Sportin kausi sai synkkiä ennusteita jälleen yhden surkean marraskuun aikaan, kun Miroslav Svoboda loukkaantui loppukauden ajaksi.
Kaikkien yllätykseksi pelastaja ei tullutkaan pelaajamarkkinoilta, vaan omasta juniorituotannosta. Masi Härkönen näytti kykynsä toden teolla nousten Atro Leppäsen ja Simon Hjalmarssonin ohella tärkeimmäksi palaseksi Sportin menestyksekkääseen kauteen.
Nyt jos koskaan on hyvä aika avata portit täysin omaan junioritoimintaan.
Junioripelaajia on nähty ennenkin joukkueen kalustossa, mutta hyvin hajanaisesti ja pienin syklein. Santeri Haarala oli ensimmäisiä junioreita, joita nähtiin nousevan edustukseen, mutta hajanaiset ottelut alimmissa ketjuissa eivät juuri antaneet mahdollisuutta loistaa.
Lari Heikkisen on myös aiemmin nähty hyppäävän edustusjoukkueen kelkkaan, ja kovalla työnteolla hän on myös vakiinnuttanut paikkansa kokoonpanossa. Heikkinen saapui Sportin organisaatioon Oulusta, mutta hänen kohdallaan voidaan puhua miltei täysin Sportin kasvatista.
Tällä kaudella on nähty muitakin junioreita, jotka ovat käyneet edustuksessa. He ovat onnistuneet, toivottavasti myös seuran silmissä. Eetu Koivunen ja Matti Härmä ovat parhaimmat esimerkit, mutta myös Iiro Karppinen ja Oskari Hult ovat suoriutuneet ajastaan edustuksessa mallikkaasti.
Tulevaisuudessa kun kokoonpanon vajetta ilmenee, ei paras vaihtoehto aina ole vuokrasopimuksella hankittava pelaaja tai erikoinen valinta ulkomaiden vapaiden pelaajien markkinoilta. Paras optio saattaa olla saman katon alla.
Kenties Cole Fonstadit ja Nolan Orzeckit tarvitsevat aikaa sopeutuakseen pelityyliin, mutta omat juniorit ovat valmiina. Ei tarvitse välttämättä uutta sopimusta sorvata, ja samalla nuoret kehittyvät koko ajan.
Ei tiedä ennen kuin antaa reilun mahdollisuuden.
