Avangard Omsk saapuu otteluun tappio Ak Bars Kazanille niskassaan. Edellisessä ottelussa koettu 5–3 tappio tarkoitti sitä, että Avangard voi parhaimmillaan olla toinen KHL:n itäisessä konferenssissa. Pahin haastaja on kahden pisteen päässä tuleva Barys Nur-Sultan.
Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen vastus on joka tapauksessa paha, sillä vastaan asettuu todella suurella todennäköisyydellä Salavat Julajev Ufa tai Metallurg Magnitogorsk.
Avangard liisi vuoden alussa kahdeksan ottelun voittoputkessa, mutta tämän jälkeen on ollut huomattavasti tahmeampaa. Joukkue on edellisestä kuudesta pelistään voittanut ainoastaan kaksi, mutta pisteitä on karttunut silti neljästä pelistä mukaan.
Avangardin parhaana pistemiehenä häärii 45 tehopistettä kerännyt Kirill Semjonov, joka muodostaa erittäin vaarallisen hyökkäyskolmikon yhdessä Semjon Koshelevin ja Sergei Šumakovin kanssa.
Myös joukkueen ulkomaalaisia on hyvä pitää silmällä, sillä Taylor Beck, Rob Klinkhammer ja Brandon McMillan ovat myös erittäin vaarallisia pelimiehiä.
Puolustuksesta löytyy myös suomalaispuolustaja Ville Pokan johdolla laatua. Pokan lisäksi Vjatšeslav Voinov ja ex NHL-puolustaja Cody Franson muodostavat jykevän kolmikon, johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Voinov taisteli muun muassa Mikko Lehtosen kanssa puolustajien pistepörssin voitosta pitkän aikaa, mutta Lehtonen karisti venäläisen perästään.
Jokerit on TsSKA Moskovan jälkeen sarjan toiseksi paras vierasjoukkue
Maalilla perjantain ottelussa todennäköisesti torjuu ykkösmaalivahti Igor Bobkov, jonka torjuntaprosentti on yli 93.
Jokerit ilman Kivistöä haastamaan Avangardia
Helsingin Jokerit joutuu tulemaan toimeen runkosarjan kolmanneksi viimeisessä ottelussa ilman luottopuolustaja Tommi Kivistöä, joka kärsii perjantain ottelussa edellisessä ottelussa tulleen pelikieltonsa.
Jokereilla on alla todella vahva jakso, sillä edellisestä neljästä ottelusta tilille on tullut kolme voittoa ja yksi tappio voittomaalikisassa. Edellisessä ottelussa Jokerit murskasi kotijäällään pahan kilpakumppaninsa Dinamo Moskovan maalein 5–0.
Jokerit on TsSKA Moskovan jälkeen sarjan toiseksi paras vierasjoukkue tämän kauden KHL:ssä. Vieraissa joukkueen peli onkin kulkenut laadukkaasti, sillä marraskuun puolivälin Traktor-ottelun jälkeen narripaidat ovat hävinneet ainoastaan kolme kertaa vieraissa, kun vierasotteluita on ollut 15 kappaletta.
Edellisessä ottelussa Jokerit sai kokoonpanoonsa takaisin puolustajajätti Oliver Lauridsenin, jonka ei pitänyt enää tällä kaudella pelata. Lauridsen ei minuutteja kuitenkaan Dinamoa vastaan saanut, mutta oletettavasti peliaikaa on luvassa perjantain ottelussa.
Lisäksi Jokerit teki mielenkiintoisen kokoonpanomuutoksen edelliseen otteluun, kun Saku Mäenalanen nostettiin kolmoskentän laidasta Nicklas Jensenin ja Henrik Haapalan väliin kakkoskentän keskelle, ja Petri Kontiola sai seurata pelin katsomosta. Tämän muutoksen myötä Jokereilla on kolme erittäin laadukkaasti toimivaa kenttää.
Joukkueiden kauden aiempi kohtaaminen oli syyskuussa, kun KHL-kausi käynnistyi. Tuolloin Hartwall Arenalla Avangard oli parempi luvuin 3–1. Jatkuuko sama tahti vai onko Jokereista haastamaan Bob Hartleyn äärimmäisen laadukkaasti valmennettu joukkue?