- Minulla oli tänään vapaapäivä, joten oma pelaamiseni oli varsin huonoa. Kolme pistettä jäi kuitenkin joukkueelle ja siihen täytyy olla tyytyväinen, Aki Keinänen kertoi ottelun jälkeen.
- Eilen LeKi oli aavistuksen verran parempi kuin me, mutta tänään pelasimme selvästi paremmin.
TUTOn kevät on jatkunut samalla kaavalla kuin koko kulunut kausi kaiken kaikkiaan: turkulaisten peli on ollut nousujohteista muutamaa heikompaa peliä lukuunottamatta.
- Itselläni on selvästi joulun jälkeen ollut parempi vaihde päällä. Joukkuekin on pelannut hyvin. Muutama heikompi peli on takana, mutta nyt ollaan taas voittojen tiellä. Tästä on hyvä jatkaa.
Pitkän aikaa sarjataulukon toista sijaa pitänyt TUTO tippui kevään alkupuolella yhden pykälän alemmas. Sijalta kolme turkulaiset ponnahtivat kuitenkin takaisin vakiopaikoilleen peli-ilmeen koettua pientä paranemista. Keinänen itse ei ole huolissaan taulukossa tapahtuvista muutoksista.
- Tämä on todella tasainen sarja. Hyviä joukkueita on paljon. Meidän muutama huonompi peli näkyi sitten heti sarjataulukossa, Keinänen harmitteli.
- En koe, että olisimme väsyneet tai pelanneet huonosti. Ehkä muut joukkueet ovat vain parantaneet.
Maalit syntyvät selvällä työnjaolla
Mestiksen kuluvan kauden toinen revanssiviikonloppu on nyt takana eikä runkosarjaakaan ole jäljellä enää kuin viiden kierroksen verran. Viime kauden maalikuninkaaksi kruunattu Keinänen lupailee maaleja vielä viimeisillekin peleille.
- Jos mailat vain toimivat, niin yli kaksikymmentä maalia pitäisi runkosarjan loppuun mennessä olla, maalitykki lupaili hymyillen.
Kuluneella kaudella Aki Keinänen on pelannut kakksoketjun hyökkäyksessä pääsääntöisesti Tuukka Pulliaisen ja Samu Pitkäsen rinnalla. Selvä työnjako on tehnyt ketjusta tehokkaan.
- Meidän ketjussa on selvä työnjako. Pulliainen, jonka kanssa olen aikaisemminkin pelannut TUTOssa, pyrkii luomaan peliä ja itse pyrin sitten sitä kautta ampumaan paljon ja tekemään niitä maaleja. Samu puolestaan on kova tekemään töitä.
TUTOn pudotuspelipaikka on ollut jo pitkän aikaa varma asia, mutta töitä koko joukkue on saanut tehdä sen saavuttamiseen. Peli kulkee nyt mallikkaasti, mutta alkuvaikeudet turkulaisillakin ovat olleet.
- Alku oli hieman vaikea, kun pelitavat ja valmentajat vaihtuivat. Siitä se meidän peli sitten onkin vain kiihtynyt ja voittoja on sitä kautta tullut. Kun jokainen tietää mitä tekee, peli näyttää hyvältä.
Kevät tulee olemaan jännittävää aikaa TUTOn leirissä. Pudotuspelejä odotetaan luonnollisesti kovalla innolla.
- Tottakai pudotuspeleihin on mukava lähteä. Nyt tilanne on erilainen kuin viime kaudella. Viimeksi pääsimme juuri ja juuri pudotuspeleihin, mutta nyt näyttää siltä, että tappelemme kotiedusta loppuun asti, Keinänen kertoo.
- Meillä on mahdollisuuksia mennä miten pitkälle vain. Meillä on hyvä joukkue.