna 1977 Riihiranta haluttiin kaupata Ketolan kanssa Cowboysiin. Siirron estävä pykälä antoi hänelle kuitenkin mahdollisuuden kieltäytyä. Seura meni kesällä konkurssiin. Riihiranta on kuitenkin jälkikäteen miettinyt, että siirtoon suostuminen olisi saattanut jatkaa hänen peliuraansa Pohjois-Amerikassa ja ehkä myös NHL:n puolella, sillä useat Cowboysin pelaajat onnistuivat vastaavassa.
Risto Siltanen
Mäntän Kiekko-Poikien ja Ilveksen kasvattaman Risto Siltasen WHA-tilastot eivät komistele 20 ottelun kevättä enempää. Tämä johtui kuitenkin liigan konkurssista vuonna 1979, sillä ura jatkui Edmonton Oilersissa NHL:n puolella − ja NHL:ssä otteluja kertyikin runkosarjassa 562.
Hannu Kamppuri toimi välikätenä sopimuksen syntymiseen tammikuussa 1979, kun Oilersin silloinen kykyjenetsijä Barry Fraser kysyi suomalaisvahdilta neuvoa hyvistä suomalaispuolustajista. Oikeudet piti ostaa Siltasen aiemmin varanneelta St. Louis Bluesilta.
Siltasen avut olivat kova lyöntilaukaus, fyysinen vahvuus ja hyvä luistelu. Tämä auttoi häntä pärjäämään ammattilaisliigassa, johon hän oli harvinaisen lyhyt alle 175-senttisenä pelaajana.
Siltanen kertoi pelänneensä avausottelussa.
− Meinasi mennä paskat housuun. Päätin, että pyörin vain oma maalin edustalla, kertoi Siltanen keväällä 2019.
Sitten keinoja pärjätä alkoi löytyä ja pelko haihtui.
− Joku parimetrinen hyökkääjä yritti taklata Siltasta, mutta "Rike" väisti ja nosti perään kaverin mailansa avulla laidan yli katsomoon. En ikinä unohda sitä näkyä, kun sen körilään luistimet kääntyivät kohti kattoa. Kun Siltanen palasi aitioon, valmentaja Glen Sather antoi hänelle lempinimeksi "Incredible Hulk", kertoi Hannu Kamppuri Aamulehdelle vuonna 2024.
NHL:ssä Siltasesta tuli yksi kaikkien aikojen tehokkaimmista suomalaispelaajista. Hän on ajattelussaan hieman toista mieltä kuin osa kollegoistaan, ja on julkisesti kehunut ainoana todellisena suomalaisena tienraivaajana Jari Kurria.
Markus Mattsson
Markus Mattsson oli ensimmäinen WHA:ssa ja NHL:ssä pelannut suomalaismaalivahti. Mattssonia ennen Pohjois-Amerikassa oli nähty Jorma Valtonen, mutta hänen visiittinsä rajoittui Toronto Maple Leafsin leirillä käymiseen vuonna 1971. Valtoselle sopimusta ei syntynyt. Mattssonin ura Pohjois-Amerikassa alkoi kaudella 1977–78 ja jatkui kahden WHA-vuoden jälkeen aina kauden 1983–84 loppuun asti.
Mattsson on kertonut oppineensa Pohjois-Amerikassa täysin uutena asiana siellä luontaista maalivahdin mailapelaamista. 70-luvulla suomalaisvahteja kiellettiin koskemasta rännikiekkoihin, Amerikassa siihen kannustettiin. Oppi tarttui ja suomalaisvahti alkoi treenata mailapeliä etenkin ystävänsä Ari Hellgrenin kanssa.
Mattssonin merkittävin työllistäjä oli Winnipeg Jets, jota Mattsson ehti edustaa sekä WHA:n että NHL:n puolella. Viimeisellä WHA-kaudella Mattsson oli Jetsin ykkösvahti. Kausi päättyi mestaruuteen. Siihen päättyi myös WHA:n seitsemän vuotta kestänyt historia.
WHA:n jälkeen ura jatkui NHL:n puolella. Siellä joukkue valui umpisurkeaksi kärkipelaajien siirryttyä muihin seuroihin.
Hannu Kamppuri
Helsinkiläissyntyinen Hannu Kamppuri tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista SM-liigan maalivahdeista. Suomenmestaruuksia tuli kaksi ja lisäksi Kamppurilla on hallussaan ennätysmäärä parhaan maalivahdin palkintoja (neljä). WHA-tilastot ovat vähemmän mairittelevat, sillä Kamppuri ehti pelata liigan viimeisellä kaudella Edmonton Oilersissa vain kaksi peliä.
Siitä huolimatta reissu oli Kamppurin omien sanojen mukaan erittäin antoisa. Kausi päättyi mestaruuteen ja pelit jatkuivat saman organisaation farmiliigoissa seuraavalla kaudella. Vaikka peliaikaa ylhäällä ei irronnut toivotulla tavalla, Kamppuri tutustui joukkuekaveriinsa Wayne Gretzkyyn ja kaksikko sparrasi usein lisäharjoituksia varsinaisten treenien jälkeen.
− Heti ensimmäisen harjoituksen jälkeen hän sanoi minulle ja "Rikelle" (Siltanen), että lähdetään yhdessä syömään. Harjoittelin hänen kanssaan läpiajoja, kun muut olivat liian väsyneita, kertoo Kamppuri kirjassa "WHA − unelmien liiga".
Myös Kamppuri kertoi 2019 WHA-veteraanien kokoontumisessa oppineensa etenkin mailapelistä paljon. Se, kuinka voittamisen eteen tehtiin kaikki mahdollinen, vakuutti niin ikään Kamppurin. Suomalaismaalivahti vietti vielä 80-luvun puolivälissä yhden kauden NHL-seura New Jersey Devilsin organisaatiossa. Ura päättyi KooKoossa vuonna 1990.
Lähteet: Aamulehti, Aamuset, Hämeen Sanomat, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, "WHA − unelmien liiga" (Lauri Järvinen ja Hannu Kauhala 2014), Wikipedia, Eliteprospects, Yle, Jääkiekkomuseo.
