Ulkoilmaottelut olivat vaarassa vielä pelipäivän aamuna − "Kyllä siinä yöunia meni"

LIIGA / Haastattelu
Tapahtuman suunnittelu sujui sulassa sovussa Ässien ja Lukon kesken.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ässät ja Lukko järjestivät onnistuneen viikonlopun Porissa, kun talviklassikkoon saapui kahden päivänä lähes 16 000 ihmistä. Ässien liiketoimintajohtaja Niklas Ikonen myöntää, että säätä jännitettiin loppuun asti.

Ässät ja Lukko järjestivät yhteistyössä Satakunnan talviklassikot, jotka pelattiin viikonloppuna Porin tekojääradalla. Tapahtuman kulut ja menot tasattiin joukkueiden välillä tasan. Ässien liiketoimintajohtaja Niklas Ikonen oli tapahtuman jälkeen helpottuneissa tunnelmissa.

− Onnistuimme erinomaisesti, eli todella hyvät fiilikset tällä hetkellä.

Vaikka molemmilla joukkueilla oli tapahtumaan kovat odotukset, myöntää Ikonen niiden ylittyneen.

− Voin minun ja Sasun (Lukon tapahtuma- ja kehitysjohtaja Eronen) puolesta sanoa, että ylitimme omatkin odotuksemme. Tämä oli todella hyvä onnistuminen.

Vaikka Ässät ja Lukko ovat perinteisesti olleet kentällä napit vastakkain, Ikonen kiitteli yhteistyötä joukkueiden välillä.

− Yhteistyö kaikkien Lukon työntekijöiden kanssa sujui todella hyvin, etenkin Sasun kanssa on ollut hienoa tehdä yhteistyötä. Tässä projektissa ei ole ollut seurarajoja.

Voitokas tapahtuma seuroille

Tapahtuma oli molemmille seuroille iso satsaus. Sen kokonaisbudjetti oli yli miljoona euroa. Tapahtuma oli myös taloudellisesti iso onnistuminen seuroille. Haastattelua tehdessä Ikonen katsoi tietokoneella näkyviä myyntituloja hymyissä suin.

− En lukuja lähde arvailemaan, mutta myyntilukuja katsellessa ne näyttävät hyvältä. Mitään kauhean yllättäviä kuluja ei ole vielä tullut. Seuraavaksi entisöimme jään ja puramme rakenteet. Ellei sieltä tule mitään yllätyksiä, niin kyllä me tehdään ihan hyvää voittoa.

Seurat olivat onnekkaita myös siltä osin, että ilman suurempia ongelmia selvittiin.

− Sää oli sellainen pieni haaste etukäteen. Torstaina mietimme tosissaan sellaista skenaariota, että pelaamme areenalla. Varauduimme vielä perjantainakin siihen, koska sääennuste tuulien suhteen näytti niin heikolta. Ne skenaariot eivät onneksi toteutuneet.

Ikonen myöntää, että jännittää piti loppuun asti.

− Kyllä siinä yöunia meni. Meillä oli onneksi kasassa huippuporukka, joka varautui näihin. Sää oli lopulta lähes täydellinen, ei paljoa parempaa olisi voinut toivoa.

Vaikka lauantaina areenalla pyöri kova tuuli, ei se yltynyt liian kovaksi. Ikosen mukaan tuulen olisi pitänyt kohota vielä runsaasti kovemmaksi, että pelejä ei olisi voitu pelata turvallisesti ulkona.

− Jos tuuli olisi ollut yhtämittaisesti yli 20 metriä sekunnissa, emme olisi voineet pelata ulkona. Mikäli yksittäiset puuskatkin olisivat kohonneet lähelle 25 m/s, olisimme joutuneet sulkemaan myyntitelttoja.

Viikonlopun aikana yleisöä tapahtumassa oli lähes 16 000 katsojaa. Perjantain ottelussa oli yli 1500 myymättä jäänyttä lippua, mutta lauantai oli loppuunmyyty. Tapahtumaa voi siis kutsua onnistuneeksi myös yleisön silmissä. Onko siis seuraava tapahtuma jo suunnitteilla?

− Se on aina helpompaa tehdä uusiksi, kun kerran aikaisemmin on harjoiteltu. Meillä on myös kaikki suunnitelmat tallella, mutta ehkä ensi kerralla ne ovat eri kaverit, jotka tämän tekevät. Ei nyt ainakaan ihan hetkeen tehdä uusiksi, mutta ei saa koskaan sanoa, että ei ikinä.

» Lähetä palautetta toimitukselle