NHL:n lähihistoriaa tutkiessa käy todella selväksi se seikka, että menestystä on tullut niille joukkueille, jotka osaavat varata vuosi toisensa perään laadukkaasti.
Ja tämä fakta oli jo voimassa aikaa ennen palkkakattoja. 2000-luvun vaihteen menestysjoukkue Detroit Red Wings oli erinomainen varaustilaisuuksissa.
1980-luvulla joukkue varasi muun muassa Steve Yzermanin, Sergei Fedorovin, Nicklas Lidströmin ja nämä herrat olivat isossa roolissa, kun autokaupungissa juhlittiin Stanley Cupeja 1997, 1998 ja 2002.
Mestaruusvuosien aikana Red Wings varasi muun muassa uudet kärkisentterit Pavel Datsjukin ja Henrik Zetterbergin peräkkäisinä vuosina. Nämä pelaajat johdattivat Red Wingsin uudelleen mestaruuteen kesällä 2008 ja finaaleihin Pittsburgh Penguinsia vastaan 2009.
Taustalla oli tietenkin myös laaja runko, mutta ilman terävää kärkeä on mahdotonta voittaa mitään.
Yksi hienoimmista faktoista, mitä piilee NHL:ssä, on se, että ykkössentteriä, -puolustajaa ja -maalivahtia ei voi saada kuin varaustilaisuudesta. Ykkössentteriä ei voida ikinä tuoda organisaatioon vapailta markkinoilta tai kaupalla.
Tosiasia on kuitenkin se, että nämä pelaajat olivat mahdollistamassa joukkueiden mestaruuksia ja ansaitsevat siitä palkkion palkan muodossa
St. Louis Blues luo heti poikkeuksen sääntöön, sillä joukkue voitti Stanley Cupin kesäkuussa 2019.
Kaksi kärkisentteriä Ryan O'Reilly ja Brayden Schenn tulivat kaupoilla organisaatioon, sekä kolmosketjun keskushyökkääjä Tyler Bozak vapaana agenttina. Toki, joukkueiden ei pidä kieltäytyä kaupoista, jos heille tarjotaan esimerkiksi Schennin ja O'Reillyn kaltaisia keskushyökkääjiä käytännössä puoli ilmaiseksi, joten mitään väärää Blues-organisaatiossa ei olla tehty.
O'Reillyn kohdalla myös hyvä todeta, että kyseinen hyökkääjästä ei yksin ole muutoksen tekijäksi, sillä hänen pelatessaan Buffalo Sabresissa ei tapahtunut juuri hyviä asioita.
Blues oli toki luonut runkonsa laadukkaasti varaamalla. Alex Pietrangelo, Colton Parayko, Jordan Binnington, Vladimir Tarasenko ja moni muu laatupelaaja on joukkueen itsensä varaamia pelaajia, jotka luovat organisaatioon vahvan rungon, jota voi täydentää huippupelaajilla, kuten O'Reillykin on.
Yksittäistapauksia toki löytyy, mutta pitkässä juoksussa kaava on aina sama.
Pittsburgh Penguinsin romahtamista odotellaan, Los Angeles Kings ja Chicago Blackhawks ovat jo pohjilla
Chicago Blackhawks voitti 2010-luvun alussa kolme mestaruutta kuuden vuoden sisällä ja 2014 joukkue taipui konferenssifinaaleissa tulevalle mestarille, Los Angeles Kingsille.
Vuoden 2014 läntisen konferenssin finaalit olivat kuin moraaliset Stanley Cup -finaalit, sillä ottelusarjassa kohtasivat kaksi sarjan parasta joukkuetta. Kings pyyhki finaaleissa lopulta New York Rangersin voitoin 4–1 tieltään, ja pääsi juhlimaan kotiyleisönsä edessä toistamiseen kolmen vuoden sisällä mestaruutta.
Kahta 2010-luvun alun menestysorganisaatiota yhdistää se, että joukkueet ovat varattu laadukkaasti 2000-luvun alussa. Nyt nämä Anze Kopitarin, Jonathan Toewsin, Drew Doughtyn ja Duncan Keithin kaltaiset supertähdet ovat vanhempia, mutta kantavat isoja palkkalappuja niskassaan. Monet fanit ovat esimerkiksi Blackhawksin kohdalla kyselleet sopimusten kauppaamisten tai ulosostojen perään.
Tosiasia on kuitenkin se, että nämä pelaajat olivat mahdollistamassa joukkueiden mestaruuksia ja ansaitsevat siitä palkkion palkan muodossa. Organisaatioiden olisi pitänyt kyetä varaamaan laatua myös menestyksen aikana, jotta organisaatioihin tulisi uusia ja halvempia supertähtiä johtamaan laivaa.
Näin oli esimerkiksi Anaheim Ducksilla 2007. Scott Niedermayer, Chris Pronger ja Teemu Selänne olivat kokeneita pelaajia, joilla oli iso rooli joukkueen menestyksen takana, mutta Ducks oli onnistunut juuri varaamaan Ryan Getzlafin ja Corey Perryn kaltaiset tähdet joukkueeseen.
Nuoret kanadalaiset olivat halvoilla sopimuksilla mahdollistamassa menestyksen. Hyökkääjät toivat leveyttä sekä nuorta intoa jo valmiiksi kokeneeseen ja laadukkaaseen runkoon.
Kingsin ja Blackhawksin kärsiessä nyt 2010-luvun alun menestyksestä odotetaan saman tapahtumista Pittsburgh Penguinsille.
Penguins on voittanut Sidney Crosby kapteeninaan kolme Stanley Cupia. Vuosina 2016 ja 2017 Penguins otti kaksi mestaruutta putkeen, ollen sarjan paras joukkue.
Penguins teki sen, mitä harva uskalsi odottaa, sillä edellinen kahdesti putkeen mestaruuden voittanut joukkue oli nimenomaan 1990-luvun Red Wings, joka oli hyvin pitkälti samalla tavalla rakennettu, miten nyt kestosuosikin leiman itseensä saanut Penguins.
Pittsburghissa tavoitellaan mestaruutta varmasti jokaisella kaudella niin kauan, kun sekä Jevgeni Malkin, että Crosby ovat kokoonpanossa. Nykyinen GM Jim Rutherford on tukenut erinomaisella varaamisella ja loistavilla kaupoilla joukkuetta.
Joukkueita yhdistää varaamisen puolesta se, että rungot ovat hyvin kasattuja, mutta kärkiosaaminen puuttuu
Esimerkiksi Rutherfordin Torontosta hankkiman Phil Kesselin arvoa Penguinsin menestyksessä harvoin muistetaan. Kessel loi omalla panoksellaan joukkueen mestaruusvuosina NHL:n yhden parhaimmista kolmoskentistä ja oli näin vaikeuttamassa vastustajan peluuttamista.
NHL:ää seuraavat ihmiset odottavat sitä hetkeä, kun Penguinsin laiva kaatuu. Se tapahtuu aikaisintaan silloin, kun Crosby lopettaa, sillä tuolloin organisaatiossa alkaa jälleenrakennus. Niin kauan Pittsburghissa jokaisen kauden ainoa tavoite on Stanley Cup -mestaruus.
Minnesota Wild ja Montreal Canadiens NHL:n irvikuvat
Irvikuva on vahva sana, mutta vahvistaakseni väitettä laadukkaan varaamisen tarpeellisuudesta nostetaan esiin kaksi joukkuetta, jotka eivät ole osanneet varata laatua terävimpään kärkeen.
Sekä Montreal Canadiens, että Minnesota Wild ovat olleet pitkään niitä joukkueita, jotka ovat keskustelussa, kun puhutaan syksyisin siitä, ketkä pääsevät pudotuspeleihin ja ketkä eivät.
Canadiensia ja Wildia yhdistää se, että joukkueissa on vuosi toisensa perään kova työmoraali. Joukkueet ovat puolustuksellisesti laadukkaita ja voittavat pelit, joissa vastustajat ovat laiskoja eivätkä noudata pelisuunnitelmaa tarkasti.
Kumpikin joukkue kykenee keräämään NHL:n runkosarjassa 100 pistettä, mikäli huippukausi osuu kohdille, mutta kummastakaan joukkueesta ei ole voittamaan merkittäviä ottelusarjoja. Näistä Canadiens on käynyt itäisen konferenssin finaaleissa, kun taas Wildilla oli totutusti paikka tippua toisella kierroksella Blackhawksille tai Bluesille.
Joukkueita yhdistää varaamisen puolesta se, että rungot ovat hyvin kasattuja, mutta kärkiosaaminen puuttuu. Kummastakin joukkueesta löytyy hyviä pelaajia kakkos- ja kolmoskenttään, mutta Crosbyt, Kopitarit ja Toewsit puuttuvat.
Viime kesänä Wild hankki riveihinsä loistavasti pelanneen Mats Zuccarellon vapailta markkinoilta kuuden miljoonan keskivuosiansioilla. Mitä joukkue, jolla ei ole mahdollisuutta taistella mestaruudesta tekee pelaajalla, joka olisi se kuuluisa viimeinen niitti mestaruutta taistelevaan organisaatioon.
Jokainen vuosi on varauksen arvoinen
NHL:ssä kaupitellaan varausvuoroja jokaisella kaudella. Joukkueilla on jokaiseen varaustilaisuuteen käytettävissä seitsemän varausvuoroa. Seitsemällä varausvuorolla on mahdollisuus rakentaa tulevaisuuden runkoa tai kaapata se tuleva supertähti omiin riveihin.
NHL-joukkueiden varaushistoriaa selatessa läpi voi hyvin todeta sen, että yksittäisessä varaustilaisuudessa ei voida ihmeitä tehdä, mutta jos organisaatio varaa viitenä vuotena putkeen laadukkaan pelaajan riveihinsä, voi se kymmenen vuoden päästä taistella mestaruudesta kynsin ja hampain.