Pitkä tappioputki painaa Sveitsiin täksi kaudeksi siirtyneen Jerry Turkulaisen mieltä – "Olemme ajoittain olleet todella kaukana pisteistä"

Muut Sarjat / Haastattelu
Turkulainen iski viime kaudella Liigassa peräti 63 tehopistettä.
Jerry Turkulaisen ensimmäinen kausi ulkomailla on ollut tähän mennessä kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. HC Ajoie kyntää seitsemän ottelun tappioputkessa, eikä oma pelikään ole vielä asettunut uomiinsa. Mieli on silti kirkas, ja Turkulaisen arkea värittävät niin Liigan kuin NHL:n seuraaminen.

JYP-kannattajat saivat pitkään nauttia Liigassa Jerry Turkulaisen taikurimaisista otteista. Puhetta ja huhuja ulkomaille siirtymisestä oli vuosi toisensa jälkeen, mutta vasta viime kauden päätteeksi puheet muuttuivat todeksi.

Ensimmäinen kausi ulkomailla on vasta alussa, mutta jo tässä vaiheessa takana on paljon negatiivisia kokemuksia. Turkulaisen edustama sveitsiläinen HC Ajoie ei ole voittanut seitsemästä ottelusta vielä yhtäkään, ja joukkueen maalierokin on tyrmäävä 9–32. 

– Tilastoja katsoessa sitä väkisinkin miettii, että kausi olisi kyllä voinut alkaa paremminkin. Ei se auta kuin polkea vain eteenpäin, Turkulainen pohtii.

Pitkä tappioputki painaa väkisin takaraivossa, vaikka sen yrittäisi sulkea pois mielestä. 

– Olemme hyökänneet todella heikosti ja tehneet vähän maaleja. Jos olisimme olleet lähellä voittoja, se ei tuntuisi niin paljoa. Nyt olemme kuitenkin ajoittain olleet todella kaukana pisteistä.

Lähimmäksi voittoa Ajoie on päässyt kotiottelussaan EV Zugia vastaan, kun ottelu päättyi 1–3. Edellinen kamppailu tiistaina päättyi lukemin 0–5, ja kahdesti vastustaja on iskenyt Ajoien verkkoon kuusi maalia.

– Tässä vaiheessa pitää edetä vain peli kerrallaan. Tärkeintä on nyt saada käännettyä kelkka ja saada sekä itselle että joukkueelle sellainen fiilis, että pystymme kyllä haastamaan joukkueita. Meidän pitää jättää kaikki sinne jäälle, Turkulainen analysoi.

"Se näyttää, onko pelaaja hyvä vai ei"

Viime kaudella Liigassa peräti 63 (21+42) tehopistettä iskenyt Turkulainen myöntää, että suunnitelma ulkomaille siirtymisestä oli päässä jo useamman vuoden ajan. Tavoitteena oli päästä joko Ruotsiin tai Sveitsiin. Kun Ajoie kesken viime kauden tarjosi sopimusta, ei Turkulainen omien sanojensa mukaan miettinyt kauaa asiaa.

– Tämä tuntui ja tuntuu edelleen hyvältä tähän hetkeen. Minua olisi harmittanut, jos en olisi nyt tarttunut mahdollisuuteeni, etenkin, kun keskusteluja oli käyty Suomen ulkopuolella jo pidemmän aikaa. Tein sopimuksen tänne jo kesken viime kauden.

Vaikka joukkue majailee sarjan jumbosijalla, on hyökkääjä kuitenkin sopeutunut hyvin. NL tuntuu Turkulaisen mielestä hänelle sopivalta sarjalta.

– Pelaaminen on todella erilaista verrattuna Suomeen. Täällä ei pakitella, vaan mennään hyvää vauhtia eteenpäin. Nopeita tilanteita syntyy jatkuvasti, ja vaikka en ole tyytyväinen omaan starttiini, olen yleisesti tykännyt kaikesta täällä.

Jääkiekko on lajina sama kaikkialla maailmassa, mutta pelityylit eroavat toisistaan. Turkulainen ei voi vielä sanoa sopeutuneensa täysin NL:n pelityyliin, mutta se ei ole asia, johon hän päivisin keskittyy.

– Olen pitkään pelannut Suomessa, joten voisi sanoa, että osaan pelata kuten siellä pelataan. Pelaajan täytyy kuitenkin sopeutua aina ympäröivään pelitapaan välittämättä siitä, missä pelaa. Se näyttää, onko pelaaja hyvä vai ei, Turkulainen lausuu.

Turkulainen on pelannut Liigassa ainoastaan JYPin paidassa. Kaksi edellistä kautta toivat yli 50 pistettä.

Liiga ja NHL kiinnostavat oman kiekkoarjen keskellä

Vaikka Turkulainen matkasi Keski-Eurooppaan, ei Liiga ole jäänyt unholaan. Hyökkääjä seuraa tarkkaan sitä, miten JYPillä menee.

– Seuraan Liigaa yleisesti, mutta luonnollisesti etenkin JYPiä. Pelit alkavat täällä yleensä niin myöhään, että Suomessa ottelut käynnistyvät jo sillä aikaa, kun istumme esimerkiksi bussissa matkalla vierasotteluihin. Silloin tulee peli käynnistettyä.

Myös suomalaisten NHL-pelaajien otteet kiinnostavat, vaikka kokonaisia pelejä ei aikaerojen vuoksi tule katsottua.

– Muutama tuttu pelaa NHL:ssä, joten seuraan sitä, miten heillä menee. Lisäksi tykkään katsoa, kuka on tehnyt pisteitä ja maaleja eli käyn vähintään tulokset tarkistamassa.

Suomalaispelaajia tulee vastaan myös Sveitsissä, sillä lähes kaikilla seuroilla on palkkalistoillaan suomalaisia. 

– Tuttuja on kiva moikata. Kyllä ennen peliä moikkaamme ja etenkin pelien jälkeen käymme heittämässä muutamat läpät. On kiva aina puolin ja toisin kysellä, miten kenelläkin menee.

Turkulaisen lisäksi Ajoiessakin on useampi suomalainen, sillä joukkueessa pelaavat Julius Nättinen ja Oula Palve. Lisäksi seura uutisoi keskiviikkona Kristian Näkyvän saapuvan koeajalle joukkueeseen.

– Tuttujen suomalaisten läsnäolo helpottaa. Voimme puhua suomea keskenämme, ja kun mukana on jo aiemmin täällä pelanneita, toimintatapoihinkin pääsee nopeammin kiinni, Turkulainen kehuu.

Vaikka kausi on vielä alussa, on Turkulaisella kuitenkin selvät sävelet sen suhteen, miten arjen ja pelaamisen tulisi tästä eteenpäin jatkua. Huumorinkukkakaan ei ole lakastunut.

– Ensimmäiseksi minun täytyy saada täytettyä oma tonttini. Kaikki lähtee itsestäni. Sen jälkeen vasta voin katsoa ympärilleni.

– Vähän nyt tuli tylyjä vastauksia, kun sarjataulukosta näkee, että huonosti on mennyt. Ehkä myöhemmin kauden aikana olisi voinut saada toisenlaisia kommentteja, mutta pääasia on, että viihdyn ja tykkään täkäläisestä kiekosta, Turkulainen nauraa.

» Lähetä palautetta toimitukselle