Mikä yhdistää keväitä 1978, 1979, 1984 ja 2013? Tampereen Tapparan ja Porin Ässien hurmoksellinen finaalisarja tietenkin. Mikä sitten tekee tämän kevään koitoksesta yhtä arvokkaan kuin 70- ja 80-luvun taitteen klassikoista?
Klassikoksi nousevan finaalisarjan elinehto on se, että molemmat joukkueet kiistatta ovat kauden kaksi kovinta joukkuetta. Näin todella on keväällä 2013.
Viimeiseen 25 otteluun Tappara on voittanut 20 kamppailua, Ässät 22. Huipputasaisessa SM-liigassa melkoisia lukuja, vieläpä kevään kovissa peleissä.
On myös tärkeää, että kummankaan joukkueen ei voi sanoa matkaavan finaalipeleihin maha täynnä. Ässien riepoteltua tieltään esimerkiksi Tapparan ja edettyä viimeksi finaaleihin hurmoskeväänä 2006, porilainen hulluus ei peittänyt sitä faktaa, että mestaruuteen vaadittu kiima ei ikinä eskaloitunut kentällä.
Sekä Tappara että Ässät todella haluavat voittaa kultaa tänä keväänä ja tästähän finaaliotteluissa on kyse. Molemmilla joukkueilla on jokaisessa hikipisarassa tulenpalava halu nostaa Kanada-maljaa sarjan ollessa ohi. Tämä tekee klassikon.
Tämän aistivat myös fanit ja hengittävät tunnelmaa sielullaan hetki hetkeltä. Kahden perinteikkään seuran takana nähdään myös perinteitä huokuvat puitteet ja kannattajat. Kun Hakametsän tai Isomäen jäähallin lehtereille istahtaa, tietää paikassa pelatun isoja kamppailuja aiemminkin.
Nämä kaksi perinteikästä organisaatiota ovat napanneet vaivaisen yhden mestaruuden viimeisen 25 vuoden aikana. Tänä keväänä tuo tilasto saa joko jatkoa Tapparan kevään 2003 kullalle tai Porin Ässät juhlii mestaruutta ensi kertaa 35 vuoteen. Vaikka helsinkiläisjoukkueet ovat jo pudonneet, kuka väittää finaalien olevan tylsät?
Yksi kautta aikain finaalista kaipaa tuekseen pelaajia, joilla on potentiaalia nousta legendoiksi. Pelaajia, joiden jääkiekkokortti on koulun välitunneilla kaikista halutuin ja kortin haltijan uskottavuus pilvissä aina yläasteen alkuun asti.
SM-liigan finaalit ovat pelejä, joissa näitä legendoja tehdään.
70- ja 80-luvun taitteiden eeppiset finaalitaistot pitivät sisällään ja synnyttivät noita sotureita. Ässät asetti kentälle Pekka Rautakallion, Antti Heikkilän, Arto Javanaisen ja Veli-Pekka Ketolan kaltaisia ikitaistelijoita, kun taas Tappara luistelutti jäälle Erkki Lehtosen, Timo Jutilan, Timo Suden ja Pekka Marjamäen nimissä aimo annoksen tamperelaista kiekkohistoriaa.
Pelasipa Tapparan riveissä 70-luvun lopun finaaleissa muuan puolustaja nimeltään Jukka Hirsimäki, nykyinen Ässät-managerikin.
Nykyjoukkueista on helposti löydettävissä vastaavankaltaisia tulevia legendoja. Tapparan Ville Nieminen, Pekka Saravo ja Tuukka Mäntylä takaavat jo kolmistaan 1380 Tappara-pelin kokemuksen ja jokainen kuuluu omassa roolissaan joukkueensa parhaisiin. Ässien puolelta Ville Uusitalo, Tapio Sammalkangas ja Veli-Matti Savinainen pistävät kampoihin 1064 ottelun voimalla.
Eritoten Niemisen ja Savinaisten kaltaisten taistelijoiden vuoksi tämä sarja on katsomisen arvoinen. Toinen suuri soturi kaatuu, toinen juhlii yhtä uransa huippuhetkeä täysin ansaitusti.
Kannattajat, pelaajat ja muut kiekkoihmiset. Nyt kannattaa nauttia, näitä pelejä ei pelata vain kerran vuodessa. Näin upeaa finaalisarjaa saatetaan pelata vain kerran vuosikymmenessä, jopa kahdessa.
Kulunutta latinalaissanontaa mukaillen, tarttukaamme tässä finaalisarjassa hetkeen. Eläkäämme sen mukana, surkaamme ja iloitkaamme. Carpe diem.
