KalPan ykkösketju on ollut isossa roolissa koko kauden. Ratkaisevassa välieräottelussa kolmikko Janne Keränen, Jaakko Rissanen ja Jesse Mankinen keräsi yhteensä tehot 3+1. Finaaleissa kärkihyökkääjät ovat toistaiseksi pelanneet vaisummin.
Viidessä finaalissa ykkösketju on yhteensä tehnyt tehot 2+3. KalPan voittamissa otteluissa ainoastaan Mankinen on saalistanut yhden syöttöpisteen.
Mankinen on kolmikosta myös ainoa, joka on finaaleissa parantanut tehojaan välieriin verrattuna. KalPan onneksi esimerkiksi Matias Myttynen ja Jyri Junnila ovat tehoilleet finaaleissa kiitettävällä tasolla.
Kuudennen finaalin KalPa pelaa selkä seinää vasten, ja ratkaisuja odotetaan nimenomaan ykkösketjulta.
Yrityksen puutteesta tehottomuus ei johdu. Kolmikko on saanut runsaasti peliaikaa, ja laitahyökkääjät Keränen ja Mankinen ovat laukoneet finaaleissa yhteensä 35 kertaa. Keräsen laukauksista kuitenkin lähes puolet on mennyt ohi maalin.
Mankinen on ollut laukauksissaan tarkempi, mutta Tappara-maalivahti Dominik Hrachovina on päästänyt taakseen vain siniviivalta maskin takaa lähteneen laukauksen. Keräsen ainoa maali finaaleissa on syntynyt ohjauksella maalin edestä.
Viidennen finaalin jälkeen päävalmentaja Pekka Virta kaipasi joukkueeltaan lisää röyhkeyttä.
KalPan ykkösketjulla on mieletön määrä taitoa, mutta Tapparan tiivistä puolustusta on vaikea ohittaa syöttöketjuilla tai erinomaisesti torjuvaa Hrachovinaa suorilla laukauksilla. KalPan on päästävä Tapparan maalin eteen ja aiheutettava säpinää Hrachovinan eteen.
Kuopio kaipaa kuudennessa finaalissa sankareita. Ykkösketjun on taas aika astua esiin.