Tondiraban jäähallin seiniä koristavat isot bannerit, joissa poseeraavat Pelicansin pelaajat. Ravintolatiskien yläpuolella olevat hinnastot ovat suomeksi, turkoosit ja Pelicans-logoin koristellut.
− Tämä on meidän kotiottelumme ja siksi toimme tänne tätä rekvisiittaa. Saamme hyvän, kotoisan tunnelman. Henkilökunta on tehnyt loistavaa duunia. Siinä on hommaa, kun se oma tuttu ympäristö tuodaan muualle ja kaikki toimintamallit rakennetaan uudestaan. Nyt on hyvä fiilis, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu totesi tyytyväisenä hetki ennen ovien aukeamista.
Henkilökunta koostuu sekä suomalaisista että virolaisista. Pelicans on tuonut kymmeniä henkilöitä Suomesta Tallinnaan. Turvajärjestelyt pyörivät pitkälti paikallisvoimin, mutta luonnollisesti yhteistyössä Pelicansin turvapäälliköiden kanssa.
Ihan yhdessä hujauksessa ei Liiga-ottelu toteudu. Ensimmäisen kerran pallo pyörähti todenteolla eteenpäin yli vuosi sitten.
− Katselin vanhoista sähköposteista, että yhdeksäs tammikuuta kävimme ensimmäisen kerran täällä. Silloin teimme sen henkisen päätöksen. Sen jälkeen tämä on vaatinut lukuisia ja lukuisia käyntejä täällä.
Joukkue saapui Tallinnaan jo perjantaina. Ohjelmassa oli mediatilaisuuden ja harjoitusten lisäksi myös edustustehtäviä paikallisessa ostoskeskuksessa. Mukana on myös pelaavan kokoonpanon ulkopuolisia pelaajia. Heillä on erilaisia edustustehtäviä ottelun aikana.
− Tämä on spesiaalitapahtuma ja halusimme kaikki paikalle, myös ne pelaajat, jotka eivät pelaa. Vastaanotto on ollut erittäin positiivinen. Täällä on orastava kiekkoinnostus ja toivottavasti tämä buustaa myös Viron jääkiekkoa, Kolu kehui.
Vielä Kolulla ei ole seuraava ulkomailla pelattava ottelu mielessä. Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin, mutta tapahtuman jälkeen on vielä tarkemman analyysin aika.