TPS on porskuttanut kevätkauden tuloksellisesti hyvässä myötätuulessa. Joukkue lähtee illan kamppailuun voitto alla Tapparasta numeroin 3−2. Joukkue pelasi Tapparaa vastaan tiiviimmin kuin sarjakärki Lukkoa vastaan viikon aiemmassa ottelussa. Toisaalta kiekonmenetykset avasivat Tapparalle huippuvaarallisia vastahyökkäyksiä. Puolustajista Eemil Viro nousi monesti jopa hyökkäyksen kärjeksi asti, joten ainakin hyökkäysinnokuutta puolustajalla riitti.
TPS:n maalivahtiosastolta kuului huolestuttavia uutisia Tappara-pelissä, kun toisen erän jälkeen Andrei Karejev jouduttiin vaihtamaan kesken pelin turkulaisten maalilta. Hyvin todennäköisesti Karri Rämö saa peliaikaa illan kamppailussa Ässiä vastaan.
Markus Nurmi piristi joukkueen kakkosketjua, kun se pelasi eilen torstaina Josh Kestnerin ja Ruslan Ishakovin kanssa. Pelissä ketju vaikutti ensisilmäyksellä erinomaiselta. Puolestaan Juuso Pärssisen ja Lauri Pajuniemen peli oli hieman hakemista, kun toiselta laidalta puuttui juuri Nurmi.
Ässien tie pudotuspeleihin mutkistui entisestään vierastappiolla Pelicansia vastaan. Lahtelaiset veivät tiukan kamppailun lopulta nimiinsä 4−3-lukemin. Ässien murheeksi nousi pelissä tutut asiat: jäähyt ja alivoima. Pelicans iski kolmesti kiekon ylivoimalla Ässien reppuun ja Ässät istui jälleen useasti jäähypenkillä, johon Porissa ollaan tänä kautena jo totuttu.
Ässien kärkipelaajat ovat olleet viime peleissä vireessä, mutta joukkueen jänne ei ole riittänyt voittamaan pelejä. Sebastian Wännström painelee kuuden ottelun pisteputkessa, jossa mies on iskenyt yhtä monta maaliakin. Peter Tiivolan putki on pelin vähemmän kuin Wännströmin, mutta kärkipelaajat ovat tarjonneet ainakin tehollisesti mahdollisuudet voittoon asti. Porilaisilta ei vain ole löytynyt riittävästi riittävästi leveyttä muun joukkueen osalta.
Kauden aikaisemmissa peleissä TPS on voittanut neljä ja Ässät vain kertaalleen, joten porilaisilla on edessä iso urakka. Toisaalta Ässät pääsee levänneenä illan kamppailuun, kun taas TPS uurasti torstaina Tapparaa vastaan.