Ennen kauden alkua Ahmoja povattiin melko yksimielisesti varmaksi karsijaksi.
Joukkue olikin kapteeni Semi Pekin takana sarjan nuorin ja kokemattomin, joten
oman kasvatin, kokeneen Jukka "Juuso" Penttisen liittyminen
pelaajistoon juuri ennen sarja-avausta oli tervetullut uutinen.
Punalamppu palaa
Syyskaudella Ahmojen peleissä tehtiin runsaasti maaleja. Kärjistäen voisi
todeta, että Hyvinkäällä punalamppua sytytettiin ahkerasti kaukalon molemmissa
päissä ja vieraissa vain ahmamaalin takana. Ennen joulua joukkue saalisti vain
yhden vierasvoiton. Kotona railakas hyökkäyspeli tuotti tulosta ensimmäisen
neljänneksen aikana, mutta toisella neljänneksellä kohdalle osui peräti 11
ottelun voitoton putki.
Sarjan jälkimmäisellä puoliskolla parantuneet maalivahti- ja puolustuspeli
pitivät Ahmat taistelussa mukana. Vain kaksi kotitappiota osoittivat, että
Perttulan ”areenalta” ei pisteitä helpolla haettu. Puolustusvoittoisemmalla
pelityylillä hyvinkääläiset onnistuivat kasvattamaan voittotiliään myös
vieraissa. Toive pudotuspelipaikasta vaikutti kuitenkin hukatulta, sillä vielä
seitsemän kierrosta ennen runkosarjan loppua ero kahdeksantena olleeseen
FPS:ään oli seitsemän pistettä.
Runkosarjan päätöskierroksilla Ahmat pelasi kauden parasta peliään. Ainoastaan
Jukurit onnistui kaatamaan huimaan loppukiriin yltäneen joukkueen, joka
kokosikin viimeisiltä seitsemältä kierrokselta mikkeliläisten jälkeen toiseksi
eniten pisteitä ohittaen FPS:n taistelussa jatkopelipaikasta. Ratkaisevaa
vierasottelua Forssassa oli seuraamassa nelisenkymmentä
hyvinkääläiskannattajaa.
Pudotuspeleissä kautta aikain ensimmäinen voitto jäi vielä ottamatta, mutta
pelilliseen panokseensa Ahmat voi olla tyytyväinen. Runkosarjan voittanut TuTo
vei välieräpaikan voitoin 3-0, mutta sai tehdä voittojensa eteen täyden
päivätyön etenkin toisessa ja kolmannessa ottelussa, jotka päättyivät
turkulaisten voittoihin maalein 4-3. Kummassakin ottelussa ahmalaiset osuivat
kiekolla TuTo-maalin kehyksiin viimeisellä minuutilla.
Vaihtuvuutta maalinsuulla
Kaksi kautta liigassa kakkosvahtina torjunut Ari Kumpula hankittiin joukkueen
selkärangaksi, mutta vähälle peliajalle edellisinä kausina jäänyt Kumpula
joutui liian kovan urakan eteen virhealttiin ahmapuolustuksen takana.
Harjoitusottelut sujuivat vielä mukavasti, mutta kauden edetessä hukattu
itseluottamus kostautui useina helppoina maaleina, ja kauden puolenvälin
tienoilla pettymykseksi todettu Kumpula suuntasikin loppukaudeksi ulkomaille.
Kumpulan tilalle Ahmat saivat HIFK:sta nuoren ja lupaavan Mikko Strömbergin,
jonka varmuus ja loistavat otteet rauhoittivat selvästi puolustuksen
työskentelyä. Torjuntaprosentti 92,46 oli yli kolme prosenttia Kumpulan
vastaavaa parempi ja oiva osoitus Strömbergin merkityksestä joukkueelle, mutta
yhdeksän pelatun ottelun jälkeen keuhkokuume vei miehen pitkäksi aikaa
sairaslistalle.
Tällä kertaa Ahmat sai riveihinsä Sami Heinosen Kiekko-Vantaalta, joka halusi
antaa Jaakko Suomalaiselle enemmän peliaikaa maalinsuulla. Heinoselle ja
Ahmoille laina sopi paremmin kuin hyvin, sillä paljon vastuuta saanut Heinonen
vastasi huutoon ja tukki maalin lähes yhtä tehokkaasti kuin Strömberg aiemmin.
Loistavat otteet maalinsuulla olivatkin yksi suurimmista tekijöistä Ahmojen
onnistuneessa loppukaudessa.
Kokematon puolustus paransi kauden edetessä
Ainoastaan kolme puolustajaa oli ennen kauden alkua pelannut divarissa, ja
kokemattomuus myös näkyi otteissa. Kaivattua pelintekijää puolustukseen ei
löytynyt, mutta pari apua pääkaupunkiseudulta ja tulokkaiden kehittyminen
tiukensivat oman pään peliä kevään tullen.
Tuomas Peltola pelasi jälleen hyvän kauden ollen joukkueensa parhaita omassa
päässä, mutta suurempikin rooli olisi ollut tarjolla etenkin hyökkäysten
tukemisessa. Peltola otti kauden mittaan myös liikaa turhia jäähyjä. SaPKosta
siirtyneen Pasi Tammisen rooli pieneni pakiston vahvistuttua kauden aikana,
mutta kauden alussa miehen panos oli tärkeä. Kankea Tamminen jaksoi taistella,
mutta teki myös karkeita virheitä. Janne Ansakorpi hoiti oman tonttinsa
tyydyttävästi ja keräsi hieman yllättäen myös mukavasti tehopisteitä.
Eniten puolustajista otteitaan paransi kauden aikana 19-vuotias Mikko Viitanen.
Isokokoiseksi pelaajaksi hyvin liikkuvalla Viitasella oli alkukaudesta kova
kiire päästä kiekosta eroon, mutta itseluottamuksen noustua Bluesiin siirtyvä
nuorukainen tuki hyökkäyksiä varsin ansiokkaasti. Toinen tulokas Olli
Korkeavuori vaikutti ensimmäisissä otteluissa eksyneen väärään sarjaan, mutta
löysi hänkin paikkansa joukkueesta. Fyysinen Korkeavuori tiesi, ettei ole
mikään Sandis Ozolinsh tai Kimmo Timonen ja piti kuviot kiekon kanssa riittävän
yksinkertaisina. Pelasi ylivoimassa maskimiehenä.
Kesken kauden puolustusta tulivat pääkaupunkiseudulta vahvistamaan Ville Reikko
ja Juha Kaunismäki. Vantaalla vähälle peliajalle jäänyt Kaunismäki nousi
Ahmoissa jopa ykköspakkipariin ja oli varmalla pelillään tärkeä osa loppukauden
nousua. Reikolla oli alussa vaikeuksia saada peliaikaa, mutta viimeisissä
peleissä hän oli Ahmojen parhaita kiekollisia puolustajia.
Marko Paanasen ura Hyvinkäällä loppui syyskauteen. Kiekollisena Paanasesta ei
ollut joukkueelle mitään iloa, eikä Paananen pienikokoisena pystynyt pitämään
vastustajan hyökkääjiä kurissa omassa päässä.
Pekki ja Penttinen avainpelaajia hyökkäyksessä
Hyökkäystyöskentely oli Semi Pekin ja Jukka Penttisen johdolla sarjataulukossa
alapuolelle jääneitä joukkueita tehokkaampaa. Etenkin alkukaudesta kotihallissa
vietettiin pariin otteeseen yleisöönmeneviä maalitalkoita. Ensimmäisen
neljänneksen aikana finalistit TuTo ja Jukurit kukistuivat peräkkäisissä
kotiotteluissa maalein 6-4.
Semi Pekki on helppo nimetä joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi. Kapteenin
ominaisuudessa Mestiksen parhaisiin maalintekijöihin lukeutunut Pekki hoiti
tunnollisesti myös puolustuspelin ja jäi tehotilastossa selvästi plussan
puolelle, vaikka koko joukkueen maaliero oli 36 maalin verran pakkasen
puolella. Hyvänä tukena oli maailmalta palannut oma kasvatti Jukka Penttinen,
joka vertyi kauden edetessä ja oli parhaimmillaan kevätkaudella.
Pekin ja Penttisen väliin keskelle pääsi pelaamaan ensimmäistä kauttaan miesten
sarjassa otellut Juha-Pekka Loikas, joka hoiti vaativan ruutunsa
varusmiespalveluksestaan huolimatta tyylikkäästi. Toinen tärkeä tulokas oli
viimeisten joukossa Pelicansin liigaryhmästä pudonnut Toni Kovanen, joka
taiteili kauden alussa itsensä koko sarjan pistepörssin kärkipaikoille, mutta
hukkasi sitten tehonsa totaalisesti.
Yhtenä tärkeänä lenkkinä loppukauden rynnistyksessä oli toisen tehokkaan
kentällisen löytyminen. Pudotuspeleissä TuToa vastaan Mikko Niinikoski, Joni
Hakonen ja Miikka Jäske pelasivat jopa kokeneempaa ykköstä paremmin.
Alkukaudella samassa ketjussa Kovasen kanssa pelannut ja maalintekotaitonsa
osoittanut Niinikoski oli tasaisen hyvä koko kauden, mutta Hakosen ja Jäskeen
parhaat tehohetket osuivat nimenomaan loppukauteen. Luontainen maalintekijä
Hakonen joutui oudolle paikalle keskushyökkääjäksi, mutta suoriutui
tehtävästään hyvin. Ennen varsinaisen kauden alkua loistanut Jäske puolestaan
kadotti tehonsa sarjan alettua täysin, mutta lunasti lupauksiaan kevätpuolella.
Itseluottamusta ikäisekseen hyvin vahvalta Jäskeeltä ei puutu, mutta etenkin
kiekollisessa pelissä on vielä parannettavaa.
Tehohyökkääjien takana lukuisat loukkaantumiset sotkivat kuvioita, eikä
yhtenäisiä koostumuksia löytynyt. Onnistujiin voidaan lukea ikitaistelija Joni
Aurasuo, joka pelasi tilanteet loppuun asti ja pienestä koostaan huolimatta
horjutti vastustajan isompia pelaajia puhtailla, mutta kovilla taklauksillaan.
Varakapteeni Jussi Aaltojärven rikkonainen kausi oli pettymys, ja hyvin
aloittaneen vahvan laiturin Antti Pennasen peliaika oli käsivamman jälkeen
pitkään vähissä. Kovasen kanssa Pelicansin A-junioreista siirtynyt Henri
Toivanen sai odottaa avausmaaliaan pitkälle kevääseen. Potentiaalia Toivasella
olisi hyökkäyksessä ollut enempäänkin, mutta osin loukkaantumistenkin takia
tehot antoivat odottaa itseään.
Kesken kauden sentteriosastoa vahvistamaan tuli TPS:n juniori Tommi Elomo,
jolla oli kovasti yritystä, mutta ilman tehoja. Riihimäellä Nikkareissa
kautensa aloittanut Sami Harainen liittyi myös joukkueeseen hyökkääjänä, vaikka
kiekolliset taidot eivät juuri mihinkään riittäneetkään. Viime kaudella
puolustajana Harainen pelasi paljon paremmin.
Oma lukunsa oli nykyään Tapparassa mestaruutta jahtaavan voimahyökkääjä Marko
Mäkisen 18 ottelun mittainen visiitti Ahmoissa. Aiemmin lähinnä jäähyminuuttien
keräilyssä onnistunut Mäkinen ei välttynyt istunnoilta nytkään, mutta keskittyi
kuitenkin pelaamiseen ja sai yhdessä Pekin kanssa valtavasti peliaikaa. Mäkinen
voitti vierailunsa aikana niin Ahmojen maali-, piste-, teho- kuin jäähypörssinkin.
Tulevaisuus
Kulunut kausi oli Ahmoille viides toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Paras saavutus on
edelleen tulokaskauden seitsemäs tila. Ongelmana on ollut lähes koko joukkueen
ja valmentajien vaihtuminen kausittain, jolloin jatkuvuutta ei ole juurikaan
ollut. Seurajohto on tehnyt virheitä, mutta niistä on myös opittu. Toiveissa
olisi, että paljon kauden aikana kehittyneen joukkueen runko jatkaisi myös ensi
kaudella, jolloin voisi odottaa jo voittoakin pudotuspeleissä.
Karu totuus on Ahmoilla kuitenkin sama kuin monella muullakin Mestisseuralla.
Rahaa ei liiemmälti ole. Ongelmana Hyvinkäällä on myös tekijöiden puute
taustaorganisaatiossa. Tällä hetkellä ei ole edes varmaa, jatkaako Ahmat
Mestiksessä ensi kaudella.
