Jokerit myllytti pelin venäläisjoukkueen päätyyn heti alusta asti. Isäntien harvat tilanteet olivat yksittäisiä pystyhyökkäyksiä. Jokereilla alussa harmia tuotti lähinnä tehottomuus hallinasta huolimatta.
Toisen erän puolivälissä vieraat saivat viimein hanat auki onnekkaasti, kun kiekko pomppasi päädystä Nicklas Jensenin luistimen kautta maaliin. Tämän jälkeen Jokerit latoi erän loppuun pari tyylikästä osumaa ja ilta oli käytännössä taputeltu.
- Viime aikoina ei ole minulle juuri pomppinut, joten otan mielelläni tällaisenkin osuman, Jensen hymyili.
- Joskus se on turhauttavaa, kun hallinnasta huolimatta maaleja ei tule. Tänään pysyimme kuitenkin kärsivällisinä ja tiesimme, että osumia tulee vielä. Avausmaalin jälkeenkin jatkoimme samaa peliä ja painetta, se oli jutun juoni tänään.
Peliä kuvaa varsin hyvin se, että HK Sotši koko ottelun aikana Jokereiden alueella yhteensä alle kolme minuuttia ja laukoi 13 kertaa kohti maalia. Kovinkaan suurta tuskastumista tämä ei joukkueessa aiheuttanut, sillä isännät vaikuttivat halukkailta vain pelaamaan minuutit pois kellosta.
Jokereita pisteet kiinnostivat enemmän, kun suomalaisjoukkue latoi jo kahdessa erässä yli 20 laukausta. Päätöserässä vieraatkin nostivat jo jalkaa kaasulta ja laskettelivat lopulta 5-0-voittoon.
- Joukkueelta tyylikäs, ammattimainen esitys. Emme turhautuneet, vaikka ensimmäinen maali tuli vasta 32 minuutin kohdalla. Koko 60 minuuttia pelattiin hyvin ja sitoutuneesti, mistä kertoo vain yksi jäähykin, jokeriluotsi Lauri Marjamäki summasi.