Jokerien paluu arkeen koitti tapaninpäivänä, kun se kohtasi Moskovan Dinamon kotihallissaan. Kumpikin joukkue oli pelannut edellisen kerran 22. joulukuuta. Sekä Jokerit että Dinamo pelasi tuolloin voitokkaan ottelun, mutta narripaidoilla mittelö venyi jatkoille saakka. Viidestä edellisestä ottelustaan keskiviikkoillan isäntä oli voittanut vain kaksi.
Dinamo on ollut Jokereille hankala vastustaja läpi KHL-historian. Yhteensä 11 kohtaamisesta Dinamo on kirjannut voiton nimiinsä yhdeksän kertaa. Kuluvan kauden aikana illan vastustajat ovat kohdanneet kerran, jolloin Jokerit taipui 2–0-tappioon.
Jokereiden maalinsuulla vartioi merkkipaaluun venynyt mies – yhdysvaltalainen Ryan Zapolski pelasi keskiviikkona sadannen ottelunsa jokeripaidassa. Kyseisen virstanpylvään hän saavutti Jokereiden historian ensimmäisenä ulkomaalaisvahtina.
Ottelun ensimmäinen erä sai lennokkaan alun, kun heti ensimmäinen laukaus upposi maaliin. Kudista vastasi vierasjoukkueen latvialaishyökkääjä Miks Indrasis.
Muutama minuutti myöhemmin Jokereiden ylivoimalla tasoitusmaali oli äärimmäisen lähellä. Kiekko jäi roikkumaan Dinamo-maalin eteen, mutta Jesse Joensuun maila oli hivenen liian kaukana osuakseen pelivälineeseen.
Rangaistuksen jälkeen peli oli kotijoukkueen tykitystä. Laukauksia riitti, mutta tehokkuutta ei. Erän lopun lähestyessä moskovalaiset pääsivät kuitenkin pelin rytmiin paremmin mukaan, ja pelistä tuli tasaisempaa.
Toinen erä sai samankaltaisen alun kuin edeltäjänsä. Kotijoukkue oli hallitsevampi osapuoli, mutta vieraat osasivat käyttää paikkansa tehokkaammin. Dinamo nousikin pian jo kahden maalin johtoon Dmitri Moisejevin osumalla.
Erän puolessa välissä Dinamo pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Jokerit-puolustus hoiti kuitenkin hommansa varsin mallikkaasti, eikä tulostalulun lukemat muuttuneet.
- Se oli iso ylivoimatappo. Saimme vähän pirteyttä ja energiaa peliin sen jälkeen, Sakari Manninen kommentoi.
Jokerit tuli kahden maalin takaa tasoihin ja ohi
Myöhemmin myös Jokerit pääsi kokeilemaan pelaamista viidellä kolmea vastaan. Tuolloin tulosta tuli: Manninen täräytti kiekon verkkoon.
Jokerit pääsi kuitenkin maalin makuun jo Mannisen osumaa aiemmin. Ensimmäinen kaappi sai alkunsa puolustaja Viktor Löövin lavasta. Maali oli ruotsalaiselle kauden kuudes.
Päätöserässä Jokerit saa aikaiseksi taidokkaan pyörityksen vieraspäädyssä. Lopulta Manninen löysi John Normanin Dinamo-maalin edestä, josta ruotsalasihyökkääjä liu'utti kiekon verkkoon. Vajaa neljä minuuttia myöhemmin Dinamo pääsi ylivoimalle ja tasoitti pelin 3–3:een. Lukemat eivät enää kolmannessa erässä vaihtuneet suuntaan eikä toiseen, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.
Jatkoajan sankari löytyi lopulta Dinamon riveistä, kun joukkueen ykkössentteri Vadim Šipatšov laittoi kiekon Zapolskin selän taakse. Vierasjoukkue laukoi ottelussa ainoastaan 20 kertaa, kun taas Jokereilla sama lukema oli 44.
- Tänään ei tunnettu sanaa työvoitto. Olimme vahva joukkue minkä tahansa tilaston perusteella, mutta laatu maalipaikoissa ei ollut tänään sitä, mitä haimme. Tehokkuus jäi piippuun, minkä vuoksi hävisimme pelin, Jokerit-luotsi Lauri Marjamäki analysoi.
Manninen summasi pelissä tehot 1+2, mutta se ei mielialaa liiemmin kohottanut.
- En ole tyytyväinenomaan suoritukseeni, koska voittoa ei kuitenkaan tullut. Meillä oli niin pajlon paikkoja, että meidän olisi pitänyt voittaa peli. Tehopisteet eivät oikein mieltä lämmitä, hyökkääjä kertoi pettyneenä.
Seuraavaksi Jokerit lentää Sotšiin, jossa se pelaa perjantaina.