KalPalle A-nuorten mestaruus

LIIGA / Artikkeli
MAINOS: Kaikki Liiga, Mestis ja Mestarien liiga -ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
Hieno finaalisarja sai arvoisensa ratkaisun täydessä Niiralan montussa, kun molemmat joukkueet näyttivät parasta osaamistaan. Jännittävien vaiheiden jälkeen KalPa voitti Ässät ratkaisevassa finaalissa maalein 4-1 (2-0, 0-0, 2-1).

KalPa voitti seurahistorian ensimmäisen A-nuorten kultamitalin värikkäiden vaiheiden jälkeen. Kilpipaidat voittivat kaksi ensimmäistä ottelua yhdellä maalilla, mutta Ässät ei antanut periksi, vaan venytti kahdella jatkoaikavoitolla ottelusarjan viidenteen otteluun. Lopulta kuopiolaiset veivät kirkkaimmat mitalit vakuuttavan esityksen jälkeen.

- Annoin joukkueelle ohjeet pelata vapaampaa hyökkäyspeliä ja lupasin ottamaan hieman riskejäkin. Se näytti tuottavan tulosta, onneksi ei tarvitse enää miettiä, virnisti huojentunut KalPan valmentaja Sami Karppinen.

Kuopiossa A-nuorten viidettä finaalia oli saapunut katsomaan täysi tupa. Tunnelma oli hallin katossa jo lämmittelyn alussa, kun yleisö oli saapunut hyvissä ajoin kannustamaan omiaan. Porista oli saapunut monta bussillista faneja katsomaan omiensa edesottamuksia.

KalPa löi voittotahdit

Ottelun ensimmäinen erä näytti, että KalPa oli sisuuntunut kahdesta jatkoaikavoitosta entisestään. Kotijoukkue vyörytti tilanteita jatkuvalla syötöllä kohti Jussi Rynnäksen vartioimaa maalia.

Ensimmäisenä Rynnäksen onnistui ohittamaan kotijoukkueen taistelun ruumiillistuma Toni Hyvärinen. Jarkko Malinen ja Tommi Jokinen toimittivat kiekon keskialueella vauhdissa olleelle Hyväriselle, joka nousi vasemmalta laidalta röyhkeästi maalille. Laitahyökkääjä siirsi kiekon lopulta nätillä harhautuksella maaliin.

Erän loppupuolella Teemu Suhonen laukoi ylivoimalla KalPan kahden maalin johtoon. Maalin esityöstä vastasivat jälleen Jokinen ja Malinen.

Toisessa erässä molempien joukkueiden pelitempo tippui hieman ja keskialueen peli oli huomattavasti tarkempaa. Maalien suilla Mika Järvinen ja Rynnäs toimivat viimeisinä vartijoina, joten kumpikaan joukkue ei päässyt kaunistelemaan maalilukemia.

Kolmanteen erään Ässät tuli kovalla sykkeellä, kun joukkueella ei kahden maalin tappioasemassa ollut mitään hävittävää. Lopulta Joonas Kemppainen pääsi kaventamaan kaamean maalinedustan ruuhkan seurauksena. Pitkään kestäneen videotarkastuksen jälkeen kavennusmaali hyväksyttiin.

Kuopiolaisten päät eivät kavennusmaalista kuitenkaan painuneet alas. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Suhonen punnersi toisen maalinsa. Kotijoukkue pääsi pelaamaan vapautuneesti kahden maalin johdossa.

Ottelun päätösminuuteilla ässähyökkääjä Kemppainen pääsi vielä läpiajoon, mutta Mika Järvinen KalPan maalilla oli ohittamaton. Ässien valmentaja Karri Kivi veti vielä lopussa Rynnäksen maalilta, mutta se ei enää auttanut vaan KalPan Tommi Jokinen pääsi iskemään ottelun viimeisen maalin tyhjään rysään.

KalPan voittojuhlat olivat valmiit, ja kuopiolaisyleisö taputti minuttitolkulla seisaltaan omille sankareilleen. Ässät hävisi ottelusarjan saappaat jalassa ja ansaitsi täyden tunnustuksen upeista finaaleista.

Joukkueen voitto

KalPan joukkue oli läpi pudotuspelien fyysisesti vastustajiaan parempi. Neljällä kentällä tasaisesti pelannut kuopiolaisryhmä pystyi pitämään liikkuvan pelityylinsä illasta toiseen. Edes kova otteluruuhka ja loukkaantumiset eivät haitanneet kultajoukkuetta.

- Olimme kaikissa otteluissa fyysisesti vastustajaamme edelllä. Ässät oli oikeastaan ensimmäinen joukkue, joka pystyi meitä edes haastamaan, Karppinen mietiskeli.

KalPan valmennusjohdolla ei missään vaiheessa hävinnyt luottamus omaan jokkueeseensa. Kahdesta tappiosta joukkue onnistui ammentamaan tarvittavan viimeisen vaihteen, jotta A-nuorten kulta jäi ensimmäisen kerran Kuopioon.

- Usko ei horjunut missään vaiheessa kellään. Tämä oli nimenomaan jätkien voitto, minun ja Samin ei juuri tarvinnut tehdä mitään, mietiskeli KalPan apuvalmentaja Jermu Pisto.

KalPan A-nuoret olivat tänä vuonna nimenomaan joukkue. Vuosien varrella yhteen hitsautunut nippu taisteli viimeiseen saakka jokaisesta kiekosta. Joukkueessa ei ollut suuria tähtiä, vaan tasaisuus ratkaisi mestaruuden Kuopioon.

- Ei osaa vielä sanoin kuvailla tunteita. Saattaahan sitä illalla vähän itku pirahtaa, kertoi KalPan kapteeni Jani Savolainen juhlahumussa.

- Tämmöistä joukkuetta ei ole olemassakaan. En tiedä, mistä tämä yhtenäisyys on kasvanutkaan, fiilisteli kapteeni Savolainen.

Kuopiolaisten mestaruusjuhlat alkoivat tutuksi tulleella Teräsbetonin Voittamaton-biisillä, joka kajahti monta kertaa Niiralan montussa. Kauden alussa alulle laitettu projekti on saatu päätökseen.

Aiemmat A-nuorten kevättä käsittelevät artikkelit

27.3. Mika Niemi siirsi ratkaisun Kuopioon

25.3. Passivoitunut KalPa koki kylmän suihkun

24.3. A-nuorten karsintasarja päätökseen

23.3. KalPa laittoi finaalisarjan katkolle

22.3. KalPa voittoon ensimmäisessä finaalissa, JYPille pronssia

20.3. SaiPa ja TuTo vahvoja A-nuorten karsinnassa

18.3. Ässät finaaliin, TPS:lle ja Sportille voitot

16.3. KalPa finaaliin

15.3. A-nuorissa tasainen lauantaikierros

13.3. Kotietu piti A-nuorten välierissä

11.3. HPK lopulta välieriin

9.3. JYP välieriin, Ilves venytti ottelusarjaa

8.3. KalPan ja Ässien nuoret välieriin

6.3. A-nuorissa kolme vierasvoittoa

4.3. Puolivälierät käyntiin jännittävissä merkeissä

Pitkävedon kertoimet

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ässät vs KalPa
  • 3.00
  • 3.70
  • 2.22
Jukurit vs Pelicans
  • 2.24
  • 3.85
  • 2.90
SaiPa vs HIFK
  • 2.46
  • 3.65
  • 2.70
Tappara vs Ilves
  • 3.15
  • 3.70
  • 2.14

» Lähetä palautetta toimitukselle