Tappara marssi Liigan välieriin kaatamalla TPS:n kuudennessa puolivälieräottelussa Turussa. Ottelu ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen jatkoerässä kirvesrintojen hyväksi lukemin 4–5. Seuran 11. kertaa putkeen mitalipeleihin lähettäneen maalin iski Kristian Tanus, joka oli mielissään voittomaalista, mutta samalla käänsi katseet jo tulevaan.
– Hyvä fiilis on. Tiukka sarja, ja tällä kertaa oli minun vuoroni ratkaista tämä. Koitamme hetken nauttia tästä, ja sitten menemme eteenpäin, Tanus pohti.
Jatkoaikamaalia oli Tanuksen mukaan hiottu jo pitkään.
– Aika monta kertaa kolmannen erän lopulla ja jatkoajalla pääsimme oikean puolen hyökkäyspään aloitukseen, ja aina käytimme samaa kuviota. Hyvä että joku niistä onnistui.
Palloseura antoi Tapparalle jopa odotettua kovemman vastuksen, eikä seitsemäskään ottelu ollut kaukana todellisuudesta. Tanus ei kuitenkaan ole huolissaan siitä, että Tappara eteni jatkoon suunniteltua vaikeammin, vaan hän valaa uskoa omaan joukkueeseensa.
– Sarjassa tehtiin kovasti hommia. Jaksamme sitä kautta painaa myös peleissä, pelata ja uskoa omaan systeemiimme, vaikka se ei ole aina ollut kaunista. Mutta nyt ansaitsimme voittaa.
Ottelussa nähty tuomarilinja kuumensi tunteita etenkin TPS:n leirissä. Tanuksella kuitenkin riittää ymmärrystä myös raitapaidoille.
– Mielestäni linja oli hyvä, vaikka tulikin ajoittain helppoja jäähyjä, ja osa jäähyistä jäi viheltämättä. Se kuuluu tähän, sillä tilanteet tulevat nopeasti, ja yleisönkin paine on niskassa. Se ei varmasti ole helppoa, enkä välttämättä itse haluaisi olla tuossa asussa jäällä viheltämässä.
Ylistyssanoja sankareille
Tappara saapui Turkuun poikkeuksellisesti jo perjantain välipäivänä Petri Kontiolan neuvomana. Tanus ei ole varma, aikooko joukkue ottaa Konnan opit loppukevääksi käyttöön, mutta itse kokeneelle hyökkääjälle siitä näytti olevan apua.
– Katsotaan. Petri alkaa olla tuossa jo aika iän puolella, mutta aika hienosti hän liikkuu ikäisekseen. Mennään sillä, mitä hän toivoo, ja jos hän saa parhaansa irti joka ilta, niin jatkamme sillä.
Tapparan suurin sankari kuudennessa ottelussa oli Anton Levtchi, joka iski hattutempun ohi Filip Lindbergin. Tanuksella riitti ylistyssanoja sinioranssien kultakypärälle.
– On kova äijä, vaikka häntä piti hieman rauhoitellakin kolmannen erän alussa, kun meinasi käydä hieman ylikierroksilla. Ei ollut varmaan kaukana, että hän olisi katsonut kolmannen erän ja jatkoajan tuolta katsomon puolelta, kun kävi niin kierroksilla. Piti ottaa häntä ryysyistä kiinni, ettei käy tuomareiden päälle.
– Mutta on hän kyllä todella kova jätkä. Hän osoittaa luonnettaan hyvin, kun saa vähän kiukkua päälle niin sitten ottelu näyttää tuolta.
Yksi ottelun näyttävimmistä suorituksista nähtiin kolmannen erän alussa, kun Tanus latasi komean avaussyötön jäähyaitiosta karanneelle Levtchille, joka karkasi läpiajoon tasoittamaan ottelun lukemiksi 3–3. Tanus odotti jo laiturin tekevän maaliskuun runkosarjakohtaamisessa nähdyn, taalajäillä Nikita Kutšerovin lanseeraaman "harhautuksettoman" liikkeen.
– Pelkäsin, että hän tekisi sen saman kikan, mitä teki runkosarjan lopussa täällä. Jos hän olisi tehnyt sen, niin se ei olisi varmaankaan toiminut. Mutta muuten kova luotto oli, sillä hän on niin taitava kaveri.
Toinen Tapparan avainrooliin noussut pelaaja oli maalivahti Christian Heljanko. Koko kevään tunnetun vahvasti ja varmasti torjunut maalivahti esitti kuudennessakin koitoksessa useamman näyttävän torjunnan. Tanus kehuu maalivahtiansa päästä varpaisiin.
– Hänellä on todella iso merkitys joukkueellemme. Kaikki tietävät, että hän on ollut pitkään täällä, kasvanut tuossa (Aki) Näykin kanssa ja torjunut muutaman kullankin. Huomaa hänestä sen itseluottamuksen, joka peilautuu myös koko joukkueeseen.
– Ihan huippu maalivahti, joka pelaa mielestäni ihan väärässä sarjassa. Mutta nautitaan vielä, kun hän täällä on.
Kevään asetelmat antavat vain energiaa
Hallitseva tuplamestari eteni mitalipeleihin 11. peräkkäistä kertaa. Kevättä kohden Suomessa on vallinnut esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa "Tappara vastaan muu Suomi" -henkinen asetelma. Aktiivisesti mediaa seuraava Tanus kuitenkin kokee pystyvänsä imemään vastakkainasettelusta energiaa itseensä, kuten myös muun joukkueen tavoin.
– En tiedä, tarvitseeko meidän välttämättä ketään sormille näpäyttää. Mutta kyllä olen tuota huomannut muun muassa TikTokissa, kun itsekin tykkään puhelinta räplätä. Mutta ehkä se antaa vain energiaa meille, sillä emme mielestäni ole tehneet mitään väärää, ja ansaitsemme olla jatkossa.
– Nöyrästi mennään eteenpäin ja tehdään hommia. Ei se peli yleensä valehtele lopulta, vaikka joskus tuleekin virheitä meille tai tuomareillekin.
Välierissä kirvesrinnoille vastaan luistelee sen paikallisvastustaja Ilveksen viidessä ottelussa lomalle lähettänyt KalPa. Tanus ei osaa voiton jälkeen tuoreeltaan analysoida tulevaa sarjaa, mutta hän ei itse lähtisi muuttamaan joukkueen ajattelutapaa välieriin mennessä.
– Se sarja ei hirveästi ole vielä mielessä, mutta tuossa välipäivinä katselin heidän sarjaansa, niin he pelaavat aika raikasta ja iloista jääkiekkoa. Tiukka sarja varmasti tulee.
– Se, haluammeko muuttaa mitään, on lopulta valmentajan päätös. Mutta itse en koe, että meidän tarvitsisi välttämättä muuttaa yhtään mitään. Tuossa on kuitenkin 60 peliä, harjoitusottelut, CHL ja tämä sarja pelattu aika pitkälti samaa kiekkoa. Kunhan pystymme sitä vielä kehittämään, niin uskon, että voimme mennä aika pitkälle.