Philadelphian harjoitusleirin satoa

NHL / Artikkeli
Philadelphia Flyersin kaudenavaus sai uuden käänteen viime viikon murheellisten tapahtumien takia, mutta joukkue on kuitenkin aloittanut valmstautumisen tulevaa kautta ajatellen harjoitusleirillä. Viime lauantaina Flyersin olisi pitänyt pelata Washingtonia vastaan Yhdysvaltojen pääkaupungissa, mutta kaikki NHL:n harjoituspelit päätettiin perua edellisen viikonlopun osalta. Flyers päätti sen sijaan pelata oman sisäisen harjoituspelin lauantai-iltana, johon osallistuivat kaikki pelaajat Simon Gagnea lukuunottamatta. Gagne oli lauantaina Quebecissa, jossa hänen entinen juniorijoukkueensa Quebec Remparts nosti hänen pelipaitansa hallin kattoon.

Harjoituspelissä pelattiin kolme täyttä kahdenkymmenen minuutin erää, mutta rangaistukset kestivät ainoastaan minuutin kahden sijasta. Kummallakin joukkueella (musta / valkoinen) oli kaksi maalivahtia ja kolme kokonaista ketjua, jotka oli jaettu mahdollisimman tasaisesti kilpailun edistämiseksi. Ketjukoostumukset olivat seuraavanlaiset:

Musta joukkue:

Fedotenko - Primeau – Recchi
Hlavac - Dopita – Brendl
Watt - Murray - Hubacek

Richardson – McGillis
Weinrich – DiPenta
J.Vandermeer – McAllister

Cechmanek, Little

Valkoinen joukkue:

LeClair - Roenick – Tocchet
Ranheim - Manderville – Boulerice
Fedoruk - Divisek - Williams

Therien – Desjardins
Lessard – Johnsson
St. Jacques - Slaney

Boucher, Ouellet

Peli toteutettiin siten, että joukkueiden ykkösketjut pelasivat toisiaan vastaan eli Primeaun ketju Roenickia vastaan ja niin edelleen. Pelistä tuli todella sähköinen, sillä uudet tulokkaat taistelivat pelipaikasta kynsin ja hampain, eikä armoa annettu edes omille mahdollisille joukkuekavereille.

Ensimmäinen erä oli täysin mustien hallussa, ja Brian Boucher joutui antautumaan peräti neljä kertaa valkoisten maalin suulla. Rangerista siirtynyt Pavel Brendl oli ilmiliekeissä, ja laukoi vaarallisesti paikasta kuin paikasta. Keith Primeau jatkoi siitä mihin jäi viime kaudella, ja teki ottelun alkuun puhtaan hattutempun komeilla maaleilla. Erän lopussa tulokas Joe DiPenta sai ottelun ensimmäisen rangaistuksen nuijittuaan nurkassa kokenutta Rick Tocchetia, mutta valkoiset eivät pystyneet maalintekoon ylivoimalla. Heti jäähyn päätyttyä viime kaudella Washingtonista siirtynyt Mike Watt karkasi läpiajoon ja viimeisteli kylmästi 4-0 taukolukemat mustille.

Toiseen erään valkoiset ryhdistäytyivät ja pääsivät peliin mukaan, kun Chris Therien viimeisteli 4-1 kavennuksen Jeremy Roenickin syötöstä. Heti tämän perään Dopitan ketju vei mustat jälleen neljän maalin johtoon, kun kaunis yhdistelmä päättyi Jan Hlavacin viimeistelyyn. Ottelun puolivälissä kumpikin joukkue vaihtoi maalivahteja, kun kaukaloon luistelivat Neil Little ja Flyersin organisaation ehkäpä lupaavin pelaaja Maxim Oullet. Justin Williams teki ottelun näyttävimmän maalin harhautettuaan vastustajan puolustajat ja viimeistelemällä hallitusti Neil Littlen selän taakse. Heti tämän perään peli oli jo 5-3, kun kapteeni Eric Desjardin teki näyttävän maalin rannelaukauksella Roenickin syötöstä. Erän loppuun tulokaspuolustaja Francis Lessard otti kaksi jäähyä peräjälkeen, mutta maaleja erässä ei enää nähty.

Kolmannessa erässä Justin Williams teki ottelun toisen maalinsa paluukiekosta ja kokenut farmipuolustaja John Slaney viimeisteli tasoitusosuman siniviivakudilla. Näin ollen ottelu meni jatkoajalle, ja pienen miettimisen jälkeen peliä jatkettiin neljällä neljää vastaan. Valkoinen joukkue täydensi loistavan nousunsa, kun Rick Tocchet teki 6-5 voittomaalin Kent Mandervillen ampumasta paluukiekosta.

Huomioita pelaajista

Philadelphian maalivahtipeli tuntuu olevan kunnossa, sillä Roman Cechmanek jatkoi loistavia otteita edelliskauden jäljiltä. Sitä vastoin Brian Boucher jatkoi hivenen epävarmasti, joten Maxime Oulletilla saattaa olla realistinen mahdollisuus vallata kakkosmaalivahdin paikka. Oullet pelasi varman ottelun, eikä päästänyt yhtään maalia, tosin hän pääsi myös melko helpolla valkoisten myllyttäessä vastustajan päädyssä. Boucher päästi kaikkiaan viisi maalia otteluun puoliväliin mennessä, josta hän saa ottaa kontolleen ainakin pari maalia. Joka tapauksessa viisi maalia on aivan liikaa, vaikka kaikista häntä ei voi syyttääkään. Neil Little on AHL-tason maalivahti, joten hänen heikohko peliesitys ei aiheuta harmaita hiuksia Flyers-johdolle.

Puolustuksessa uusista miehistä tulokas Joe DiPenta vakuutti kypsillä otteillaan ja hänellä on erittäin hyvät mahdollisuudet vallata seitsemännen puolustajan paikka. Hän pelasi varmasti omassa puolustuspäässä, ja taklasi kaikkea liikkuvaa kovaa ja puhtaasti. Farmijoukkueen luupää Francis Lessard taisteli pelipaikasta uskomattomalla sykkeellä, mutta valitettavasti miehen pelitaidot eivät taida vielä riittää ylhäällä. Lessard taklasi, ronkki ja ärsytti vastustajia, jotka tässä tapauksessa ovat hänen joukkutovereitaan, mutta tappeluja pelissä ei nähty, sillä valmentaja Bill Barber oli kieltänyt ne ennen peliä. Lessard on ottanut harjoitusleirillä rankasti yhteen Todd Fedorukin, Joe DiPentan ja monien muiden kanssa, ja Rick Tocchetin kommenti miehestä kertookin hyvin paljon: ”Hän on täysin hullu kaveri.”

Muista uusista miehistä Eric Weinrich oli oma varma itsensä ja häneltä onkin syytä odottaa erinomaista kautta. Kim Johnsson oli melko näkymätön kaukalossa, joka tarkoitti hyvää puolustuspään peliä, mutta heikkoa hyökkäyspään peliä. Johnssonilla on vielä paljon parannettavaa pelissään, sillä hänet hankittiin Flyersiin juuri hyökkäyspään taitojensa takia.

Hyökkääjissä oli monia erittäin positiivisia yllätyksiä, ja taistelu pelipaikoista ei ole ollut näin kovaa miesmuistiin. Justin Williams loisti jälleen, ja hän onkin ollut hivenen yllättäen joukkueen paras pelaaja koko harjoitusleirillä. Nuori mies onkin hälventänyt otteillaan puheita siitä, että hänen paikkansa olisi tulevalla kaudella farmijoukkueessa. Pavel Brendl pelasi myös loistavasti, vaikka hän näytti vieläkin hivenen ylipainoiselta. Hänen taitotasonsa on kuitenkin sen verran kova, että hyvän päivän sattuessa hän on liki pitelemätön hyökkäyspäässä. Myös kolmas nuori oikea laituri Ruslan Fedotenko pelasi hyvin, joten joukkueen kokeneella kaartilla, Rick Tocchet etunenässä, on kova paikka pelipaikkoja jaettaessa. Ykkösketjun laiturin paikka on varattu Mark Recchille, mutta siitä eteenpäin kaikki on vielä avoinna. Tocchet aloittanee kauden kakkosessa, mutta saattaa joutua luovuttamaan paikkansa kauden edetessä joko Williamsille tai Brendlille. Toisaalta harjoitusleirin otteluihin ja treeneihin ei ole syytä asettaa liikaa painoarvoa, sillä tosipelit alkavat vasta kauden alkaessa. Eräs Philadelphian organisaatioon kuuluva henkilö oli erittäin yllättänyt Brendlin loistavasta pelistä, vaikka häneen kohdistetut odotukset ovatkin suuria seurajohdon tasolta. Näyttääkin siltä, että Brendlilla on erittäin hyvät mahdollisuudet onnistua valtaamaan paikka Flyersissa heti kauden alkaessa.

Primeau ja Recchi pelasivat edelleen loistavasti yhteen, ja kauden alkaessa joukkueen ykkösketjuna jatkaa kolmikko Gagne-Primeau-Recchi. LeClair on pääsemässä jälleen vireeseen loukkaantumisten jäljiltä, ja parivaljakolta LeClair-Roenick on syytä odottaa suuria kauden aikana. Rick Tocchet pelasi hyvin, mutta hänen luisteluvauhtinsa ei tahdo oikein riittää enää kenenkään kanssa. Onkin syytä olettaa että Tocchet löytää itsensä kauden aikana katsomosta ainakin muutamaan otteeseen. Tulokaslaituri Jesse Boulerice on erittäin lähellä pelipaikkaa nelosketjussa joukkueen poliisina, mutta Todd Fedoruk ei varmaankaan luovuta helpolla paikkaansa. Boulerice luistelee isoksi mieheksi erittäin hyvin, eikä hän ole ollut uhka joukkueelle puolustuspäässäkään. Kaiken lisäksi hän on saanut harjoitusleirillä numerokseen 21, joka on perinteisesti kuulunut joukkueen kovanaamoille.

Joukkueen tsekeistä myös Jiri Dopita, Tomas Divisek ja Petr Hubacek pelasivat erittäin hyvin. Dopita on sopeutunut erittäin hyvin pieneen kaukaloon, ja häneltä voidaan odottaa paljon tulevalla kaudella joukkueen kolmosessa. Hubacekin ja Divisekin ongelmana on se, että joukkueesta ei löydy millään vapaata pelipaikkaa heidän vaatimiin rooleihin. Loukkaantumisten sattuessa on kuitenkin hyvä tietää, että farmissa on NHL-tasoa olevia pelureita varalla. Flyersin GM Bobby Clarke kommentoi nykyistä pelaajarakennetta ja –tilannetta seuraavasti: ”Meillä ei ole pitkään aikaan ollut näin hyvää nuorien pelaajien ryhmää. Williams on näyttänyt läpi harjoitusleirin erittäin hyvältä. Brendl on pelannut myös erittäin hyvin, samoin Petr Hubacek.”

Kaiken kaikkiaan Flyersin harjoitusleiri on sujunut tähän mennessä erittäin hyvin, ja joukkueen faneilla on syytä odottaa paljon tulevalla kaudella. Ensi yönä Flyers ottaa mittaa Washingtonista, jolloin nähdään ensimmäistä kertaa joukkueen iskukyky toista NHL-joukkuetta vastaan. Sekä Flyers että Capitals tulevat varmasti lepuuttamaan osaa tähdistään, mutta silloin nuoret saavat mahdollisuuden näyttää taitonsa tosipaikassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle