18 kautta ammattilaiskiekkoa, 19:ssä eri seurajoukkueessa – Niko Hovinen päätti pitkän ja vaiheikkaan peliuransa keväällä 2024. Jääkiekkoa MM-kullan ja Suomen mestaruuden voittanut maalivahti ei kuitenkaan ole elämästään karsinut.
– Valmennushommia olen aloittanut, yksityistunteja pelkästään enkä ajatellutkaan mennä joukkueen mukaan. On ollut kivaa hommaa ja haluaisin tehdä enemmänkin, mutta tällä hetkellä parina päivänä viikossa.
Yksityistunnit ovat Hovisen mukaan olleet hyvä väylä saada valmentaminen alulle, vaikka aiempaa valmennuskokemusta ei olekaan.
– Ihan luontevalta on tuntunut tähän mennessä, eikä kukaan ole valittanut, että valmennus olisi ollut ihan hanurista. Haluan jatkossakin valmentaa, mutta sillä tavalla, että se jättää tilaa muille jutuille. Asiat ovat vielä auki, ja on niin sanotusti monta palloa ilmassa.
– Toistaiseksi en ole ajatellut lähteä Vierumäelle valmennuskoulutukseen. Mulla on tietty näkemys, miten maalivahtien pitäisi harjoitella ja luotan omaan näkemykseeni. Pystyn myös hyödyntämään omaa kokemustani peliuralta.
Kokemusta Hoviselle on tosiaan kertynyt.
Man crushista mentaalivalmennukseen
Kaksimetrinen torjuja kertoi pihapeleistä asti halunneensa olla maalivahti.
– Jollakin tapaa ehkä kiehtoi olla yksilöurheilija joukkuelajissa, ja pelipaikka on tuloksen kannalta hyvin keskeinen. Maalivahdilla on ehkä isoin vaikutusvalta lopputulokseen.
Esikuvakseen Hovinen nimeää itseään vain viisi vuotta vanhemman Kari Lehtosen, joka pelasi jo teini-ikäisenä Jokereissa ilmiömäisellä tasolla.
– Hän oli 17-vuotiaana liigajoukkueen ykkösmaalivahti, kun tulin Jokereihin. Saman tien kun näin “Kärpän” pelaamassa, niin tuli pieni man crush. Vanhemmalla iälläkin on ollut joitain maalivahteja, joita olen seurannut, mutta varsinainen idoli ja esikuva on ollut Kari Lehtonen.
Hovinen muisteli aloittaneensa Jokereissa 12-vuotiaana, mutta ensikosketus kiekkoon tuli Kauniaisissa.
– Aloitin GrIFK:ssa 9-vuotiaana ja pelasin ekan vuoden kenttäpelaajana. Muistaakseni siellä ei ollut säännöllistä maalivahdin paikkaa tarjolla, niin siirryin EJK:hon, missä olin ainoa maalivahti.
Polkuaan Jokereiden junioreista liigajoukkueeseen asti Hovinen muistelee raadollisen rehellisesti.
– Jokereissa pelasin koko junnupolun Liigaan asti. Siellä ei torjuntavastuuta Liigassa paljon tullut, mutta en ollut myöskään valmis Liigaan siinä vaiheessa. Jälkikäteen ajateltuna, ne pelit, jotka pääsin Jokereissa pelaamaan, niin ei voi sanoa, että olisin niitä ansainnut.
– Pääsin pelaamaan, koska muut veskarit olivat loukkaantuneina tai kipeinä. Jokainen tällainen näytönpaikka epäonnistui omalta osaltani. Jotain oppia niistäkin epäonnistumisista sai myöhemmälle uralle, mutta silloin en ollut vielä valmis.
Jos Jokereista löytyi maalivahtiesikuva, siirto Pelicansiin toi Hoviselle paitsi enenevissä määrin torjuntavastuuta myös merkittävän maalivahtivalmentajan.
– Ensinnäkin, Pelicans halusi mut sinne. Toiseksi, Nurmisen Pasi maalivahtivalmentajana ansaitsee isoimmat kiitokset mun urasta. Hän otti siipiensä suojaan ja alkoi kädestä pitäen kouluttaa.
Ennen siirtymistään Pelicansiin Hovinen oli pelannut Jokereissa vain viisi liigapeliä. Ensimmäisellä Lahden-kaudellaan 2008–09 tuolloin parikymppinen maalivahti sai torjuntavuoron 21 ottelussa, mutta ykköstorjujan rooli aukeni vasta pari vuotta myöhemmin.
korvienvälissä piti tapahtua kehitystä, että kestin paineet ja opin käsittelemään maalivahtipeliin liittyvän kuorman.
– Kovasti niinä vuosina tehtiin hommia, mutta se otti vielä aikansa, että työ alkoi siirtyä peleihin. Lisäksi tuolla korvienvälissä piti tapahtua kehitystä, että kestin paineet ja jännityksen ja opin käsittelemään kuorman, joka maalivahtina pelaamiseen liittyy.
– Pasi ei ollut pelkästään maalivahtivalmentajana ihan mieletön, vaan hän auttoi myös henkisellä puolella. Taistelin silloin esimerkiksi jännityksen kanssa helvetisti. “Nupe” toi ihan uudenlaisen vaatimustason itseä kohtaan.
Nurminen oli lopettanut oman peliuransa ja aloittanut Pelicansin maalivahtivalmentajana vain muutama vuosi aiemmin.
– Valmennus jäällä oli mielettömän laadukasta. Pasilta löytyi aina työkalut, jos jokin asia tuntui vaikealta. Ja hän näytti ihan kädestä pitäen, että kokeilepa näin. Nopeasti sen myös huomasi, että mitä toinen oli näyttänyt malliksi, niin se toimi ja tuntui hyvältä.
– Ja toisaalta jos jokin ei tuntunut toimivan, niin sitä ei tehty väkisin. Pasi ei yrittänyt survoa kaikkia samaan muottiin, vaan se oli yksilövalmennusta parhaimmillaan.
Karsinnoista vuodessa Liigan finaaleihin
Hovinen pelasi kaudella 2010–11 ensimmäistä kertaa Liigassa ykkösmaalivahtina. 49 runkosarjaottelun jälkeen päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,59 ja torjuntaprosentti 92,1. Pelicansin kausi päättyi kuitenkin karsintoihin, mihin palataan Hovisen kanssa tarkemmin myöhemmin.
Karsintoja seuranneella liigakaudella Pelicans taisteli mestaruudesta finaaleissa, mikä on historiallinen tasonnosto.
– Iso juttu oli Kai Suikkasen tulo valmennukseen. Ja kyllähän siinä myös pelaajahankinnat osuivat kohdilleen: Ryan Lasch ja Justin Hodgman huikeat ulkomaalaiset, lisäksi tulivat Seikolan Markus, Luttisen Arttu, Wärnin Max ja myös Koskirannan Tero pelasi huippukauden.
Hovinen tiedostaa finaalipaikan olleen monen tekijän summa, mutta korostaa joukkueen arkisen vaatimustason kasvaneen radikaalisti.
– Treenipeleistä lähtien tavoitteena oli vain voittaa, ja sitten yhtäkkiä alettiinkin voittaa. Siitä kääntyi sellainen buusti. Ja totta kai laadukas harjoittelu tuki sitä, että pelattiin luistelevaa ja kiekollistä lätkää.
– Itelläkin oli kelpo kausi, mitä nyt loppukaudesta taistelin loukkaantumisten kanssa. Isossa kuvassa moni asia loksahti sillä kaudella kohdalleen ja saatiin iso tasonnosto vuodessa, vaikka finaaleissa ei ihan riittänytkään.
Ennen liigafinaaleja Hovinen oli ehtinyt kokea myös MM-kisat, tosin kolmantena maalivahtina ilman peliaikaa.
– Leijonissa pelasin muistaakseni kaksi treenipeliä ennen MM-kisoja. Siinä tapahtui vuoden aikana älyttömästi asioita. Ensimmäinen kausi Liigassa ykköstorjujana ja kauden päätteeksi oletkin yhtäkkiä maajoukkueen mukana ja vielä juhlimassa MM-kultaa. Sitä on vaikea selittää, asioita vain tapahtui.
Hoviselle ainoiksi jääneet MM-kisat oli nautinnollinen kokemus, eikä rooliin sopeutumisessa ollut vaikeuksia.
– Tärkeintä oli olla siinä porukassa ja osasin laittaa sen perspektiiviin, ettei tämä ole jokapäiväistä hommaa eikä ihan kaikki pääse tätä kokemaan. Se oli tosi magee kokemus ja otin siitä ilon irti.
– Oma rooli oli myös alusta tiedossa, niin hoidin hommani niin hyvin kuin pystyin ja muun ajan nautin kisafiiliksestä. En ollut aiemmin ollut Leijonissa ja yhtäkkiä olinkin MM-kisoissa, niin olihan se uskomattoman hieno kokemus.
MM-kisakevääseen osui toinenkin merkittävä urakäänne eli NHL-sopimus.
– MM-kisojen aikaan agentti soitti Bratislavaan asiasta ja tuli kaksi päivää myöhemmin hotellille sopimuspapereiden kanssa. Sopimus tuli ihan puskista, eikä kauden aikana ollut mitään puheita.
Minnesota Wild oli varannut Hovisen viidennellä kierroksella vuonna 2006, mutta sopimuksen hän teki Philadelphia Flyersin kanssa.
– Wildin development campilla kävin kaksi kertaa, mutta muuta yhteydenpitoa ei heidän kanssaan muistaakseni ollut. Pelaajaoikeudet raukesivat jossain kohtaa, niin Flyers tarjosi sopimusta. Tehtiin kahden vuoden diili eli ensimmäisen kauden pelaan Suomessa ja toiseksi vuodeksi menen Pohjois-Amerikkaan. Ja se olikin kaikin puolin vaikea kausi.
“Tammikuussa mietin, että olen edelleen ECHL:ssä eikä tämä tunnu omalta jutulta”
Kausi 2012–13 oli NHL:n kolmas työsulkukausi, joten monet NHL-pelaajat pitivät pelituntumaa yllä pelaamalla AHL:ssä. Esimerkiksi Flyersin tuolloisessa AHL-joukkueessa Adirondack Phantomsissa torjuivat NHL:ssä jo meritoituneet Brian Boucher ja Michael Leighton.
Hovinen aloitti kautensa ECHL:ssä, mikä on maalivahtien kohdalla sinänsä yleistä, koska pelipaikkoja on niin paljon vähemmän tarjolla kuin kenttäpelaajille. Suomalaisella oli kuitenkin erityiset haasteensa jo kauteen valmistautumisessa.
– Alla oli Liigan finaalien jälkeen tehty lonkkaleikkaus, enkä silloin tajunnut, mitä olisi vaatinut kuntouttaa itsensä sellaiseen kuntoon, että olisin ollut valmis pelien alkaessa. Oma valmistautuminen meni pieleen, ja muistan, että kapeaan kaukaloon sopeutumisessa oli tosi pitkään vaikeuksia.
Uransa alussa Hovisella oli vaikeuksia maalivahtipelin henkisen kuorman kanssa, mihin hän sai laadukkaan maalivahtivalmennuksen ansiosta apua. Pohjois-Amerikassa vastaavaa ei Hovisen mukaan ollut saatavilla.
– Maalivahtivalmennusta ei juuri ollut. ECHL:ssä kävi Flyersin maalivahtivalmentaja joinain päivinä, työsulun takia varmaankin oli aikaa. Hänen kanssaan ei kuitenkaan löytynyt yhteistä säveltä, mikä osaltaan vaikeutti sopeutumista.
Oma valmistautuminen meni pieleen, ja muistan, että kapeaan kaukaloon sopeutumisessa oli tosi pitkään vaikeuksia.
Hovinen teki jo paluuta Eurooppaan, mutta päätyikin loppukaudeksi Edmonton Oilersin organisaation AHL-joukkueeseen.
– Se taisi olla tammikuuta, kun mietin, että olen edelleen ECHL:ssä eikä tämä tunnu omalta jutulta. Olin lähdössä takaisin Eurooppaan ja sopimuksen purkamiseksi minut laitettiin siirtolistalle. Sainkin yllättäen puhelun Oilersista, että he haluavat poimia minut, että menisin AHL-joukkue Oklahoma City Baronsiin pelaamaan.
Loppukausi sujui alkukauteen verrattuna paremmin, ja sopeutumista helpotti, kun joukkueessa oli muita suomalaisia: Teemu Hartikainen, Toni Rajala ja Antti Tyrväinen, joka oli Hoviselle tuttu jo Pelicansista.
– Oklahoma City oli kiva kaupunki, ja kevät meni pelillisestikin ihan ok verrattuna syksyyn ja alkutalveen. AHL:ssäkin Oilersin maalivahtivalmentaja kävi vain yksittäisen päivän harvakseltaan.
Kauden jälkeen Hovinen jatkoi uraansa Euroopassa, kuten oli aikonut jo kesken kauden.
– Jatkosta Pohjois-Amerikassa ei oikeastaan edes neuvoteltu, koska KHL:stä tuli hyvissä ajoin kyselyä. Kausi Pohjois-Amerikassa oli ollut vaikea ja KHL-tarjous oli taloudellisesti niin hyvä, että päätin katsoa sen kortin. Pitkään sitä puntaroin silloin ja jälkikäteenkin jossitellut, että olisiko pitänyt jäädä katsomaan, jos jokin tarjous olisi tullut.
Tyhjennysmyynnit marraskuussa ja muita vain KHL-juttuja
– Novokuznesk oli karu tehdaskaupunki, pienen budjetin seura ja jäähalli oli ikivanha.
Kauden 2013–14 Hovinen aloitti Metallurg Novokuzneskissa, missä pelasivat myös Tuukka Mäntylä ja Marko Anttila. Hovisen kausi kuitenkin jatkui 18:n pelatun ottelun jälkeen Admiral Vladivostokissa.
– Montaa peliä ei taidettu voittaa syksyn aikana, ja ekaa kertaa olin mukana tyhjennysmyynneissä, jotka alkoivat jo marraskuussa. Liksat oli myöhässä joka kuukausi, ja lennot oli aika jänniä.
Sopeutuminen venäläiseen kulttuuriin ei ollut ainakaan helpompaa kuin Pohjois-Amerikassa, missä Hovinen oli ensi kerran pelaamassa Suomen ulkopuolella.
– Mielenkiintoinen kokemus toisaalta nähdä tuollainen kulttuuri. Sitä on vaikea selittää. Kun asuu Siperiassa, sitä on aika kaukana koto-Suomesta ja se vaatii aika paljon sopeutumista. Siinä totta kai auttoi, että joukkueessa oli muita suomalaisia ja yksi kanadalainen, joka puhui vähän venäjää.
Seuran mukaan ei ollut mitään vammaa, ja itsestä tuntui kuin joku olisi koko ajan työntänyt haarukkaa jalkaan.
KHL-kausi toi muassaan myös lisää terveysmurheita.
– Toinen lonkka hajosi KHL-kauden aikana, mistä seurasi henkisesti kovaa taistelua. Seuran mukaan ei ollut mitään vammaa, ja itsestä tuntui kuin joku olisi koko ajan työntänyt haarukkaa jalkaan. Se jätti vähän nihkeän maun loppukauteen, mutta kauden jälkeen pääsin leikkaukseen.
– Täytyy nostaa hattua jätkille, jotka KHL:ssä pelasivat monta vuotta. Toiminta siellä on aika uuvuttavaa henkisesti. Vuosi oli itselle riittävä siinä kohtaa.
“Vuosi leikkauksen jälkeen lääkkeiden päihdekäyttö oli jo päivittäistä”
Hovinen sai lonkkaleikkauksen jälkeisen kivun hoitoon oksikodonia, joka on keskushermoston kautta vaikuttava opioidi. Mainitussa tilanteessa oksikodonin käyttö on sinänsä suositusten mukaista, mutta Hovisen kohdalla lääkkeen aiheuttama euforia eli voimakas hyvänolontunne johti nopeasti unilääkkeiden päihdekäyttöön.
– Toisen lonkkaleikkauksen jälkeen päihdekäyttö iski täysillä päälle. Olin käyttänyt ennen leikkaustakin, mutta ajattelen käytön olleen jollain lailla kontrollissa. Vuosi kyseisen leikkauksen jälkeen lääkkeiden päihdekäyttö oli jo päivittäistä.
Leikkauksen jälkeisellä kaudella 2014–15 Hovinen pystyi vielä keskittymään laadukkaasti myös jääkiekkoon, vaikka riippuvuussairaus taustalla etenikin salakavalasti.
– Kuntoutin itseäni pitkään ja olin pelikunnossa loka- tai marraskuussa, jolloin kaudet ovat käynnissä eikä maalivahdille ole tarjolla kuin pätkäsopimuksia, ellei joku ole loukkaantunut vakavasti tai pelaa päin persettä. Mulla oli pelihalut korkealla ja olin valmis hyppäämään mihin tahansa.
– Sain Salzburgiin muistaakseni puolentoista kuukauden sopimuksen ja tavoite oli päästä testaamaan lonkan toimivuutta ja pelaamaan muutama peli. Se pätkä meni ihan ookoo, ja tulin sopimuksen päätyttyä takaisin Suomeen.
Loppukauden Hovinen pelasi Ruotsissa.
– Luulajasta tuli uusi sopimustarjous ja lähdin sinne vain huomatakseni, että Joel Lassinantti napsi kiitettävällä tasolla kiekkoja kiinni. Pääsin pelaamaan yhden pelin Frölundaa vastaan ja se meni ihan perseelleen. Kahden erän jälkeen mut otettiin vaihtoon ja näytönpaikka oli siinä.
– Sanottiin, että voin jäädä, mutta peliaikaa ei luvata ja saisin lähteä, jos löytyy pelipaikka. Malmö oli siinä kohtaa kiinnostunut, ja onneksi lähdin sinne, koska peliuran parhaat muistot on siltä keväältä.
Keväällä 2015 Hovinen pelasi uransa toisissa karsinnoissa, mutta käsitellään molemmat karsinnat kohta omana kokonaisuutenaan.
Syksyllä 2015 nimittäin alkoi kiihtyä se riippuvuussairauden eteneminen, joka lopulta johti Hovisen uran ja ennen kaikkea elämän kannalta merkittävään päätökseen hakeutua päihdehoitoon.
– Olin Kärpissä pienen pätkän, Iiro Tarkilla oli muistaakseni sormi murtunut. Aloitin yhden pelin ja mut otettiin kesken vaihtoon. Sitten siirryin Pelicansiin ja siellä ei missään vaiheessa homma kulkenut oikeaan suuntaan.
– Päihde oli siinä kohtaa mielessä ykkösenä. Jääkiekko ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ihan rehellisesti sanottuna.
Jääkiekkoa ammatikseen pelaaville kyseessä on harvinainen mahdollisuus saada elanto rakkaasta harrastuksesta. Hovinen osaa aktiivisesta riippuvuudesta raittiiksi toivuttuaan tiivistää oivasti, kuinka merkityksetöntä aiemmin intohimoa herättänyt laji oli päihdyttävään ja riippuvuutta aiheuttavaan lääkeaineeseen verrattuna.
– Totta kai kävin treeneissä ajallaan ja hoidin hommani, mutta oman pelin tasolla ja lopputuloksella ei ollut mitään väliä. Toivoin vain pelin päättymistä ja odotin pääsyä lääkepurkille. Asioiden tärkeysjärjestys oli ihan väärä, mikä kertoo riippuvuussairauden voimasta.
Syksy 2016 toi kaivatun muutoksen.
– Sain ihme ja kumma vielä KHL-sopimuksen Medveščak Zagrebiin, mutta sama juttu jatkui siellä ja sairaus meni vain pahempaan suuntaan. Luojan lykky sain potkut ja hetki sen jälkeen tajusin, että jotain on tehtävä.
– Elämä oli väärillä urilla ja voin todella huonosti sekä fyysisesti että henkisesti. Tajusin pyytää apua ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Päihdehoidon jälkeen Hovinen pääsi jatkamaan pelaamista vielä samalla kaudella.
– Muistan ensimmäisen pelin KalPan kanssa siltä kaudelta, kun olin ollut jonkin aikaa selvin päin. Peli meni tosi hyvin, sain isot kiksit pelaamisesta pitkästä aikaa ja oli helppo tajuta, mikä oli jarruttanut omaa tekemistä. Oli todella palkitsevaa huomata, että homma rokkaa taas.
Hovinen pelasi kauden 2016–17 aikana KalPan jälkeen vielä KooKoossa ja Sveitsissä Lausannessa.
– Nautin pelaamisesta eikä missään vaiheessa ollut huolta retkahtamisesta. Olin sinut sen kanssa, että olen päihderiippuvainen. Ennen hoitoon menoa oli niin paska olo, että pelko sen toistumisesta oli tarpeeksi iso motivaattori. Varmasti on helpottanut raittiina olemista, kun urheilullisesti onnistuminen tuli heti.
Kahdet erilaiset karsinnat
Liigakarsinnat on pelattu viimeksi keväällä 2013, ja viimeisin karsintojen kautta Liigaan noussut seura on Kärpät kaudelle 2000–01. Kabinettipäätöksillä ovat sittemmin pääsarjaan nousseet KalPa, Sport, KooKoo ja Jukurit.
Hovinen pelasi liigakarsinnoissa keväällä 2011, kun Pelicans taisteli sarjapaikastaan Mestis-kärki Sportia vastaan.
– Henkisesti karsinnat oli ihan vitun järkyttävä kokemus, Hovinen tiivistää.
Pelicans voitti karsinnat suoraan neljässä ottelussa, mutta sarja ei ollut aivan niin yksiselitteinen.
– Ensimmäinen ottelu oli tiukka, ja Sportilla oli alussa hyviä paikkoja. Toisessa pelissä olimme muistaakseni Vaasassa häviöllä 0–3, mikä oli älyttömän paha paikka, mutta nousimme tasoihin ja 4–3-voittoon. Sen jälkeen tuli tunne, että kyllä tämä tästä kairataan.
– Tasoero oli ulkopuolisen silmin varmaan aika iso, mutta ei sitä itse pelatessa näe samalla tavalla, kun mitä vaan voi tapahtua. Jos olisimme hävinneet avauspelin tai toisen pelin Vaasassa, niin henkisesti asetelma olisi ollut heti aivan toinen. Paineet oli järkyttävät.
Kausi oli Hovisen ensimmäinen ykkösmaalivahtina, ja uran alussa hänellä oli ollut vaikeuksia nimenomaan paineiden käsittelemisessä.
– Henkilökohtaisella tasolla se oli ihan nappikausi, vaikka olimmekin sarjassa viimeisinä. Sillä kaudella tuli aika paljon kiekkoa kohti, niin siinä sitten kehittyi.
Neljä vuotta myöhemmin Hovinen torjui karsinnoissa Ruotsissa ja päinvastaisessa roolissa, kun Malmö tavoitteli nousua pääsarjaan.
– Seuran puolelta oli painetta, koska sarjanousua oli yritetty kahdeksan vuotta. Tuolloin SHL:n joukkuemäärää myös nostettiin kahdella, niin sen aisti, että nyt oli se hetki sarjanousulle. Itse olin vain fiiliksissä, kun olin kuntouttanut itseni pelikuntoon ja sain pelata taas.
Alkukaudesta 2014–15 Hovinen torjui Salzburgissa muutaman ottelun, mutta Malmössä hän oli vastuunkantaja.
– Nautin vain tilanteesta, kun sain pelata, ja peleissä oli kunnon panokset. Siinä kohtaa Leksandilla oli kaikki paineet, kuten meillä oli Pelicansissa Sportia vastaan. Se oli urani korkein saavutus, vaikka olenkin ollut mukana Suomen mestaruuden ja maailmanmestaruuden voittaneissa joukkueissa.
SHL-nousu oli urani korkein saavutus, vaikka olenkin ollut mukana Suomen mestaruuden ja maailmanmestaruuden voittaneissa joukkueissa.
– Malmössä omalla tekemiselläni oli kuitenkin niin oleellinen panos, että se menee edelle, vaikka en yhtään vähättelekään kokemuksiani mestarijoukkueista.
Joka kausi voitetaan mestaruuksia, mutta sarjanousu on harvinaisempi saavutus.
– Muistan, kun summeri soi ratkaisevan pelin päätteeksi, niin koko kroppa ikään kuin tyhjeni. Sitä oli fyysisesti ihan loppu ja henkisestikin oli antanut kaikkensa.
Malmö pelasi ensin viiden ottelun Slutspelsserienin, joka alkoi kolmella tappiolla. Myös Direktkval-sarjassa Malmö oli selkä seinää vasten.
– Tuntui kuin se koko kevät olisi ollut yhtä karsimista. Olimme Leksandia vastaan 2–3-häviöllä, mutta voitimme kutospelin kotona. Sen jälkeen oli tunne, että voitamme myös seiskapelin. Mutta olihan se älyttömän hieno tunne, kun nousu varmistui ja kovat bileet siitä käynnistyi.
– Suomessa ei ehkä täysin ymmärretä, kuinka iso juttu karsinnat Ruotsissa on. Itsellekin se tuli yllätyksenä.
Peliuran renessanssi
Rikkonaisten kausien jälkeen Hovinen pelasi pitkästä aikaa kauden 2017–18 yhdessä joukkueessa eli KalPassa, mutta rikkonaisuutta mahtui tähänkin kauteen.
– Aloitin kauden KalPassa hyvin ja muistaakseni pidin sarja-avauksessa nollapelin, mutta valitettavasti oli alkukaudesta selän kanssa ongelmia eli selkä kramppaili. Peli jouduttiin jossain kohtaa viheltämään poikki, ja kuntoutin itseäni kymmenen viikkoa.
– Loppukausi vedettiin Denis Godlan kanssa koko lailla tasan. Onnistunut kausi sekä tilastojen valossa että siinä mielessä, miltä pelaaminen tuntui.
Seuraavalla kaudella Hovisen kokemuspankkiin päätyi taas uusi joukkue ja sarja.
– Iserlohnista tuli kysely, ja DEL:ssä pelaaminen oli taas hieno kokemus kiekkokulttuurin puolesta. Siellä pelattiin hyvätasoista lätkää, vaikka päästä päähän -peli ei olekaan kovin maalivahtiystävällistä. Diggasin kuitenkin siitä, että koko ajan tapahtuu.
Saksassa Hovinen törmäsi jopa Suomea kovempaan harjoitteluun.
– Siellä treenattiin sairaan kovaa. Ainakin meidän jengissä, tiedä sitten johtuiko siitä, että hävisimme koko ajan. Mutta laadukasta ja kovatasoista harjoittelua. Se oli luisteluvoimainen sarja ainakin silloin, ja varsinkin pohjoisamerikkalaisilla oli kova taistelu pelipaikoista.
– Pelipäivät olivat pääsääntöisesti perjantai ja sunnuntai, satunnaisesti oli viikolla pelejä. Maanantai oli sunnuntain pelin jälkeen yleensä välipäivä. Tiistaista torstaihin treenattiin salilla ja jäällä, perjantaina oli peli ja lauantain voisi kuvitella olevan omatoimista harjoittelua ennen sunnuntain peliä, mutta jäällä oltiin joukkueena.
DEL:n jälkeen Hovinen siirtyi Sportiin, missä kertyi lopulta torjujan uralle Pelicansin jälkeen toiseksi eniten pelejä.
– En ajatellut ennakkoon pelaavani Sportissa niin pitkään, mutta olin Saksasta palattuani työtön ja halusin taas päästä pelaamaan. Vaasassa oli kuitenkin sairaan kivaa. Meillä oli hyvä porukka joka vuosi, vaikka pelillisesti olikin haastavaa. Pienen budjetin seuralta vaaditaan kova taistelu päästä pudotuspeleihin.
– Jos jotain negatiivista pitää keksiä, niin pitkät pelimatkat oli aika hanurista, mutta siihenkin tottui. Kaiken kaikkiaan sairaan mageet neljä vuotta, tykkäsin Vaasasta älyttömästi ja vieläkin on paljon kavereita siellä. Olisin voinut olla pidempäänkin.
Lähes koko Hovisen Vaasan-jakson ajan Sportin päävalmentajana oli Risto Dufva.
– Dufva osasi entisenä maalivahtina käsitellä hyvin, ei tosin aina silkkihansikkain. Rehti keskusteluyhteys oli kuitenkin koko ajan. Tiukka ja vaativa valmentaja, en yhtään ihmettele, että hän on tuollaisen uran vetänyt. Tulimme hyvin juttuun ja monet naurut on saanut nauraa, hän on melkoinen sanaseppo.
Toinen mestaruus ja uran joutsenlaulu
Neljäs Sport-kausi muuttui Hovisen kohdalla yllättäen kullanhohtoiseksi.
– Keväällä 2023 Sportissa oli tyhjennysmyynnit, ja minun toivottiin etsivän uusi seura. Tappara etsi loppukaudeksi toista maalivahtia, kun Vilho Heikkinen oli loukkaantunut.
Tuona keväänä Tappara voitti toisen peräkkäisen mestaruutensa, minkä jälkeen tupla on venynyt triplaksi.
– Tappara oli ylivoimaisesti paras organisaatio, missä urallani olin. En yhtään ihmettele, että he kannua nostelee vuodesta toiseen. Sitä on vaikea selittää, mutta sen aisti heti, että täällä kaikki tekeminen on ihan eri tasolla.
Uransa viimeisen kauden Hovinen pelasi Helsingin IFK:ssa, ja kausi oli yksi konkarin uran parhaista.
– HIFK:ssa pelityyliäni saatiin vähän hienosäädettyä, ja hyvin tuntui toimivan. Ikää kun tulee, niin tietyt ominaisuudet ehkä heikentyvät tai eivät ainakaan kehity. En myöskään murehtinut viime kautta, vaan nautin, kun pääsin pelaamaan.
– Jos olisin aiemmin tajunnut nauttia lätkästä täysillä, niin ehkä ura olisi ollut vähän erilainen.
Pelaamisen päättymisen kanssa Hovinen on sinut.
– Lopettamisesta ei tullut identiteettikriisiä, ihan hyvät on fiilikset. Aikansa kutakin. Olisin ehkä voinut vielä pelata, ja pelaaminen olisi ollut kivaa. En kuitenkaan yhtään kaipaa matkustamista ja kotoa poissa olemista. Vammojakin on ollut sen verran, että ei riitä, kun laittaa kamat niskaan ja menee jäälle. Sitä valmistautumista ja muuta en ikävöi alkuunkaan.
– Pelikavereita jään uralta eniten kaipaamaan. Ja fiilistä pukukopissa voitetun pelin jälkeen.
Sen sijaan nykypäivän koppimusaa Hovinen ei jää kaipaamaan.
– Se on mielestäni karmeaa paskaa. Olen vanhan liiton rokkijätkä, niin teknojumputus ei iske ei sitten millään tavalla.
jonkinlainen viritys on olemassa päihdetyöstä ja Jotain alan kyllä tekemään.
Jääkiekko on antanut Hoviselle paljon.
– Olen nähnyt ja kokenut maailmaa. Ei ehkä ollut ideaalitilanne, että joukkueita kertyi noin paljon, mutta sain kokea eri kulttuureita ja erilaisia toimintatapoja. Olen tavannut paljon ihmisiä lajin parissa ja ollut erilaisten valmentajien kanssa tekemisissä.
Raitistuneella ex-kiekkoilijalla on myös ulkojääkiekollisia suunnitelmia.
– Kun ilmoitin peliuran lopettamisesta, niin tässä on tullut kaikennäköisiä yhteydenottoja ja myös tuolta päihdepuolelta, että haluaisinko tehdä jotain. Ehdottomasti haluan, kun vain saadaan asiat loksahtamaan.
Kerrottuaan julkisesti lääkeriippuvuudestaan ja ennen kaikkea toipumisestaan Hovinen visioi myös matalan kynnyksen tukipuhelinta muusikko Rane Raitsikan kanssa, joka oli Hoviselle itselleen tärkeä tuki raitistumisessa.
– Ranen kanssa en ole nyt puhunut, mutta jonkinlainen viritys on olemassa päihdetyöstä. Jotain alan kyllä tekemään.