Jokerien kahden ottelun tappioputki päättyi viime torstaina Severstal Tšerepovetsin vieraana vakuuttavalla pelillä. Severstal-ottelussa Jokerien ketsuppipullo poksahti auki viiden osuman muodossa.
Voitto irtosi myös lauantain vieraskiertueen viimeisessä ottelussa Lokomotiv Jaroslavlia vastaan. Lokomotiv-kamppailu oli kliininen tasaisen kamppailun puolustusvoitto.
Tänään Hartwall Arenalla Jokerien vieraaksi saapuva Moskovan Spartak ei välttämättä tarjoa sellaista vastusta kuin TsSKA edellisessa kotiottelussa sunnuntaina 27.9. Helsinkiläiset eivät kuitenkaan voi lähteä takki auki uuteen otteluun, sillä vierailla on nälkäisiä hyökkääjiä hyökkäyskalustossaan.
Jori Lehterän alkukausi on mennyt duurissa joukkueen ailahdellessa
Spartak on aloittanut kauden mollivoittoisesti voittaen 11 ottelustaan ainoastaan neljä taistoa. Yksi voitoista tuli Moskovan-paikalliskamppailussa Dinamoa vastaan vasta voittomaalikilpailun jälkeen.
Ainoana suomalaisena venäläispainoitteisessa joukkueessa hyökkäävä Jori Lehterä on pelannut esiintynyt kuitenkin pirteästi. Seitsemässä ottelussa hän iskenyt tehot 3+9=12.
Jokereiden ja Spartakin kohtaamiset ovat olleetviime vuosina tiukkoja ja tasaisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, joten Helsingissä nähdään mielenkiintoinen kiekkoilta.
Loukkaantuneet pelaajat
Spartakilla puolustaja Nikita Sokolov sekä Jokereilla hyökkääjät Julius Junttila ja Aleksi Halme ovat loukkaantumisten takia sivussa illan ottelusta.
Jokerien kokoonpano
Veli-Matti Savinainen – John Norman – Brian O'Neill
Nicklas Jensen – Jordan Schroeder – Iiro Pakarinen
Henrik Haapala – Saku Mäenalanen – Eeli Tolvanen
Jesse Joensuu – Peter Regin – Marko Anttila
Mikko Lehtonen – Jonathan Pudas
Jakub Krejčík – David Sklenicka
Niklas Friman – Tommi Kivistö
Janis Kalnins (Anders Lindbäck)