HPK:n kausi on ollut hankala, joukkue oli kokematon ja pisteet kiersivät kaukaa. Jokainen joukkue pitää kuitenkin sisällään monia tarinoita, ja yksi uskomattomimmista on Miro Karjalaisen paluu kiekkokaukaloihin ja Liiga-tasolle usean selkäleikkauksen jälkeen.
Raamikas puolustaja palasi 499 päivän jälkeen kaukaloon tammikuun lopulla. Paluu oli työn, tuskan ja monen epätoivoisen päivän takana.
– Kyllä siinä käytiin synkissä vesissä. Jääkiekko laitettiin ihan sivuun, kun pyrittiin turvaamaan edes se, että pystyisi elämään lopun elämää ilman kipuja ja liikkumaan normaalisti, Karjalainen muistelee.
Tärkeintä ei paluun jälkeen ollut saavutettujen tehopisteiden määrä tai se, kuinka paljon peliaikaa kertyi ottelua kohden. Tärkeimmän asian hän oli jo saavuttanut puettuaan HPK-paidan jälleen ylleen.
Jääkiekko laitettiin ihan sivuun, kun pyrittiin turvaamaan edes se, että pystyisi elämään lopun elämää ilman kipuja.
– Se oli ykköstavoite, että pääsee pelaamaan. Se oli jo henkisesti niin iso voitto kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.
Välillä puolustaja ei tiennyt miten päin olla, kun kivut määrittivät elämää. Kun syyt kipujen takana selvitettiin, alkoi kuitenkin armoton kuntoutus ja ajatus paluusta alkoi kirkastua.
– Käänteentekevin hetki oli viimeinen leikkaus, jonka jälkeen ajattelin, että minulla on mahdollisuus. Kroppa alkoikin toimimaan ja päätin, että kuntoutan tästä itseni pelikuntoon. Käänsin epäilijöiden kommentit voimavaraksi ja mietin vain, että saatana, aion näyttää kaikille.
Lähes puolentoista vuoden tauko päättyi lopulta tammikuussa Lahdessa. Karjalaisen olo oli kuin lapsella karkkikaupassa.
– Kyllähän se järjettömän hyvältä tuntui, ihan kuin olisi ollut jälleen pikkupoika, joka hyppäsi jäälle ensimmäisiin peleihinsä. Jääkiekko tuntui siinä vaiheessa paljon hauskemmalta kuin muistin.
Ensimmäisessä kotiottelussa 30. tammikuuta hän iski maalin ja tappeli Ilveksen Jérémy Grégoiren kanssa.
– Vähän siinä meni lataus yli, mutta olen aina mennyt sillä mentaliteetilla, että mieluummin yli kuin ali. Aina pystyy tarvittaessa jarruttamaan, Karjalainen nauraa.
Pelien katsominen ei innostanut
Loukkaantumisen aikana Karjalainen ei juurikaan pelejä katsonut. Hän kokee, että ollessaan kokoonpanosta sivussa syystä tai toisesta, on helpompaa jättää ottelut katsomatta suurien tunteiden vuoksi.
– Elän niin tunteella, kun tiedän, että en voi auttaa. Yleensä seurasin vain tulokset, joskus saatoin katsoa ottelua kolme minuuttia ja joskus kaksikin kokonaista erää. Joskus, kun olen ollut pelikiellossa, olen ajoittanut harjoituksena niin, että olen treenaamassa samaan aikaan kuin muut pelaavat. Silloin ei ehdi peliä seuraamaan.
Karjalainen ei suinkaan ollut ainoa HPK-pelaaja, jonka kautta värittivät loukkaantumiset tai pitkät poissaolot. Kausi oli monella tapaa hankala.
– Kausi oli joukkueelle vaikea, kun loukkaantumissuma on ollut aika iso. Harva se päivä sai kuulla, että taas on toisella paikat rikki. Tämän vuoksi pelaaminen oli todella rikkonaista.
– Pelasimme kuitenkin hyviä pätkiä, mutta jänne yksinkertaisesti vain katkesi. Totta kai joukkuekin muuttui, kun pelaajia myytiin, mutta ei se peli oikein missään vaiheessa lähtenyt kunnolla rullaamaan.
HPK:n joukkue muuttui aiemmasta kaudesta jonkin verran ja suurin muutos nähtiin penkin takana, kun Maso Lehtonen hyppäsi ensimmäistä kertaa Liiga-seuran puikkoihin. Karjalaisella on ensikertalaisesta vain hyvää sanottavaa.
– Maso on hyvä äijä ja hän on kokemusta vaille valmis valmentaja. Hän saa tästä kaudesta sekä hyviä että huonoja juttuja taskuun ja hän varmasti oppi paljon lisää valmentamisesta. Jossakin vaiheessa hän on entistä parempi Liiga-tason valmentaja.
"Haluan pystyä rehellisesti katsomaan itseäni peilistä"
HPK:n kausi tulee päätökseensä tiistaina, kun joukkue matkaa vielä kertaalleen Tapparan vieraaksi. Katseet on pääosin jo käännetty tulevaan, mutta viimeinenkin peli halutaan vielä hoitaa kunnialla loppuun.
– Ihan hyvillä mielin lähdemme kohti ottelua, vaikka tiedämme, että kausi loppuu aikaisin. Sille ei kuitenkaan enää voi mitään.
Karjalaisen pelaaminen on vielä epävarmaa pienen loukkaantumisen vuoksi. Hän kuitenkin iloitsee siitä, että tällä kertaa kyseessä ei ole selkä, vaan pelitilanteessa syntynyt pieni vamma.
– Kaikilla on varmaan ensimmäisenä selkä mielessä, mutta se on täysin kunnossa. Sain vain tuossa kylkeen osumaa viime pelissä, niin käyn sen kuvauttamassa.
Puolustajalla itsellään ei ole kauden jälkeiselle ajalle juuri suunnitelmia. Kesällä tavoitteena on kuitenkin treenata kovaa ja kuroa umpeen se ero, joka on syntynyt loukkaantumisen aikana.
Loppuu kiekko milloin tahansa, haluan pystyä katsomaan itseäni peilistä ja sanomaan, että annoin kaikkeni
– Kesä menee aikalailla treenatessa, kun on niin pitkä poissaolo takana. Kenties käymme perheenä jonkun reissunkin tekemässä, mutta se on vasta puheen tasolla, Karjalainen heittää.
Sen koommin Karjalainen ei halua tulevaisuutta miettiä, vaan tavoite on sama kuin se on ollut jo muutaman vuoden ajan.
– Loppuu kiekko milloin tahansa, haluan pystyä katsomaan itseäni peilistä ja sanomaan, että annoin kaikkeni, tämän enempää en pystynyt antamaan ja tämän parempaa minusta ei tullut.
– Mihin tie ikinä viekään, muualle Suomeen tai ulkomaille, haluan pystyä rehellisesti katsomaan itseäni peilistä, Karjalainen päättää.
