Liiga viettää helmikuun alussa maaottelutaukoa, mutta sen joukkueiden näkymät kohti kevättä puhuttavat päivien pidentyessä entistä enemmän.
Ajankohtaisista väitteistä omat mielipiteensä antavat tällä viikolla Leevi Kiesiläinen, Harri-Pekka Pietikäinen sekä Niko Välkepinta.
KooKoo ei kiinnosta ketään, vaikka pitäisi
Kiesiläinen: Ensimmäinen lause on kärjistetty, mutta todenperäinen. KooKoo kuuluu sarjan vähiten katsotuimpiin vierasjoukkueisiin, vaikka kotihallinsa katsojakeskiarvoa se onkin saanut kohennettua markkinoinnista parhaimmalla eli voittamisella.
Entä väitteen toinen osa, eli pitäisikö suuremman massan sitten kiinnostua KooKoosta? Vastaus on lyhyt: ei.
Pelillisesti KooKoo on fantastista seurattavaa. Joukkue pelaa nopeaa ja vaarallista vastahyökkäyspeliä ja iskee vastustajaansa kauniilla tavalla toteutetun, kauden aikana vesitiiviiksi harjaantuneen paineen tai kiekonmenetyksen jälkeisen vastaprässin. Kiekonriistoista se luo paikkoja tehokkaasti, mikä näkyy siinä, että joukkue on tehnyt sarjan toiseksi eniten maaleja. Viihdyttävyyden suhteen KooKoo on silkka nautinto.
Seuran organisaatio ei kuitenkaan ole vuosiin heilauttanut eväänsäkään kaupunkinsa ulkopuolisen huomion herättämiseksi. KooKoon sosiaalinen media on kotikutoista ja sellaista, että se juuri ylittää riman. Tekemiseen suunnatut resurssit ovat kuitenkin niin pienet, että riman nosto menee jo repimisen puolelle. Seura näkyy kaupunkinsa ulkopuolella lähinnä MTV:llä ja tulospalveluissa. Media kirjoittaa KooKoosta silloin tällöin, mutta nekin jutut ovat pääosin Kouvolan Sanomissa.
pitäisikö suuremman massan sitten kiinnostua KooKoosta? Vastaus on lyhyt: ei.
Organisaatio on keskittynyt tuomaan omansa hallille ja se on KooKoolle riittänyt. Seuran linja on selvä: ei valtavia pelaajahankintoja, ei joukkueen sisäisten henkilöbrändien luomista tai kohottamista, harvoin jos koskaan uutisvuotoja mediaan ja Pelicansille pään aukomista lukuun ottamatta sosiaalisen median kanavat pidetään pelkkinä tiedotusvälineinä. Mitään kohujakaan ei Kouvolan suunnalta ikinä kantaudu.
Kokematon pelaajisto pitää varmasti asemasta, jossa joukkue pääsee koko ajan lentämään tutkan alla. KooKoolla on maine organisaationa, jossa puitteet työntekoon ovat kunnossa ja totaalinen työrauha vallitsee. Se on valtava valttikortti seuralle, joka operoi muuten hyvin haastavista lähtökohdista resurssien ja alueensa suhteen.
KooKoo käyttäytyy, kuin sitä ei suuri yleisö kiinnostaisi pätkän vertaa. Sillä on myös hyvät syyt käyttäytyä niin. Liigan kiinnostavimmat seurat ja suurimmat brändit ovat ansainneet asemansa tähtäämällä siihen ja tekemällä töitä vuosia, osa jopa vuosikymmeniä. Pelkkä urheilullinen laatu ei ole koskaan riittänyt.
Mitä muuta kuin nimettömällä joukkueella pelattua laadukasta jääkiekkoa ja hiljaista, mutta vakaasti eteenpäin omissa oloissaan puksuttavaa organisaation arkielämää, on Kouvolan suunnalla suurelle yleisölle tarjolla? Aivan niin, ei mitään.
Pietikäinen: Väkevää epistolaa väännät tämän osalta, mutta julistan silti omasta puolestani, että kiekkoa seuraavan kansan nimenomaan tulisi kohdistaa katsettaan kohti Kouvolaa.
Kauden aikana on suitsutettu SaiPaa (syyskaudella myös Kiekko-Espoota) ja poljettu Kärppiä, IFK:ta ja Tapparaa. On luonnollista, että suuret seurat keräävät huomion ja lappeenrantalaisten tuhkimotarina kantaa yhä.
Kaiken keskellä on silti kuntopuntarin kärjessä viilettävä KooKoo, joka uhkaa hätistellä jopa paikkaa neljän parhaan joukossa.
Jo on ihme, jos ei moinen kiinnosta!
Kouvolalaisten pelillinen ilme on kirkastunut huomattavasti kauden mittaan. Ei joukkueen pelaaminen varsinaisesti kriisissä ollut aiemminkaan, mutta tulostaulu oli armoton.
Nyt kun myös tulos myötäilee tekemistä, lienee KooKoo jälleen yksi hyvä esimerkki lisää siitä, mitä kasvava itseluottamus mahdollistaa.
Yksittäisistä pelaajista on nostettava esiin Joonas Oden, joka järjestää käsittämättömän määrän maalipaikkoja ketjutovereilleen. Toinen iso onnistuja on tuloksellisesti kovassa tikissä oleva Robert Rooba, jonka kulmikas liike ja kova yritys viestivät silminnähden siitä, että hän pelaa suurella sydämellä logolle.
Puhtaasti urheilullisin perustein kiekkoa seuraavan Suomen tulisi suunnata katseensa välittömästi Kouvolaan. On nimittäin täysin mahdollista, että kevään sensaatio ei tulekaan itärajalta, vaan harmaan betonin keskeltä.
Pelicansin tulee välittömästi aloittaa tyhjennysmyynti
Kiesiläinen: Tyhjennysmyyntiin tällä kaudella lähtevä organisaatio kävelee itse asettamaltaan lankulta mereen. Jukurit on hyvin todennäköinen ensimmäisen karsintakierroksen toinen osapuoli, mutta karmeasta sijoituksestaan huolimatta edessä ei ole minkäänlaista ylikävelyä yhdellekään Liiga-joukkueelle. Jukurit pystyy pyörittämään uskottavaa ylivoimaa ja lataustilojen kohdatessa lyömään kovaa kampeen joukkueelle kuin joukkueelle.
Karsintojen ensimmäisen kierroksen mentaalinen asetelma on myös oma tekijänsä, sillä on lähes varmaa, että Jukurit tulee olemaan ottelusarjassa latautuneempi. He ovat jo tottuneet tilanteeseensa, eikä tähän vaiheeseen joutuminen ei ole heille enää shokki tai mitenkään yllättävä pettymys.
Heidän kautensa huipentuu karsintojen avauskierrokselle ja sekä joukkueella että sen valmennuksella on resursseihinsa peilaten mahdollisuus saavuttaa jotakin todella vaikuttavaa. Muille joukkueille ottelusarja ei ole samanlainen mahdollisuus, eikä kenelläkään, edes Pelicansilla ole varaa antaa tuumaakaan periksi.
Liian moni lihamuki on jäänyt syömättä Isku Areenalla.
Vaikka Pelicansin taloudellisesta tilanteesta on tullut ulos huonoja uutisia, on seuran tilanne tuskin mitenkään kriittinen. Se muuttuu kriittiseksi vasta siinä vaiheessa, kun mentaalisesti ojassa rämpivä ja luovuttanut lintuparvi heikentyy karsijan tasolle. Putoaminen sarjasta on todellisesti vasta se taloudellinen hätätila, jota Pelicansille tässä maalaillaan.
Pietikäinen: Mielipiteeni tähän perustuu ainoastaan siihen olettamaan, että Pelicansin valtava taloudellinen riski konkretisoituu nyt. Mikäli näin, voi kalliimpien (ja alisuorittaneiden) yksittäisten pelaajien ulosmyyminen olla järkevin teko siitäkin huolimatta, miltä toiminta näyttäisi tuolloin ulospäin.
Lahdessa yleisö ei ole löytänyt hallille, mikä tietysti ei ole ihme ottaen huomioon Pelicansin tuloksellisen Via Dolorosan. Asiaa eivät ole auttaneet uhmakkaat ulostulot ja provokatiivinen markkinointi. Liian moni lihamuki on jäänyt syömättä Isku Areenalla.
Ottaen huomioon edellä olevien joukkueiden nykyvireen pidän jopa todennäköisenä, että Pelicans jää karsintasarjaan Jukureita vastaan. Pudotuspeleihin ei ole enää merkittäviä saumoja. Näin ollen sieltä saatavat tulot jäävät saamatta, mikä lienee yksi naula lisää seuran kirstun kanteen.
On totta, että putoaminen Mestikseen olisi Lahdessa melkoinen katastrofi. Mutta liigapaikan säilyminen ei sekään lämmitä, jos rahat eivät riitä toiminnan pyörittämiseen pääsarjatasolla. Tätä vasten peilattuna pidän harkittuja pelaajamyyntejä mahdollisuutena.
Välkepinta: Olen Leevin kanssa samaa mieltä siitä, että tyhjennysmyynnit ovat suurempi taloudellinen riski kuin pelaajista loppuun asti kiinnipitäminen, kun Mestis-uhka on realistinen. Liigan ja Mestiksen taloudelliset erot ovat edelleen liian suuret, jotta putoaminen ei maksaisi Liiga-seuralle todennäköisesti liikaa myös pitkällä aikavälillä. Ainakin riski siitä on valtava.
Pelicansin ohella on huomattava, että Jukurienkin kausi on ollut taloudellisesti aivan hirveä. Ulospäin tilanteesta ei ole viestitty aivan Sportin tapaan, mutta Jukurien yleisömäärät kertovat karua kieltä realiteeteista. Myös talousvaikeuksissa ollut vaasalaisseura sentään sai yleisön tuen taakseen sekä edes joitakin positiivisia tuulia peliinsä oikealla hetkellä. Jukurit ei vastaavasta nauti.
Näin ollen voisi luulla, että Jukurit joutuu aivan Pelicansin lailla myymään pelaajiaan, vaikka sen budjetti onkin selvästi maltillisempi. Ja jos jompikumpi karsintojen ensimmäiselle kierrokselle todennäköisesti joutuvista joukkueista päättää myydä pelaajiaan, saattaa tämä myös laukaista toisen joukkueen myynnit vastareaktiona.
Fiksuinta lienee lähestyä karsintoja vaihtamalla kalleimpia pelaajia halvempiin vaihtoehtoihin mahdollisuuksien mukaan.
Käytännön realiteetti voi kuitenkin olla, että useampi kuin yksi seura joutuu taloutensa pakottamana turvautumaan vielä pääosin pelkkiin myynteihin. Michael Vukojevicin myynti Pelicansista Tšekkiin vaikutti ensiaskeleelta.
Lukon mestaruushaaveet murenevat heikon maalivahtipelin takia
Kiesiläinen: Vastaan tähän lyhyesti ja ytimekkäästi: väite on järjetön. Vanha hokema, jossa kerrotaan maalivahdin olevan joukkueensa tärkein pelaaja, pitää nykypäivänä paikkaansa ainoastaan huonosti rakennetuissa ja taktisesti järjettömissä joukkueissa.
Yksinkertaisesti: jos joukkueen kenttäpelaajat tekevät maalivahtien illoista helppoja, hyvin perustason maalivahtipelaaminen riittää. Lukon kenttäpelaajisto pystyy todella helpottamaan veräjänvartioidensa taakkaa.
Riski piilee siinä, miten joukkueen valmennus saa omansa jäällä esiintymään. Lukon mestaruus vaatii maalivahdeilta sen, että he ottavat kiinni ne laukaukset, jotka pitäisi keskiverto U20-maalivahdinkin torjua. Vastuu on valmennuksen ja kenttäpelaajiston harteilla.
Pietikäinen: En osta tuota perustelua. Mitä pidemmälle kevään pudotuspeleissä edetään, sitä merkittävämmäksi maalivahtien rooli nousee. Kun joukkuemäärät vähenevät, myös tasoerot kaventuvat. Sen myötä häkkärit joutuvat illasta toiseen kovalle koetukselle.
Jäljellä olevissa joukkueissa on huippuyksilöitä, jotka kykenevät ratkaisemaan yksittäisiä otteluita. Mestaruudesta haaveilevan joukkueen on kyettävä laittamaan askiin siinä määrin kuuma kassari, että tämä pystyy ottamaan tarvittavat kopit. Eli kaikki mahdolliset kudit sekä pari mahdotonta.
Aika harvassa ovat viime vuosikymmeninä ne mestaruuden voittaneet joukkueet, joiden tärkein yksittäinen pelaaja ei olisi ollut maalinsuulla. Tämän hetken valossa Lukossa on syytä olla huolissaan, sillä sen maalivahtien runkosarjan suoritustasolla ei pudotuspeleissä pitkälle pötkitä. Toki on häkkäreitä, jotka syttyvät liekkeihin vasta tosipeleissä. Juuri nyt mikään ei silti anna ennusmerkkejä, että tänä keväänä Raumalla nähtäisiin vastaavaa.
Välkepinta: Christian Heljangon esittämät huippuotteet viime keväinä ovat jättäneet liian suuren vaikutuksen lähimuistiin siitä, että mestarijoukkue tarvitsee Liigan parhaan maalivahdin.
Ei tarvitse. Missään nimessä. Tästä on näyttöä esimerkiksi NHL:stä, jossa keskinkertaisesta Darcy Kuemperista leivottiin kaudella 2021–22 mestarivahti kenttäpelaajien johdolla.
Lukkoon palatakseni seuran huolenaiheen pitäisi tästä huolimatta olla maalivahtiosaston terveystaso. John Lethemonin jäätyä viime keskiviikkona ensimmäisen erän jälkeen sivuun Joni Ortio ei pystynyt millään muotoa pysäyttämään huippuvireistä KooKoota. Ortio hävisi myös perjantaina HIFK:lle selvästi.
Huhujen mukaan Ortio onkin pelannut polvi puudutettuna, mikä on paikkansa pitäessään huolestuttava tieto Kanada-malja-kandidaatista. Herää kysymys siitä, palautetaanko Lethemon, Ortion hävittyä ennen taukoa selvästi, pika-aikataululla kokoonpanoon – samankaltaisessa pelikunnossa.
Lukolla on aivan riittävän hyvät kenttäpelaajat mestaruuden saavuttamiseen. Se on nähty jo useampaan kertaan runkosarjassa. Kevättä varten vähintään yhden maalivahdin tulee kuitenkin pystyä pelaamaan edes lähellä normaalia tasoaan.