Genèven suomalaiset pilasivat Lukon finaalihaaveet CHL:ssä
Valtteri Filppula ja Sami Vatanen ratkaisivat maaleillaan Genève-Servettelle finaalipaikan CHL:ssä. Genève on ensimmäinen sveitsiläisjoukkue, joka yltää loppuotteluun saakka. Lukon oli tyytyminen erittäin tiukkaan maalin tappioon.
Christopher Gibson (vas.) ja Jussi Olkinuora keskittyivät kumpikin tavallaan ratkaisevaan välieräotteluun.
Gibson oli maalivahdeista aluksi työllistetympi, kun Genève pääsi muun muassa pelaamaan ylivoimaa heti avauserän toisella minuutilla.
Lukon Lenni Hämäläiselle avautui ylivoiman päättymisen jälkeen loistava maalipaikka. Olkinuora kuitenkin koppasi kiekon.
Kuuden minuutin kohdalla Jakob Stenqvist laukoi Lukon johtoon Henri Ikosen syötöstä.
Erän puolivälin jälkeen Lukon toiseksi tehokkain pistemies Brayden Burke laukoi kotiyleisön riemuksi Lukon jo kahden maalin johtoon.
Genèven riveissä pelasi monta suomalaistähteä Valtteri Filppulan johdolla. Kokenutta konkaria ei meinattu saada aisoihin.
Toinen erä oli vieraiden juhlaa, kun ensin Filppula neppasi kiekon takatolpalta tyhjään rysään...
... ja vain 58 sekuntia myöhemmin toinen suomalaispeluri Sami Vatanen tasoitti ottelun Sakari Mannisen syötöstä.
Ottelussa nähtiin myös taklauksia ja pieniä kahinoita. Sebastian Repo veti kuitenkin pohjat huitaisemalla Steven Jandricia kasvoihin ja kaatamalla Vatasen samanaikaisesti.
Vieraiden kaksi salamamaalia saivat raumalaiset totisiksi.
Lähes loppuunmyyty Äijänsuon jäähalli kannusti läpi ottelun omiaan ja uskoi myös tasoitukseen, kun Filppula vei illan toisella osumallaan sveitsiläisryhmän johtoon kolmannen erän alussa.
Paikalla oli sveitsiläiskannattajien lisäksi myös vierasjoukkuetta kannattavia suomalaisia.
Maalille luodusta paineesta huolimatta tasoitusmaalia ei nähty.
Lukko joutui seuraamaan voitonjuhlia sivusta, kun Genève-Servette eteni ensimmäisenä sveitsiläisjoukkueena CHL-finaaliin.
Teemu Hartikainen käväisi voitonjuhlien jälkeen entisen valmentajansa Tomi Lämsän juttusilla.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK nousi voittoon Ässistä − Petrus Palmulla sekä Daniel Mäkiaholla kahden maalin illat
LIIGA | 29.1.2025 21:53
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Artikkeli
NL-viikko: Sakari Manninen jatkaa huipulta hännille valahtaneessa Genèvessä, Uwe Krupp nosti Luganon suosta
Muut Sarjat | 27.1.2025 7:00
Haastattelu
Ulkoilmaottelut olivat vaarassa vielä pelipäivän aamuna − "Kyllä siinä yöunia meni"
LIIGA | 26.1.2025 17:40
Uutinen
Sakari Manninen teki jatkosopimuksen Sveitsin suomalaisseuran kanssa – Genève luottaa "yhteen sarjan parhaista hyökkääjistä"
Muut Sarjat | 26.1.2025 13:28
Haastattelu
Éric Gélinas talviklassikon olosuhteista: "Kiekkoa oli vaikea nähdä"
LIIGA | 25.1.2025 9:17
Haastattelu
Lukon Patrick Khodorenko on jo pelannut ulkoilmapelin, mutta nyt olosuhteet ovat erilaiset
LIIGA | 24.1.2025 8:00