Tehokas Tappara nappasi lohkovoiton
Tappara ja Red Bull München kävivät tiistai-iltana tasaisen kamppailun CHL:n lohkovoitosta. Tappara onnistui kuitenkin vieraita paremmin puolustamaan omaa maaliaan ja iski tehokkaasti omista maalipaikoistaan vieden ottelun lukemin 4–0.
Mathias Niederberger torjui vieraiden maalilla 23 kertaa.
Christian Heljanko piti maalinsa puhtaana ja keräsi yhteensä 26 torjuntaa.
Tapparan kapteeni Otto Rauhala palasi kokoonpanoon.
Tuomarikin sai osansa illan fyysisyydestä ja joutui hakemaan happea pukuhuoneen puolelta.
Veli-Matti Savinainen vei Tapparan 1–0-johtoon.
Ben Thomas laukoi silmät kiinni kiekon ylämummoon vieden Tapparan 2–0-johtoon.
Savinaisen illan toinen osuma syntyi kahden miehen ylivoimalla maalin kulmalta.
Tappara hallitsi toisen erän tapahtumia.
Taistelu lohkon kärkipaikasta oli armotonta.
Juuso Ikonen esiintyi ensimmäistä kertaa Tappara-paidassa.
Ottelu oli tasainen kamppailu, mutta Tappara oli maalipaikoissa vieraita tehokkaampi.
Kaikki kuvakoosteet
Lukko katkaisi kaksi putkea kaatamalla HIFK:n Helsingissä
LIIGA | 12.2.2025 22:10
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
- 1 / 1388
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Ruben Rafkinin aika Tapparassa jäi alle kauden mittaiseksi − ura jatkuu Örebrossa
LIIGA | SHL | 6.2.2025 12:05
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Artikkeli
Kuntopuntariennuste: Tappara on lähellä jäädä pudotuspeleistä ja KooKoo on menossa neljän parhaan joukkoon
LIIGA | 28.1.2025 8:00