Nyt on harvinainen tilanne. On tapahtunut käänne, jonka ansiosta voidaan sanoa, että asiat ovat nyt paremmin kuin ennen sitä. Asiat ovat tänä sunnuntaina jääkiekossa paremmin kuin ne olivat viime sunnuntaina.
Se on Janne Puhakan ansiota.
Hän uskalsi antaa kasvot sellaiselle, josta tähän asti oli suomalaisessa jääkiekossa vaiettu. Hän kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa julkisesti, että on homoseksuaali. Monet luultavasti ajattelevat, että mitäpä tuolla on väliä, kai 2010-luvulla Suomessa jokainen saa olla, mitä on.
Mutta ei se ole niin. Jääkiekon – miesten joukkueurheilun ylipäätään – äijäkulttuuri on vahva. Harva uskaltaa kertoa, jos on jotain muuta kuin hetero. Pitkän linjan valmentajat saattavat kertoa, että heidän joukkueissaan ei ole koskaan ollut homoja. Vähintään nuoruudessaan jokainen nykyinen aikuisjääkiekkoilija on kuullut, että jääkiekko ei ole homojen laji.
Miltä mahtaa tuntua jääkiekkoilevasta nuorukaisesta, kun hän ymmärtää olevansa homo? Piilottaako hän asian ja jatkaa jääkiekkoilua? Kenties kuuntelee siinä samalla sukupolvelta toiselle kiertäviä homovitsejä?
Vai kertooko hän asiasta ja jatkaa jääkiekkoilua?
Tai sitten hän väsyy siihen, että hänen on salattava iso osa minuudestaan ja lopettaa lajin harrastamisen. Ensimmäistä ja viimeistä on tapahtunut varmasti paljon. Niistä kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto. Kuitenkin Janne Puhakan ansiosta keskimmäiseen vaihtoehtoon päätyviä on jatkossa todennäköisesti aiempaa enemmän.
Jos haluamme, että yleisesti käytetty lause "jääkiekko kuuluu kaikille" on totta eikä sanahelinää, tarvitsemme erilaisia ihmisiä kertomaan itsestään. Janne Puhakan ulostulo rohkaisee varmasti monia nuoria jatkamaan lajin parissa.
Milloin jääkiekkopiirit muuttuvat niin avarakatseisiksi, että joku uskaltaa kertoa homoudestaan uransa aikana?
Silloin jääkiekkoihmiset voivat rehellisesti todeta, että mitäpä tuolla on väliä, Suomessa jokainen saa olla, mitä on.
