Kevät on kiekkoromantikon parasta aikaa. Liigan runkosarja taputeltiin pakettiin lauantaina, ja nyt suurin osa joukkueista suuntaa katseensa kohti pudotuspelejä.
Samaan aikaan kaksi heikointa joukkuetta taistelee siitä, kumpi saa huokaista suoran liigapaikan tuomasta helpotuksesta ja kumpi joutuu karsimaan paikastaan Mestiksen mestarin kanssa. On hyvin todennäköistä, että Liigan puolelta karsijaksi tulee Jukurit, sillä sen todennäköisyys voittaa Pelicans on pieni.
Nousu Mestiksestä ei ole aivan yksinkertaista saatika resurssit huomioiden mahdollista, paitsi ehkä Jokereille. Sillä on kuitenkin potentiaalia haastaa Jukurit, jonka yhdeksän kautta kestänyt lento Liigassa on ollut täynnä turbulenssia.
Ensimmäiset kaudet sarjanousunsa jälkeen Jukurit taisteli lähinnä leivänmurusista suurella lautasella, eikä sillä ollut potentiaalista saumaa pudotuspeleihin. Yksi syy siihen on toki KooKoon ja Sportin tavoin raha, sillä kasvu Mestis-organisaatiosta liigakelpoiseksi ei käy kädenkäänteessä heikolla talousalueella.
Kolmesta Mestiksestä nostetusta joukkueesta edes hiukan parempaa menestystä on saanut maistaa ainoastaan KooKoo. Jukurit on päässyt pelaamaan pudotuspelejä kahtena keväänä, jolloin joukkuetta luotsasi Olli Jokinen. Syy tähän on selvä. Jukurit noudatti tuolloin paljon vapautuneempaa, luisteluvoimaisempaa ja rohkeampaa pelitapaa.
Kun Jokinen aloitti päävalmentajana kaudella 2021–22, kansa kohahti epäillessään keltanokkakäskijän taitoja. Kuten kaikki tietävät, epäilys oli kuitenkin turha. Jukurit taisteli heti Jokisen ensimmäisellä kaudella jopa runkosarjavoitosta ja lopputuloksena oli sensaatiomainen viides sija. Joukkue menestyi aikaisempaan verrattuna lähes kohtalaisesti kaikkina Jokisen valmennuskausina.
Juuri taloudellisten resurssien vuoksi seura on aina joutunut tyytymään valmentajamarkkinoilla nimiin, jotka eivät välttämättä olisi muille kelvanneet. Kuitenkin, kuten Jokisen aikana nähtiin, pääkäskijän ei tarvitse olla kaikista meritoitunein, kunhan osaa olla rohkea ja repiä käytettävissä olevasta materiaalista parhaan irti.
Tämän kauden Jukureita voi hyvinkin verrata viime kauden SaiPaan, jonka pelaaminen oli niin aneemista katsottavaa että melkein itketti. Se kuitenkin yllättäen nousi pohjamudista Raimo Helmisen hypättyä ruoriin. Nyt naapurimaakunnassa pelataan rohkeinta kiekkoa vuosikausiin, vaikka materiaali ei ole paperilla läheskään terävintä kärkeä.
Mikkelissä tähän ei ole pystytty. Siihen ei kyennyt Pekka Kangasalusta, Marko Kauppinen tai viimeisimmäksi Marko Tuomainen. Jonne Virtanen liittyi joukkueen matkaan auttamatta liian myöhään.
Kuten mainittua, resurssit ovat mitä ovat. Jukureiden olisi vain kannattanut olla ennakkoluuloton ja hypätä ulos mukavuusalueelta jo alun perin. Tällä kaudella se on ollut kaukana tästä ajatusmaailmasta, mutta nyt sillä on edessään viimeinen tilaisuus muuttaa suunta. On yritettävä välttää karsinnat tai sitten voittaa ne. Muuten edessä voi olla se tosiasia, että tulevaisuudessa Mikkelissä pelataan isoja pelejä. Mestiksessä.
