Ottelu alkoi erittäin vauhdikkaasti, mutta samalla sekavasti. Harhasyötöt seurasivat toisiaan molemmilla joukkueilla.
KAC pääsee ensimmäisenä kokeilemaan ylivoimaa, mutta Tappara onnistuu pitämään pintansa. Heti perään on isäntien vuoro päästä ylivoimalle ja se tuokin tulosta. Tyler Morley vapauttaa rystylättysyötöllä Olavi Vauhkosen, joka siirtää maalivahti David Madlenerin sivuun ja nostaa kiekon hallitusta verkon perukoille.
Kuitti tulee kuitenkin nopeasti, kun KAC pääsee uudestaan ylivoimalle. Nicholas Petersen pääsee ensin hyvältä paikalta laukomaan, mutta kiekko kohoaa pleksiin ja palautuu kanadalaishyökkääjälle. Tämä toimittaa kiekon jäätä pitkin maalille, jossa maanmiehensä Matthew Neal on maskia tekemässä. Kiekko osuu Nealin luistimeen ja kimpoaa siitä maaliin. Tuomari näyttää välittömästi tarkastusta kuvanauhalta ja hetki joudutaan Hakametsässä odottelemaan ratkaisua. Koska kyseessä ei ollut ohjaavaa liikettä, hyväksytään maali ja ottelu on jälleen tasan.
Tämän jälkeen ote siirtyy vieraille ja he saavatkin luotua painetta Tapparan päätyyn. KAC onnistuu hieman onnekkaasti siirtymään 1-2 johtoon, kun viime kaudella Pelicansissa ja Lukossa pelannut Manuel Ganahl yrittää maalin takaa syöttää kiekkoa maalille. Kiekko menee Tapparan epäonneksi maalivahti Michael Garteigin luistimista maaliin ja vierasjohto on tosiasia.
Tappara on vaikeuksissa liukkaasti luistelevan vierasjoukkueen kanssa ja varsinkin puolustuspäässä tapahtuu yllättäviäkin virheitä. Maalissa Garteig tuntuu myös epävarmalta ja sylkee kiekkoja eteensä pelattavaksi.
Toisen mainoskatkon jälkeen saa Tappara pelijuonesta kiinni ja ottaa ohjat käsiinsä. Pyöritys on vahvaa ja kiekko viettää pitkiä aikoja itävaltalaisten päädyssä. Aivan erän lopussa Tapparan sinnikkyys palkitaan tasoitusmaalilla, jonka viimeistelee Charles Bertrand pyörähdyksen jälkeisellä jäänuoliaisella. Tauolle mentiin siis tasatilanteessa 2-2.
Toinen erä alkaa Tapparan vahvalla painostuksella. Isäntien liike on huomattavasti parempaa vieraisiin nähden ja kiekko pyörii näyttävästi pelaajalta toiselle. Erän isoimmat aplodit saa Ben Blood, joka kovalla taklauksellaan saa Andrew Kozekin näkemään hetkeksi tähtiä. Tappara jatkaa vahvaa pyöritystään ja pystyy pitämään painetta yllä hyökkäysalueella ja vaihtaen pelaaja kerralaan tuoreita jalkoja jäälle. KAC:in viisikko puolestaan ei pääse vaihtamaan ja väsymys on valtava ja päätyy lopulta vieraiden kaksiminuuttiseen.
Tappara pyörittää hyvin ylivoimaa peräti neljä minuuttia, mutta vailla tulosta. Laukauksia kyllä satelee kohti KAC:in maalia, mutta laukaukset tulevat melko kaukaa eivätkä aiheuta suurempaa vaaraa vieraille. KAC pääsee harvoin vierailemaan Tapparapäädyssä, mutta päästyään alueelle saavat myös heti hyvän maalintekopaikan aikaiseksi. Tällä kertaa Garteig on kuitenkin mies paikallaan ja venyttää hanskansa näyttävästi kiekon eteen.
Neljä minuuttia ennen erän loppua Tappara vihdoin palkitaan työnteostaan. Sami Moilanen katkaisee vieraiden maalin takana syötön ja siirtää kiekon nopeasti Jere Karjalaiselle, joka ei erehdy vaan vie isännät jälleen johtoon. Lisää seuraa pian uudestaan, kun Bertrand näkee hiukan huonosti sijoittuneen Madlenerin ja tolpan välissä olevan kiekonmentävän aukon ja siirtää Tapparan jo kahden maalin johtoon. Tappara jatkaa myllytystään ja KAC on aivan hätää kärsimässä. Lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähdä, joten toiselle tauolle siirrytään 4-2 Tapparan johdossa.
Kolmanteen erään Tappara tulee hiukan rauhallisemmalla temmolla, joka myöskin kostautuu aivan erän alussa. Huolimaton pakki-pakki syöttö oman maalin edessä antaa vieraille tilaisuuden kaventaa. Ensimmäisenä paikalle tulee Neal, joka ei kuitenkaan maalinteossa onnistu. Sen sijaan Bloodin kovasta taklauksesta palautunut Kozek onnistuu iskemään kiekon ohi Garteigin ja kaventaa tilanteeksi 4-3.
KAC saakin tästä uutta virtaa ja pystyy ottamaan hetkeksi ohjat omiin käsiinsä. Maalinteossa onnistuu seuraavaksi kuitenkin Tappara, kun häkki päässä pelannut Niko Ojamäki pääsee iskemään irtokiekon ohi Madlenerin ja vie isännät jälleen kahden maalin johtoon. Ottelun ratkaisumaali nähdään pian tämän jälkeen. Morley karvaa hyvin syvällä ja on päästä iskemään maalin siinä kuitenkaan onnistumatta. Paikalle säntää Kristian Kuusela, joka ei enää erehdy, vaan katkaisee vieraiden selkärangan sekä loppukirin.
Tappara jatkaa maalitehtailuaan, kun Vauhkonen pääsee nokikkain Madlenerin eikä tälläkään kertaa erehdy. Tarkka laukaus etualanurkkaan vie isännät jo 7-3 johtoon. Kahdeksannen maalin Tappara iskee ylivoimalla, kun ottelun ehdoton tähti Bertrand viimeistee hattutempuunsa.
Loppu oli lähinnä pelailua. Vierasfanit jaksoivat kannustaa omiaan tappiosta huolimatta ja toivat omalla toiminnallaan väriä Hakametsään. Kotiyleisö oli tyytyväinen saadessaan nauttia omiensa maalihanojen aukeamisesta.
Alla olevalla videolla Tapparan Sami Moilasen mietteet ottelun päätyttyä: