Uuden-Seelannin maajoukkueen ykkösmaalivahti Rick Parry, 25, urakoi käytännössä ilman kunnon lomaa kolme kautta putkeen. Viime vuonna Parry pelasi Dunedin Thunderin joukkueessa NZIHL:ssä, ja elokuun puolivälissä loppuneen kauden jälkeen hän pakkasi laukkunsa ja suuntasi Ranskaan toteuttaakseen pitkäaikaisen unelmansa: pelata jääkiekkoa ammatikseen.
Ranskasta Parry suuntasi muutaman viikon tauon jälkeen ensin Tšekkiin maajoukkueleirille, mistä matka jatkui Turkkiin 2B-divisioonan MM-kisoihin, josta muistoksi jäi hopeamitali.
Kuluneen kesän Whangareista, Pohjoissaarelta kotoisin oleva Parry pelasi AIHL:ssä, Australian Ice Hockey Leaguessa edustaen Adelaide Adrenalinea.
Tie näinkin korkealle on ollut erittäin mutkainen ja pomppuisa, sisältäen kipua ja pettymyksiä, riemukkaita onnistumisia ja itsensä ylittämisiä. Varsinkin kun pelipaikkana on maalivahti, taloudellinen ja ajallinen panos on ollut merkittävä, jotta Parry on voinut edes haaveilla ammattimaisuudesta. Maassa, jossa jääkiekko on vielä lapsenkengissään.
Olisi sama asia, jos suomalainen rugbyn pelaaja onnistuisi pääasiassa kotimaassa harjoittelemalla saavuttamaan ammattilaissopimuksen johonkin keskitasoiseen rugbymaahan.
"Lapsena harrastin kaikkea mahdollista, rugbya, jalkapalloa, koripalloa, uintia ja surffausta. Olin myös lehdenjakaja."
Mighty Ducks innoittajana
- Lapsena harrastin kaikkea mahdollista, rugbya, jalkapalloa, koripalloa, uintia ja surffausta. Olin myös lehdenjakaja ja halusin hoitaa työt mahdollisimman nopeasti, jotta ehtisin urheilemaan enemmän. Sitä varten ostin rullaluistimet, jotka jalassa hoidin lehdenjakoa, muistelee Parry.
- Olin nähnyt Mighty Ducks -elokuvan ja halusin todella kovasti aloittaa jääkiekkoilun, mutta asuin parin tunnin ajomatkan päässä jäähallista, joten aloin pelata rullakiekkoa kun olin noin 9-vuotias.
Parry muutti muutamaa vuotta myöhemmin 12-vuotiaana Aucklandiin. Siellä hän päätti kokeilla maalivahdin roolia, koska hänen joukkueellaan oli vaikeuksia saada ketään pysyvästi tolppien väliin.
- Olin ollut jalkapallomaalivahtina koulussa ja ajattelin kokeilla, koska halusin pelata enkä ihmetellä. Joukkueellamme oli vain Franklinin katukiekkopatjat, joten jokainen veto aiheutti mustelman tai teki kipeää. Vanhemmillani ei ollut paljon rahaa, mutta jotenkin he löysivät sitä, jotta sain omat patjat. Olen myös tehnyt paljon erilaisia töitä saadakseni hankittua tavaroita, Parry muistelee.
Parry pelasi kokoaikaisesti rullakiekkoa 16-vuotiaaksi asti, kunnes hänen hyvä ystävänsä tutustutti hänet jääkiekkoon.
- Olin 16-vuotias, kun pelasin ensimmäistä kertaa jäällä. Jääkiekko on aina ollut minulle suurin intohimo, oli se sitten rulla- tai jääkiekkoa. Rakastan kilpailemista ja joukkueympäristöä.
Vuonna 2004 Parry valittiin Aucklandin U19-joukkueeseen, ja sieltä hänet valittiin kevään 2005 U18-maajoukkueeseen Bulgariassa pelattuun 3-divisioonan MM-turnaukseen.
- Pelasin turnauksessa kaksi nollapeliä Turkkia ja Bulgariaa vastaan. Olin niin koukussa pelaamiseen, että sain houkuteltua isäni hankkimaan ainoan Australian ja Uuden-Seelannin alueella olleen kiekkotykin, innostuu Parry ja jatkaa:
- Etsimme tyhjän varastorakennuksen, jossa hän ampui viikonloppuisin minua kohti satoja laukauksia, mikä kehitti pelisilmääni ja -asentoani. Enimmäkseen käytin rullaluistimia, koska jää oli kallista ja tarvitsimme vain vähän tilaa, Parry kertoo harjoittelustaan.
Toronto kutsui
Seuraavalla kaudella Parry edusti maataan U20-ikäluokan 2-divisioonassa Romaniassa. Sillä kertaa ei nollapelejä ollut tiedossa, sillä kolmella ketjulla turnaukseen saapunut Uusi-Seelanti hävisi kaikki viisi peliään valtaisalla maalierolla 2-64. Parry jakoi torjuntavastuun lähes tasan Zak Nothlingin kanssa, eivätkä torjuntaprosentit mairitelleet kumpaakaan niiden ollessa Parrylla 57,7 ja Nothlingilla 60,0.
Kova kyyti ei lannistanut Parrya, ja valmistuttuaan lukiosta vuonna 2006 hän suuntasi yksin yhteen maailman kiekkohulluimmista kaupungeista, Torontoon.
- Asuin siellä 13 kuukautta itsekseni. Olin saapuessani 18-vuotias ja tunsin sieltä vain yhden henkilön. Jääaikaa löytyi helposti, mutta heidän systeemiin oli vaikea päästä sisään. Löysin maalivahtivalmentaja Jamie McGuiren, ja hän piti maalivahtikoulua. Hän otti minut suojiinsa ja valmensi minua. Korvauksena valmensin itse pikkulapsia hänen klinikoillaan ja leireillään. Hänen avullaan kehityin paljon pelaajana ja ihmisenä asuessani siellä.
Parry kävi kokeilemassa onneaan muutamissa junioreiden try-outeissa, joissa oli 30 maalivahtia tavoittelemassa kahta pelipaikkaa. Lopulta hänelle löytyi pelipaikka GMHL:ssä ensimmäistä kauttaan pelanneen Richmond Hill Rams -nimisestä joukkueesta.
| Rick (vir. Richard) Parry | |
|---|---|
| Syntynyt | 2.11.1987 Whangareissa |
| Ensimmäinen miesten maaottelu | 7.4.2008 Uusi-Seelanti vs. Islanti (4-6) |
| Miesten maaottelut | 14 |
| Ensimmäinen nollapeli | 16.4.2009 Uusi-Seelanti vs. Irlanti (9-0) |
| Paras torjuntaprosentti MM-turnauksessa | 100% (II-Divisiionan MM-turnaus 2011) |
| Mitalit | Yksi kulta, kaksi hopeaa |
| U20 maaottelut | 5 |
| U18 maaottelut | 4 |
| Ottelut NZIHL:ssä | 75 |
| Paras torjuntaprosentti NZIHL:ssä (koko kausi) | 90,0% |
| Mestaruudet | 0 |
| Ottelut Ranskan kolmannella sarjatasolla | 16 |
| Ottelut Australian Ice Hockey Leaguessa | 18 (Torjuntaprosentti 88,3%) |
- Olin heidän kolmosmaalivahtinsa ja sain peliaikaa ehkä sata minuuttia. Se otti itseluottamuksen päälle, mutta olin jäällä neljästi viikossa.
Parry palasi kotiin vuonna 2007 West Auckland Admiralsin joukkueeseen.
- Halusin viettää enemmän aikaa Whangareissa asuvan isäni kanssa, joten muutin sinne ja ajoin edestakaisin Aucklandiin kaksi kertaa viikossa harjoituksiin ja peleihin. Se ei riittänyt minulle, joten rakensin isäni kanssa minikaukalon hänen omistamansa varaston perälle.
Parry harjoitteli kotioloissa muutaman kerran viikossa, ja häntä kohti ammuttiin kiekkotykillä joka harjoituksissa 300-400 kiekkoa. Hänet valittiinkin kauden jälkeen Admiralsin MVP:ksi, ja kauden huipennuksena hänet kutsuttiin ensimmäisen kerran Ice Blacksin koejaksolle.
- Halusin niin kovasti joukkueeseen, että lisäsin harjoituksiini peiliesteen, kimmokelaukauksia ja ammuimme kiekkoja nyt maksiminopeudella (145 km/h) kymmenen metrin etäisyydeltä. Pääsin maajoukkueeseen ja olin tulokkaana vuoden 2008 kisoissa.
Ennen kuin Parry matkusti Australiassa pelattuun 2-divisioonan turnaukseen, hän lensi Torontoon harjoitellakseen muutaman päivän silloisen Toronto Maple Leafsin maalivahtivalmentaja Steve McKichenin kanssa.
- Työskentelimme muutaman jutun kanssa, ja hän näytti minulle Maple Leafsin pukuhuoneen. Pääsin myös istumaan Vesa Toskalan ja Andrew Raycroftin taakse heidän harjoitusten ajaksi. Se oli uskomatonta, Parry kertaa kokemustaan.
Kotikisat ja suomalaisvalmennusta
Uusi-Seelanti putosi vuoden 2008 kisojen jälkeen alimmalle sarjaportaalle, mutta sai seuraavana vuonna yrittää nousua kotiyleisön edessä. Parry oli muuttanut opiskelemaan Otagon yliopistoon Dunedineen, ja kisat pelattiin hänen uudessa asuinkaupungissaan. Kisoissa hän saavutti miesten arvokisojen ensimmäisen nollapelinsä ja johdatti Uuden-Seelannin takaisin 2-divisioonaan.
- Kun lähdin opiskelemaan, minua kohti oli ammuttu koneella yli 30 000 laukausta. Siksi tunsin olevani huippukunnossa kisoissa. Oli mahtavaa voittaa kultaa kotona.
Samana vuonna hän sai harjaannuttaa taitojaan myös suomalaisopein, maalivahtivalmentaja Jarmo Hautakosken opastuksella.
- Isäni oli häneen usein yhteydessä sähköpostitse, koska Jarmo on lihakauppias ja hän käy melko usein Uudessa-Seelannissa. Jarmo oli kiinnostunut näkemään pelaamistani, koska hän ei tiennyt paljoakaan Uuden-Seelannin jääkiekosta. Hän antoi vierailullaan minulle joitakin vinkkejä.
- Seuraavana vuonna maajoukkueemme oli harjoitusleirillä Vierumäellä ja Jarmo tuli sinne poikansa Valtterin kanssa opastamaan minua ja meidän toista maalivahtia.
Ammattimaisuus lähestyi
Parryn oli tarkoitus olla Virossa pelatussa 2-divisioonan turnauksessa joukkueensa ykkösmaalivahti, mutta leirillä pelatussa koripallo-ottelussa syntynyt reisivamma vei hänet kuuden viikon sairauslomalle. Joukkueella oli mukana vain kaksi maalivahtia, joten hän oli joka pelissä pelivarusteisiin pukeutuneena vaihtopenkillä toivoen, ettei torjuntavastuun kantanut Zak Nothling vain loukkaantuisi.
Kakkosmaalivahtinsa avulla Uusi-Seelanti saavutti säilymistavoitteensa voittamalla turnauksessa Israelin ja Kiinan sijoittuen turnauksessa neljänneksi.
Vuotta myöhemmin 2011 Parry palasi maajoukkueeseen vahvempana kuin koskaan. Pohjois-Korea vetäytyi Australiassa pelatusta 2-divisioonan turnauksesta, ja lyhyen matkan vuoksi se pystyi lähettämään Melbourneen lähes parhaan mahdollisen kokoonpanon.
- Olin todella itsevarma ja keskittynyt valmistautuessani otteluihin. Tein kaikki varotoimenpiteet etten loukkaantuisi, muistelee Parry.
Parry pelasi kaksi joukkueen neljästä ottelusta joissa hän nollasi Belgian ja Meksikon. Niiden avulla Uuden-Seelanti saavutti turnauksesta sensaatiomaisesti hopeaa, joka oli siihen mennessä selkeästi maan paras saavutus arvokisoissa.
- Se oli yksi upeimmista hetkistäni erityisesti, koska isäni oli lentänyt paikalle katsomaan otteluitani, Parry hehkuttaa.
Vuonna 2012 hän joutui kuitenkin jättämään matkan Islantiin väliin saadakseen tutkintonsa valmiiksi ja säästääkseen rahaa Euroopan matkaa varten. Parry pystyi tutkintonsa tuoman turvan avulla toteuttamaan pienemmällä riskillä pitkään haaveena olleen unelmansa pelata jääkiekkoa ammatikseen.
Hän yritti tavoitella pelipaikkaa myös Suomesta, mutta mikään joukkue ei ollut valmis testaamaan hänen taitojaan.
- On aina suuri kunnia ja etuoikeus edustaa kotimaataan. Minua harmitti valtavasti, etten voinut pelata silloin [Islannissa].
"On aina suuri kunnia ja etuoikeus edustaa kotimaataan."
Joukkueelta puuttui turnauksesta yli puolet vakiokokoonpanon pelaajista mukaan lukien parhaat maalivahdit, ja tuloksena oli putoaminen alempaan sarjaan.
Parry pelasi seuraavan kauden Dunedin Thunderin joukkueessa, jolloin hän pelasi tilastollisesti uransa parhaan kauden hänen torjuntaprosenttinsa ollessa 90,0. Thunder jäi kuitenkin vaivaisen pisteen päähän finaalista.
- Samana viikonloppuna kun valmistuin, Ranskan kolmannella sarjatasolla pelaava Jokers de Cergy tarjosi minulle ensimmäistä ammattilaissopimustani. Olin auttanut heidän apuvalmentajaansa saapumaan Dunedineen 2010, joten hän tiesi kykyni ja tarjosi minulle paikkaa.
Ranska jäi vahvasti Parryn mieleen länsipariisilaisseuran pitkien pelimatkojen, tasokkaan jääkiekon ja joukkueen managerin linjausten vuoksi.
- Pääsin näkemään suurimman osan maasta, kun pelasimme joka puolella. Lähdimme perjantai-iltana 14 tunnin bussimatkalle Touloniin bussilla, jossa penkit sai käännettyä sängyiksi. Perillä keli oli kuin Aucklandissa talvisin, muistelee Parry.
- Joukkueemme manageri oli uusi ja hänellä oli erilainen näkemys kuin pelaajilla siitä, mihin suuntaan toiminta pitäisi kääntää. Se teki elämän välillä hankalaksi.
- Aamulla kävin punttisalilla ja iltaisin harjoituksissa neljä kertaa viikossa. Pelejä oli kerran viikossa joka lauantai. Tämän kääntöpuoli oli löytää päivälle tekemistä. Välillä tuntui haastavalta pysyä älyllisesti virkeänä, Parry kertoo kiekkoilijan arjestaan.
Parryn mukaan Ranskassa peli oli paljon nopeampaa, ja totutteluun meni muutama viikko.
- Suurin osa pelaajista osasi luistella ja laukoa erittäin hyvin. Joukkueessamme oli hyviä vahvistuksia Slovakiasta, Venäjältä ja Suomesta. Lisäksi oli mahtavaa saada varusteista alennusta ja ilmaisia mailoja koko kauden ajan, joukkueen ykkösmaalivahti Parry hehkuttaa.
Australian kummalliset säännöt
"Australialaiset ajattelivat, että ihmiset tylsistyvät jos heidän pitää istua katsomossa koko 20 minuutin erän ajan"
Parry ei vieläkään malttanut jäädä kesälomalle, vaan hänen matkansa jatkui Turkista Australiaan ja Adelaide Adrenalinen joukkueeseen Australian Ice Hockey Leagueen, AIHL:ään.
- Pelatessani Ranskassa juttelin muutaman seuran kanssa AIHL:ssä ja NZIHL:ssä, ja oli veitsenterällä, kummassa sarjassa pelaisin. Luulen, että minulle oli hyvä kokea sarjan taso ja nähdä, miten asiat tehdään täällä.
Suurin ero AIHL:n ja NZIHL:n välillä syntyy yksinkertaisesti rahan voimalla.
- Peli on hieman nopeampaa, sarjassa on enemmän joukkueita (8) ja otteluita pelataan 28. Sarjassa on enemmän rahaa, joten AIHL:n seurat pysyvät palkkaamaan hyvätasoisia vahvistuksia.
Varsinkin lentomatkoihin kuluu budjetista suuri osa, koska välimatkat ovat lähes joka paikkakuntien välillä liian pitkät inhimillisiä bussimatkoja varten. Länsirannikolla sijaitsevan Perthin lyhin pelimatka on Adelaideen, johon matkaa kertyy "vain" noin 2100 kilometriä.
- AIHL:n pelaajat ovat taitavia ja nopeita ja vahvistukset ovat tasokkaita. Luulen, että NZIHL ei ole paljon perässä. Meiltä puuttuu ehkä syvyyttä, mutta näkemäni perusteella uusiseelantilaisten junioreiden kehittyminen näyttäisi palvelevan NZIHL:ää enemmän kuin paikallisten junioreiden kehitys AIHL:ää. NZIHL on parantunut viime vuosina paljon.
Erikoisin eroavaisuus löytyy kuitenkin peliajasta.
- Erien pituudet ovat 15, 15 ja 20 minuuttia, mikä on melko outoa. Aikaisemmin kaikki erät olivat 15 minuutin mittaisia. Luulen, että he siirtyvät vähitellen täysiin 20 minuutin eriin tulevina kausina.
Syy lyhyempään peliaikaan on myös vähintään mielenkiintoinen.
- Kun liiga perustettiin [vuonna 2000], australialaiset ajattelivat, että ihmiset tylsistyvät jos heidän pitää istua katsomossa koko 20 minuutin erän ajan, Parry nauraa.
Arvokas oppitunti
Runkosarja on saatu Australiassa päätökseen ja Parryn harmiksi Adelaide jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Kolmen peräkkäisen kauden jälkeen hän pääsee vihdoin lepäämään ja keskittymään työntekoon.
- Minulle on tarjottu erittäin hyvää työtä Uudessa-Seelannissa, joten palaan kotiin kauden loputtua. Kolme peräkkäistä kautta on keholle rankkaa, joten odotan innolla kesää. Huhtikuussa pelaan taas maajoukkueessa, Parry lupaa.
- Tein paljon töitä päästäkseni siihen missä olen nyt. Tunnen itseni vähän väsyneeksi ja tarvitsen tauon, jotta löydän rakkauden peliin uudestaan. Nyt tähtään siihen, että menestyn uudessa liiketoimessa jonka otan pian vastaan.
Yli vuoden mittainen lähes tauoton jääkiekkokausi oli Parrylle antoisa, mutta vaati myös paljon. Hän sai kokea miten rankkaa ammattimaisuus on, ja miten kovaa työtä kaiken saavuttaminen vaatii.
Seuraavan jokainen jääkiekolla tai millä tahansa lajilla tienaamisesta haaveileva nuorukainen saisi kehystää seinälle ohjetaulukseen.
- Silmäni avautuivat sille, miten ammattimaista urheilu voi olla. Se ei ollut millään muotoa paras sarjataso jolla pelata, ja palkkani oli melko pieni. Tajusin, että voit tehdä kovasti töitä ja uhrata monia asioita päästäksesi tietylle tasolle, mutta päästäksesi yhtään pidemmälle, täytyy olla tietoinen siitä henkisestä taakasta joka syntyy, kun olet erossa perheestäsi, taloudellisista rajoitteista ja paljosta matkustelusta. Lisäksi, jos ei omista mitään kontakteja, tai sinut luetaan tuontipelaajaksi, esimerkiksi EU:n ulkopuolelta tuleva pelaaja, on todella vaikea tehdä tällä uraa.